Perheniemen kylä / Haaviston Seuratalo

Perheniemen kylä / Haaviston Seuratalo

PERHENIEMEN KYLÄYHDISTYS 

Puheenjohtaja Kaisa Märkjärvi

Puh 040 54 35 360

perheniemenkylayhdistys@gmail.com

Ilmeisesti vanhimman nykyajalle säilyneen kirjallisen maininnan Iitin Pärhäniemen kylän taloista laati Hollolan laamanni verotusluetteloa varten v. 1460. Talot oli rakennettu kasakyläksi nykyisen Perheniemen opiston kohdalta Sääskjärveen pistävälle Pärhäniemelle. Kaikkien sillloisten kahdeksan talon nimet kirjoitettiin v. 1960 kulkijoiden luettavaksi kylän 500-vuotismuistomerkin kylkeen.

Hollolan laamannin tehdessä Sääskjärven rantojen asukaskartoitusta Ruotsissa elettiin Kalmarin unionin alituisten valtataistelujen ja katolisen kristinuskon aikaa. Ruotsin hallintovaltaan ristiretkien seurauksena siirtyneille Etelä-Suomen alueille rakennettiin uusia kirkkoja Turun, Hämeen ja Viipurin linnojen rinnalle.

Esimerkiksi Kymijoen Pyhtään-haaran varteen valmistui samaan aikaan 1460-luvun alkuun tärkeän aluehallinnollisen sijan saava Pyhtään kivikirkko, ja jo ennen sitä Mikael Agricolan (n.1510-1557) synnyinpitäjä Pernajaan oli rakennettu Pernajan kivikirkko. Niitä suurempi Hollolan kivikirkko valmistui 1500-luvun alussa.

Suuri hallinnollinen murros Ruotsin oloissa tapahtui 1520-luvulla, kun Ruotsi irtautui lopullisesti Kalmarin unionista ja Tanskan vallasta Kustaa Vaasan johdolla. Hänen aikanaan Ruotsissa käynnistyi myös uskonpuhdistus, jonka seuraamuksena kirkon omaisuus sekä veronkanto siirrettiin valtiolle.

Muutosten edetessä valtiokirkosta tuli luterilainen, ja Suomen uskonpuhdista-jaksi kohosi Martti Lutherin oppilaana Saksan Wittenbergissä 1536-1539 opiskellut Mikael Agricola. Hän teki Saksasta palattuaan tärkeimmän elämäntyönsä pääosin Turussa opettajana, pappina ja piispana kyeten jopa suomen kielen kieliopin laatijaksi sekä mm. Raamatun suomentajaksi.

Ruotsin kuninkaaksi 1523 valittu Kustaa Vaasa oleskeli elämänsä aikana Suomessa yhteensä noin 1,5 vuotta, enemmän kuin yksikään toinen Ruotsin kuningas hänen jälkeensä. Uudisasutusta Suomeen saadakseen hän perusti ensin 1539 Hollolan itäosiin Iitin kirkkopitäjän, jonka alueeseen kuului pitkän aikaa koko nykyinen Pohjois-Kymenlaakso –ja vasta 11 vuotta myöhemmin Vantaanjoen suulle Iittiin verrattuna sangen piskuisen Helsingin kaupungin.

Helsinkiin asukkaita saadakseen Kustaa Vaasa joutui turvautumaan porvarien pakkosiirtoihin mm. Porvoosta, Tammisaaresta, Kokemäeltä ja Raumalta. Iitin agraaritaloudesta ja mahtavasta Kymijoesta 1500-luvulla elantonsa saaneessa kirkkopitäjässä sellaisiin keinoihin ei ollut tarvetta.

Aatelin mahti pysäytti 1640-luvulla 14 talon suuruiseksi kasvaneen Iitin Pärhän talonpoikaiskylän elämänkulun kokonaan. Ruotsin käymien jatkuvien sotien ja kuningatar Kristiinan, Kustaa II Adolfin tyttären, loisteliaan hovin suurten kulujen seurauksena Ruotsin valtiontalous oli ajautunut lähes sekasortoiseen tilaan.

