Iitin köyritulien iltaa on jo useana syksynä vietetty Jäämereltä saapuneiden tuhansien hanhien massaturismin värittämänä. Nyt Iitin pelloilla ja järvillä lomailee n. 200 000 hanhea

Iitin köyritulien iltaa on jo useana syksynä vietetty Jäämereltä saapuneiden tuhansien hanhien massaturismin värittämänä. Nyt Iitin pelloilla ja järvillä lomailee n. 200 000 hanhea

Etelä-Iitin Sääskjärven pohjois- ja länsipuolella sijaitsevan Perheniemen rantakylän lintutornin liepeillä vietetään maanantaina 4.10. sadonkorjuutöiden päättymisen juhlistamiseksi kyläläisten ja lintubongareiden yhteistä köyri-iltaa.

Kokko sytytetään rantaniityn kokkopaikalla klo 18.30. Ks. maaseudun köyrijuhlaperinteen tarkempi esittely tämän artikkelin loppuosasta.

Iitin köyritulien iltaa on jo useana syksynä vietetty Jäämereltä saapuneiden tuhansien hanhien massaturismin värittämänä. Nyt Iitin pelloilla ja järvillä lomailee n. 200 000 hanhea 1
Perheniemen lintutorni täyden kuun yönä. Kuva: Lassi Kujala

Sääskjärven vesilintujen tarkkailutornissa Perheniemen kylän köyri-illan kokkotulen lähellä on jo kolmen viikon ajan käynyt runsaasti lintubongareita eri puolilta Etelä-Suomea seuraamassa Jäämeren hanhien ja muiden syysviikkoina muuttavien lintujen määriä ja kuvaamassa samalla mm. merikotkien hanhenmetsästyslentoja.

Iitin Kausalasta tai Kouvolan Elimäen suunnasta lintutornille tultaessa on ajettava ensin Sääskjärven pohjoisrantaa seuraten Perheniemen opiston ja Perheniemen kyläyhdistyksen omistaman Haaviston Seuratalon ohitse.

Asfalttitie kaartaa niiden jälkeen suurten rantapeltojen takia kauemmas rannasta, kunnes Erottajan kolmen tien risteyksestä käännytään takaisin järvenrantaan päin ja ajetaan pientä soratietä pitkin lintutornille. Tarkka osoite on Rantatie 151.

Iitin köyritulien iltaa on jo useana syksynä vietetty Jäämereltä saapuneiden tuhansien hanhien massaturismin värittämänä. Nyt Iitin pelloilla ja järvillä lomailee n. 200 000 hanhea 2
Kuva: Lassi Kujala

Jäämeren valkoposkihanhien jokailtainen paluu pimenevän illan ja yön ajaksi Iitin, Elimäen ja Orimattilan lähipelloilta Sääskjärvelle runsastuu aina auringonlaskun jälkeisen hämärän aikana, ja välillä jopa pimeydenkin keskellä.

Usein yläilmoista kuuluu ensin lentävien hanhien keskinäistä kaakatusta ja sitten näkyviin ilmestyy järvelle laskeutuva useiden kymmenien tai satojen ja jopa tuhansien lintujen parvi.

Hanhia saapuu Sääskjärvelle ilta illan perään kaikista ilmansuunnista. Kymmenien tuhansien suurten lintujen parveilu on huimaavan hieno luonnonnäytelmä ja samalla myös valtaisa lentotaidonnäytös!

Iitin köyritulien iltaa on jo useana syksynä vietetty Jäämereltä saapuneiden tuhansien hanhien massaturismin värittämänä. Nyt Iitin pelloilla ja järvillä lomailee n. 200 000 hanhea 3
Kuva: Lassi Kujala

Mutta vielä huumaavampi näytös käynnistyy aina aamuvarhaisella, kun hanhien kaakatus yltyy ja ne pelmahtavat ruuanhakulentoon yhtäaikaisesti noin tuhannen Zetor-traktorin käynnistysääntä vastaavalla desibelimäärällä, ja päästyään korkeammalle ilmaan jakautuvat lopulta eri suuntiin pienempiin parviin hajaantuen. Hanhien takia myös merikotkat kuuluvat nykyisin Iitin linnustoon.

