Vain taivas ja Kymijoki ovat rajana kesäyön konsertille Iitin Hiidenvuorella lauantaina 14.6.2025 klo 23.00

Vain taivas ja Kymijoki ovat rajana kesäyön konsertille Iitin Hiidenvuorella lauantaina 14.6.2025 klo 23.00

Pianisti Laura Mikkola Kuva: Heikki Tuuli

Iitin Musiikkijuhlat käynnistyvät tutulla tavalla Maailmanperintökohde Verlan tehdassalissa keskiviikkoillan kahdella Pepe Willbergin konsertilla 11. kesäkuuta. Häntä säestävät Laura ja Fredrika Mikkola sekä sellisti Tomas Nuñez.

Festivaalin muutkin konserttitilat lumoavat yleisönsä ympäröivien joki- ja järvimaisemiensa kauneudella. Torstaina 12.06. ja perjantaina 13.06. klassisen kamarimusiikin ja puhallinmusiikin ystäville avataan v. 1693 valmistunut punaseinäinen Iitin kirkko ja perjantai-iltana myös jazzin harrastajille Iitin rantahotelli Radalla Resortin näköalaravintola Balladi.

Lauantain iltapäivään Festivaaliorkesterin muusikot tarjoavat puolestaan Romantiikkaa (maamme kauneimmaksi tanssipaikaksi äänestetyllä) Iitin Saukonkallion lavalla. Mukaansa vietteleviä sointuja kuullaan Brahmsin, Schubertin, Ravelin, Rautavaaran ja ranskalais-sveitsiläisen Michel Runtzin sävellyksistä.

Ja kun sieltä palataan Suomen kauneimmaksi kyläksi Yleisradion ja Matkailun Edistämiskeskuksen 1990 järjestämässä äänestyksessä valitulle Kirkonkylälle, niin tällä kertaa Iitin kirkon täyttävät lauantai-illan konsertin lopuksi Franz Schubertin kuuluisan Arpeggione-sonaatin sävelet.

Sen jälkeen kesäyön taivas avautuu festivaalin päätöskonsertin yleisölle Iitin Hiidenvuoren laella. Joskus säiden haltijat ovat ohjanneet myrskysateenkin Hiidenvuoren alueelle. Silloin yökonsertti järjestetään Saukonkallion lavalla.

Hiidenvuoren konserttiin järjestetään Elimäen Liikenteen bussikuljetus kahta reittiä ajaen. Toinen bussi ajaa Kouvolan matkakeskuksen, Kuusankosken ja Iitin Lyöttilän kautta Iitin kirkonkylään ja sieltä Hiidenvuoren juurelle, ja toinen Etelä-Iitin Haapa-Kimolan ja Sääskjärven kylän ja Kausalan kautta Kirkonkylään ja sieltä Hiidensaareen. Aikataulut ovat esillä festivaalin kotisivuilla. Bussikyyti maksaa matkan pituudesta riippuen 3-7 euroa sivunsa. Maksut maksetaan bussien kuljettajille. Myös välipysäkeiltä pääsee bussien kyytiin.

OHJELMISTO

Ke 11.06.2025 Verlan tehdasmuseo klo 18.00 ja 20.00 Liput 37€
Estradilla Pepe Willberg

Pepe Willberg esittää rakastettuja hittejään Pianotrion säestyksellä.
Fredrika Mikkola (viulu), Tomas Nuñez (sello), Laura Mikkola (piano)

Vain taivas ja Kymijoki ovat rajana kesäyön konsertille Iitin Hiidenvuorella lauantaina 14.6.2025 klo 23.00 1
Kuva: Lassi Kujala

To 12.06.2025 Iitin kirkko klo 19.00 Avajaiskonsertti Liput 42/26€

Maurice Ravel: Introduction et Allegro huilulle, klarinetille, jousikvartetille ja harpulle
Sami Junnonen (huilu), Asko Heiskanen (klarinetti), Laura Hynninen (harppu),
Tuomas Rousi (viulu), Fredrika Mikkola (viulu), Katariina Ruokonen (alttoviulu),
Tomas Nuñez (sello)

Franz Schubert: Wanderer-fantasia
Juhani Lagerspetz (piano)

David Chaillou: Solo
Fredrika Mikkola (viulu)

David Chaillou: Le renard de verre, duo viululle ja pianolle. Maailman kantaesitys!
Fredrika Mikkola (viulu), Laura Mikkola (piano)

Frédéric Chopin: Polonaise brillante sellolle ja pianolle op. 3
Tomas Nuñez (sello), Laura Mikkola (piano)

Camille Saint-Saëns: Fantasia op. 124 huilulle ja harpulle
Sami Junnonen (huilu), Laura Hynninen (harppu)

Wolfgang Amadeus Mozart: Kegelstatt-trio” Es-duuri KV 498 klarinetille,
alttoviululle ja pianolle.

Asko Heiskanen (klarinetti), Katariina Ruokonen (alttoviulu), Juhani Lagerspetz (piano)

Pe 13.06.2025 Iitin kirkko klo 13.00 Musiikillinen satumaailma Aikuiset 30€

Lastenkonsertti Musiikillinen satumaailma valloittaa Iitin kirkon perjantain iltapäivällä. Konsertissa esiintyy Helsingin poliisisoittokunnan lastenyhtye Leijonapartio omilla kappaleillaan sekä Iitin festivaaliorkesteri kertojanaan Tom Pöysti.