Sodissa kunnostautuneita henkilöitä ja vauraita sukuja oli palkittu aateloinneilla ja niihin liitetyillä suurilla maaläänityksillä sekä aatelistilojen verovapautuksilla ja muilla erioikeuksilla niin runsaasti, että valtion verotulot jäivät hälyttävän vähäisiksi.

Kylän elinolojen kohtalonyhteys Perheniemen kartanon vaiheisiin

Pernajan Tervikin kartanon aatelisrouva Katarina Guthrie (1605 Porvoon Hummelsund – n.1653) osti toisen aviopuolisonsa everstiluutnantti Edward Johnstonen nimissä vuonna 1647 Iitin Sääskjärven pohjoisrannalta koko Pärhäniemen kylän ja perusti kylän Iisakkilan taloon säterin eli kruunun veroista vapautetun aatelistilan.

Todettakoon tässä, että Sääskjärven vedet eivät laske Kymijokeen, vaan Artjärven ja Malmgårdin kartanon kautta Pernajan Koskenkylän merenlahteen. Kuningatar Kristiinan luovuttua vallasta Ruotsissa käynnistyi läänitysten reduktio, eli aatelin maiden osittaiset ja täydet pakkopalautukset kruunulle.

Sen säädökset uhkasivat Pärhäniemen kartanonkin omistusta. Säterin perinyt kuninkaallinen neuvos, kenraaliluutnantti, Turun hovioikeuden presidentti, kreivi Robert Lichton – Katarina Guthrien poika ensimmäisestä avioliitosta – pystyi kuitenkin säilyttämään omistusoikeutensa Sääskjärven ranta-alueen ja sen ympäristön suureen säteritilaan.

Kreivi Lichtonin jälkeen Perheniemen säteriratsutila siirtyi hänen sisarensa tyttären puolisolle, ratsumestari Adam Gustav von Muhlille. Kukaan näistä Pärhäniemen säteritilan omistajista ei asunut Iitissä, vaan Pernajan Tervikin kartanossa, josta käsin Pärhäniemen tilaa hoidettiin voutien avulla.

Ensimmäiset Perheniemeen asumaan saapuneet aateliset olivat ratsumestarin tytär Anna Lovisa von Muhl ja hänen puolisonsa everstiluutnantti Adam Otto von Köhler.

Heille rakennettiin uusi päärakennus ja kartanosta sanottiin 1700-luvun alussa, että se oli ”hyvin rakennettu ja sitä viljeltiin palkkaväen ja torppareiden päivätöiden avulla”. Kartanon toimintojen kasvaessa kylään saatiin seppä, suutari ja krouvi.

Lapsettoman Anna Lovisan veli kenraaliluutnantti Robert Muhl liitti v. 1734 Perheniemen säterin valtavaan maaomaisuuteensa. Hän asui Tervikissä ja omisti Pernajassa myös Tjusterbyn kartanon ja esimerkiksi Artjärvellä Ratulan kartanon – ja Perheniemen säteri jäi taas voutien hoidettavaksi.

Seuraavaksi säterin peri Robert Muhlin ainoa tytär Anna Dorotea. Hän avioitui valtaneuvos Otto Wilhelm De Geerin kanssa. Noin v. 1785 heidän tyttärensä avioitui serkkunsa Georg Brunowin kanssa ja asettui asumaan Perheniemeen. Heidän mukanaan kartanoon saapui myös palvelijoita, kamarineitoja, keittäjiä ja puutarhuri.

1740-luvun Hattujen sodasta 1780-luvun Kustaa III:n sotaan

Kesällä 1788 Perheniemen kartanon maille saapui myös satoja Ruotsin armeijan sotilaita ja heidän ylipäällikkönsä, Ruotsin kuningas Kustaa III.

Ruotsin aloittaman Hattujen sodan tappion ja aluemenetysten korjaamiseksi Kustaa III päätti hyökätä Kymijoen yli Venäjän puoleiselle joen itärannalle, valloittaa Haminan varuskuntakaupungin satamineen takaisin Ruotsille ja edetä mereltä ja maitse valloittamaan Venäjän uuden hallinnollisen keskuskaupunki Pietarin serkultaan Katariina II:lta.