HUOM! Voit perehtyä tarkemmin edellä kerrottuun asiaan lukemalla luontokuvaaja Lassi Kujalan Jäämeren hanhien syysmuutosta kirjoittamat Sääskjärven alueen havainnot tämän sivuston päävalikon otsikosta LUONTOKUVAAJAN SILMIN.

Köyri-/Kekriperinne syntyi sadonkorjuun ja siihen liittyvien syystöiden päättymisjuhlan tarpeesta. Tuhansien vuosien ikäisessä eurooppalaisessa juhlassa oli tapana syödä ja juoda ylen määrin enteeksi seuraavalle vuodelle. Syömättä olo olisi ollut paha enne laihasta uuden vuoden sadosta.

Kekrin aika ulottuu syyskuun lopulta marraskuun alkuun, Mikkelinpäivästä Pyhäinpäivään. Omavaraistaloudessa elettäessä oli tärkeää, että maan antimet osattiin kesän päätteeksi myös säilöä oikein, jotta tulevasta talvesta selvittiin. Kun sato oli korjattu ja varastoitu, jyvät laarissa, nauriit kuopassa, karja tuotu laitumilta kotiin ja syysteurastukset tehty, koitti viimein kekri.

Alueesta riippuen juhlaa kutsuttiin myös nimillä köyri, köyry ja keyri. Kekrillä ei alkuun ollut vakituista päivämäärää, vaan kukin maatalo juhli sitä sen mukaan, miten työt saatiin valmiiksi. Monilla paikkakunnilla kekriä vietettiin monta päivää peräkkäin, aina talo kerrallaan.

Kekrinä syötiin esimerkiksi paljon lihaa, jotta karja kasvaisi, ja juotiin paljon olutta, jotta ohra kasvaisi.

Iitin köyritulien iltaa on jo useana syksynä vietetty Jäämereltä saapuneiden tuhansien hanhien massaturismin värittämänä. Nyt Iitin pelloilla ja järvillä lomailee n. 200 000 hanhea 4
Köyrijuhlan ruokatarjoilua Perheniemen lintutornin äärellä 2018.

Ennen nykyisiä kalentereita oli luontevaa aloittaa uusi vuosi siitä, mihin edellinen satovuosi päättyi. Kekrinä juhlittiin yhden vuodenkierron päätöstä ja seuraavan alkamista. Sana ’kekri’ onkin johdannainen pyörää ja kiertoa koskevasta suomalais-ugrilaisesta sanasta kekrakekraj. Koska kekri oli elinkeinovuoden taitteen juhla, se oli luonnollisesti vuoden suurin juhla.

Silloin syötiin monia hyviä ruokia, kuten lammaspaistia, kotitekoisia makkaroita, juureksia, puuroja ja tuoretta leipää. Paikoin oli tapana, että uudisviljasta leivottu ensimmäinen leipä asetettiin kekrinä tuvan näkyvimmälle paikalle ja pidettiin siinä talon kevättöihin asti.

Lampaanpaistin luut saatettiin viedä kekriaterian jälkeen lammaskarsinaan koko vuodeksi onnea tuomaan. Tällaisista ”uuden vuoden taioista” nähdään, että kekriä vietettiin vuoden vaihtumisenkin juhlana.

Kekrin aikaan vapauduttiin myös leikkimään, laulamaan, pyörimään piiriä ja kertomaan tarinoita. Sadonkorjuun hedelmällisyyttä korostava juhla oli samalla kertaa oivallista kosioaikaa.

Lisäksi oli tapana, että nuoret pukeutuivat kekripukiksi ja kekrittäriksi. Kekripukilla oli yllään nurinpäin käännetty turkki ja tuohinaamari. Turkkiin oli saatettu ripustaa erilaisia kapistuksia, ja sarvina pukilla oli lusikat, kapustat tai keritsimet.