Leijonapartion kokoonpanoon kuuluu klarinetti, saksofoni, fagotti, piano, kitara, basso ja rummut. Kaikki soittajat myös laulavat esityksen aikana. Festivaaliorkesterissa esiintyvät  Sami Junnonen, huilu; Asko Heiskanen, klarinetti; Tuomas Rousi, viulu; Fredrika Mikkola, viulu; Katariina Ruokonen, alttoviulu; Tomas Nuñez, sello; Tarmo Anttila, kontrabasso sekä Laura Mikkola, piano.

Leijonapartio: Martina Jalonen (laulu, kosketinsoittimet), Sanna Sadeharju, (laulu, basso),

Samuli Rask (laulu, kitara), Kaisa Mäenpää (laulu, klarinetti), Nanna Ikonen (laulu, saksofoni),
Henri Sakki (laulu, lyömäsoittimet)

Konsertti on alle 18-vuotiaille maksuton. Lapsetkin tarvitsevat kuitenkin ilmaislipun sisäänpääsyyn. Aikuisten lipun hinta 30 €.

Vain taivas ja Kymijoki ovat rajana kesäyön konsertille Iitin Hiidenvuorella lauantaina 14.6.2025 klo 23.00 2

Pe 13.06.2025 Kirkonkylän kesäkahvila klo 17.30 Pääsymaksuton

Näyttelijä Tom Pöysti: Osaammeko kuunnella, aistia ja pysähtyä?

Pe 13.06.2025 Iitin kirkko klo 19.00 Perjantaikonsertti Liput 42/26€

Helsingin poliisisoittokunta
Kapellimestari Sami Ruusuvuori, Konsta Hietanen (laulu)

Johan Sebastian Bach: Toccata ja fuuga d-molli BWV 565
Edvard Grieg: Surumarssi
Gustav Holst: Sarja nro 1 Es-duuri soittokunnalle op. 28/1

Väliaika

Jean Sibelius: Valse triste Op.44, nro 1, sov. Arto Paju
Perttu Hietanen ja Taisto Wesslin: Nocturne, san. Eino Leino
Reino Helismaa säv. san: Rakovalkealla
Konsta Hietanen, säv. san: After Life €
Johan Strauss II: Tonava kaunoinen, sov. Arthur Fuhrman
Juha Tapio, säv. san: Kelpaat kelle vain
Andrew Lloyd Webber: The Music of the Night, san. Charles Hart sov. Arto Paju

Pe 13.06.2025 Radalla Resortin ravintola klo 21.30 Liput 30€
Blues-jazz-ilta

Jukka Orma (laulu, kitara), Mikko Löytty (bassokitara) ja Harri Ala-Kojola (rummut)

Radalla Resort -hotellin ravintolarakennus järveltä päin.
Radalla Resort -hotellin ravintolarakennus järveltä päin.

La 14.06.2025 Saukonkallion tanssilava klo 13.00 Liput 30€
Romantiikkaa Saukonkallion lavalla -konsertti

Franz Schubertin, Maurice Ravelin, Eino-Juhani Rautavaaran, Frédéric Chopinin
Michel Runtzin
ja Johannes Brahmsin musiikkia.

Sami Junnonen (huilu), Asko Heiskanen (klarinetti), Fredrika Mikkola (viulu), Tuomas Rousi (viulu), Katariina Ruokonen (alttoviulu), Tomas Nuñez (sello), Jukka Orma (kitara), Juhani Lagerspetz (piano), Laura Mikkola (piano), Gabriel Kivivuori Sereno (laulu). Halton Oy:n nimikkokonsertti.

La 14.06.2025 Kirkonkylän kesäkahvilassa klo 17.00 Säveltäjätapaaminen

Säveltäjä Michel Runtz Laura ja Melissa Mikkolan haastateltavana. Maksuton.

La 14.06.2025 Iitin kirkko klo 18.00 Lauantaikonsertti Liput 42/26€

Joseph Haydn: Trio huilulle, sellolle ja pianolle G-duuri
Sami Junnonen (huilu), Tomas Nuñez (sello), Laura Mikkola (piano)

Sergei Prokofjev: Sonaatti kahdelle viululle C-duuri
Tuomas Rousi (viulu), Fredrika Mikkola (viulu)

Michel Runtz: Affinités bassoklarinetille ja sellolle
Asko Heiskanen (bassoklarinetti), Tomas Nuñez (sello)

Michel Runtz: Répliques viululle ja pianolle. Maailman kantaesitys!
Laura Mikkola (piano), Fredrika Mikkola (viulu)

Väliaika

Franz Schubert: Auf dem Wasser zu singen (san. Friedrich Leopold)
Franz Schubert: Nähe des Geliebten (san. Johann Wolfgang von Goethe)
Camille Saint-Saëns: Melodisetpersanes op. 26/1&5
Lili Boulanger: Clairières dans le ciel
Olga Heikkilä (laulu), Laura Mikkola (piano)
Franz Schubert: ”Arpeggione”– sonaatti sellolle ja pianolle
Tomas Nuñez (sello), Juhani Lagerspetz (piano)

La 14.06.2025 Iitin Hiidenvuori klo 23.00 Yökonsertti Liput 30€

Vain taivas ja Kymijoki ovat rajana kesäyön konsertissa Hiidenvuoren laella!
Olga Heikkilä (laulu), Gabriel Kivivuori Sereno (laulu), Juhani Lagerspetz (piano)