Kustaan sodan taistelut jakautuivat kolmelle peräkkäiselle kesälle Kymenlaaksoon ja Etelä-Savoon. Maataistelujen lisäksi sotaan sisältyi avomerilaivastojen taistelu Suomenlahden Suursaaren edustalla sekä saaristolaivastojen väliset kaksi taistelua Kotkan Ruotsinsalmessa.

Kustaan joukot hyökkäsivät Kymijoen yli voimallisimmin Anjalan kartanon alueelta, mutta venäläiset torjuivat hyökkäyksen ja työnsivät Kustaan joukot takaisin Anjalaan.

Suomen historiaan Kustaan sodasta piirtynyt merkittävin seikka lienee sotaan osallistuneiden upseerien tuntema vastustus Kustaan yksinvaltaisesti tekemää hyökkäyspäätöstä kohtaan. Tyytymättömyyden ilmentymänä yli 113 Kustaan joukkojen upseeria allekirjoitti kapinahenkisen Anjalan liiton julkilausuman kuninkaalleen

Eniten sodasta kärsivät jokivarren asukkaat, mutta molemmilta mailta kuoli taisteluissa myös noin 11 000 sotilasta. Värälän rauhansopimuksessa 1790 valtakuntien välisen rajan linjauksiin ei tehty muutoksia, vaan Iitin kirkko-pitäjä jäi yhdessä Elimäen ja Ruotsinpyhtään kanssa Ruotsin puoleisen Kymenlaakson rajapitäjäksi 1740-luvun alussa käydyn Hattujen sodan jälkeen solmitussa Turun rauhassa sovitulla tavalla.

Vielä nykyäänkin Perheniemessä on Leirinmäki-niminen paikka, jonne pystytetyssä muistokivessä kerrotaan siellä sijainneesta Kustaa III:n armeijan sotilasleiristä ja taisteluharjoituspaikasta. Kuningas ei siellä käydessään jäänyt sotilaittensa äärelle yöksi, vaan yöpyi runsaan kilometrin verran idempänä Marttilan talossa.

Aatelisvallan päättyminen synnytti Perheniemeen uutta yritystoimintaa

Aatelisrouva Katarina Guthrien seuraavan perijäsukupolven hoitamana noin 8000 hehtaarin suuruiseksi kasvanut Perheniemen kartanotila ajautui vararikkoon vuonna 1835. Sen jälkeisessä pakkohuutokaupassa porvoolainen kauppaneuvos Erik Johan Stråhle (1785-1836) osti bulvaaninsa tekemällä suhteellisen vähäisellä tarjoushinnalla Perheniemen kartanon.

Jo seuraavana vuonna kartanon peri Erik Johan Stråhle nuorempi (1821-1889). Hänestä kasvoi edistyksellinen uudenaikaisen maatalouden harjoittaja, kunnallisneuvos ja iittiläisten suuresti kunnioittama ”Pärhän patruuna”.

Hänen aikanaan Perheniemeen rakennettiin mm. juustomeijeri, uusi kivinavetta ja viljamakasiini. Ja vuonna 1867 hän päätti rakennuttaa kartanolle uuden päärakennuksen pestaamalla talon arkkitehdiksi Yleisten rakennusten ylihallituksen ylijohtaja Carl Albert EdeIfeltin, taidemaalari Albert Edelfeltin isän, jolla oli ollut merkittävä rooli myös poikansa piirustustaidon kehitykselle.

Perheniemen kartano, Iitin Perheniemi
Perheniemen opiston vanha kartanon päärakennus

Lujarakenteinen kartanon päärakennus valmistui vasta 1875, eli kuusi vuotta arkkitehti Edelfeltin äkillisen kuoleman jälkeen. Talo kohoaa yhä Sääskjärven pohjoisrannan kalliokumpareen päältä ylväästi Perheniemen avaran rantamaiseman yläpuolelle. Jälkiempiretyylisessä puurakennuksessa on kaksi kerrosta, joissa molemmissa oli alun perin kahdeksan huonetta.