Kekrittäret olivat puolestaan valkoisiin pukeutuneita naisia. Heidän kasvonsakin saattoivat olla peitetyt valkoisella harsolla tai paperilla. Kekrinä saattoi myös mies pukeutua naisen vaatteisiin ja päinvastoin.

Kekripukki ja kekrittäret kiersivät talosta taloon pyytäen kestitystä. Koska kekrinä kenellekään ei saanut jäädä nälkä, kestittiin kekripukkia ja kekrittäriä taloissa yleensä hyvin. Ellei niin tapahtunut, saattoivat vieraat uhata vaikkapa talon uunin rikkomisella. Juhlaan kuuluva käytäntö oli siis: kestitystä tai kepponen.

Kekripukin ja kekrittärien lisäksi ihmiset uskoivat kekrin saavan liikkeelle näkymättöminä hahmoina myös talojen esi-isiä. Ihmiset ajattelivat, että maa jota he viljelevät ja tila, jolla he asuvat, kuuluvat esi-isille.

Uskottiin, että kekrinä vainajat tulevat katsomaan, onko paikat pidetty kunnossa. Esi-isien uskottiin suojelevan maitaan, jos heidät pidettiin tyytyväisinä. Siksi kekrinä katettiin esi-isillekin ruuat pöytään ja heille lämmitettiin sauna.

Eräs selitys kekripukiksi ja kekrittäreksi pukeutumiselle on juuri esi-isien liikkeellä olo. Ei ollut soveliasta ihmisten lähteä liikkeelle henkien vierailuhtkinä muuten kuin ”hengiksi pukeutuneina”.

Kekrinä liikuskelevien esi-isien joukossa saattoi olla myös levottomia ja kenties pahantahtoisiakin vainajia. Näiden ei-tervetulleiden vieraiden pitämiseksi loitolla oli tärkeää polttaa tulia.

Perheniemen kylän köyrikokon rakennustarpeet
Perheniemen kylän köyrikokon rakennustarpeet

Kekrin ajaksi työstettiin käyttöön myös valolyhty kovertamalla iso nauris tulipesäksi. Sen sisään asetettiin lampaanrasvaan kastettu tikku palamaan. Naurislyhtyjä kutsuttiin palavan tikkunsa takia kitupiikeiksi, koska niiden valoteho oli hyvin vähäinen.

Kristillisessä Suomessa Pyhäinpäivä ja kekriin liittyvä esi-isien muistaminen sulautuivat luontevasti yhteen. Kekrin vietto alkoi yhdistyä Kaikkien pyhien päivään (Festum omnium sanctorum) jo katolisella ajalla. Käytäntö vakiintui lopullisesti 1800-luvulla.

Sadonkorjuun juhlinta on maanviljelyskulttuureiden vanhinta kalendaarista perinnettä. Maatalouteen kytkeytyvä vuodenkierto ja esihistoriallisen ajan maailmankuva oli tuhansien vuosien ajan yhdistävä tekijä koko Euroopalle.

Irlantilaisten siirtolaisten mukana Amerikkaan muotoutuneella halloween-juhlalla ja suomalaisella kekrillä on siten samat, yhteiseurooppalaiset juuret. Halloweenin varhaisin kerrostuma kytkeytyy Irlannin saaren kelttiläiseen sadonkorjuun ja uuden vuoden juhlaan. Nimestä halloween (All Hallows Eve) paljastuu, miten syksyn sadonkorjuujuhla sulautui kristillisellä ajalla yhteen Pyhäinpäivän kanssa.

Halloweenista tutut kurpitsalyhty, ”karkkia tai kepponen”, naamioituminen ja kummitukset liittyvät siis suoraan monituhatvuotisiin eurooppalaisiin kekrin vieton syysjuhlaperinteisiin.

Yllä olevat tiedot kekriperinteestämme on kerätty Talonpoikaiskulttuurisäätiön tietokannasta.

Pekka Hyvärinen

Share on facebook
Share on twitter