Keittiö aputiloineen sijaitsi talon korkeassa kivijalassa, ja sieltä johti kapea portaikko yläkerroksiin. Rakennuksen molemmista salikerroksista voi ihailla hienoa näköalaa etualan Pärhänniemelle sekä Sääksjärven metsäiselle vastarannalle ja länsirannan pelloille.

Stråhlet kohosivat Iitin yrityselämän ja koko kunnan johtohahmoiksi ja heidän ansiostaan Perheniemestä tuli pitäjän taloudellinen ja osittain henkinenkin keskus. Kolmannen sukupolven Erik Johan Stråhle (1850—1900) oli koulutukseltaan agronomi. Hän jatkoi ansiokkaasti isänsä aloittamaa suurtilan työmenetelmien uudistamista.

Ivar ja Elin Alopaeus toteuttivat jo 1900-luvun alussa Perheniemen kartanon torppareiden vapauttamisen itsenäisiksi viljelijöiksi

Nuorimman E.J. Stråhlen kuoltua perikunnan Perheniemi Gård Ab:ta hoiti Lars Ivar Stråhle ja vuodesta 1900 alkaen Pärhän patruunan tyttären Elin Leontine Stråhlen puoliso lvar Alopaeus.

Uusi vaihe Perheniemen kylän historiassa alkoi, kun Elin ja Ivar Alopaeus lakkauttivat torppareiden päivätyövelvollisuuden 1903 ja antoivat heidän lunastaa viljelemänsä maat valtion tuella omistukseensa. Kaikkiaan 46 tilan ja 21 palstatilan muodostamishanke vahvistettiin Suomen Senaatin tekemällä päätöksellä vuonna 1905.

Maiden luovutus ja kauppakirjojen allekirjoitukset toteutettiin juhlallisesti 29.5.1907 – peräti yli 11 vuotta ennen Suomen eduskunnan hyväksymän Torpparilain voimaantuloa.

Pitkään Haminan pormestarina työskennellyt Ivar Alopaeus (1855-1918) ja hänen Elin-rouvansa nauttivat suurta arvostusta kyläläisten keskuudessa. Kartanolle jäi palstoituksen jälkeen maata vielä yli 2000 hehtaaria, josta peltoa oli noin 250 hehtaaria.

Metsäyhtiöiden omistusvaihe 1918–1947

Koska Alopaeuksilla ei ollut lapsia, he päättivät myydä suuret metsä alueet sisältävän kartanonsa 1918 Oy Tornator Ab:lle, joka suoritti heti ostonsa jälkeen metsissä laajoja hakkuita.

Seuraavaksi Perheniemen kartanon osti Kymin Oy vuonna 1922. Samana vuonna Kymi-yhtiö hankki omistukseensa myös Verlan pahvitehtaan. Tuolloin Perheniemen kartanossa oli 35 hevosta ja 150 lehmää. Hevosia käytettiin metsä- ja peltotöissä, ja maataloustuotanto ohjautui suurelta osin Kymintehtaan työntekijöiden ruokahuoltoon Kuusankoskelle.

Lukuun ottamatta laajaa metsäaluettaan Kymi-yhtiö myi sotien jälkeen kartanon peltoja ja pieniä metsäpalstoja Karjalan Valkjärveltä evakkoon lähteneille 22 maanviljelijälle ja heidän perheilleen.

Talvella 1947 Kymin Oy myi vielä kartanon päärakennuksen ja sen laajaan pihapiiriin kuuluneet muut rakennukset Karjalan Kannakselta sotaevakkoon lähteneelle Sairalan evankeliselle opistolle, jonka nimi muutettiin nykyisen sijaintipaikkansa mukaisesti v. 1979 Perheniemen evankeliseksi opistoksi.

Kaupanteon aikaan 1947 oli kulunut tasan 300 vuotta siitä, kun Tervikin kartanon aatelisrouva Katarina Guthrie osti koko silloisen Pärhäniemen kylän Iitin pitäjän eteläosasta Sääskjärven rannalta ja perusti kylää ympäröineelle tuhansien hehtaarien alueelle aateliston erioikeutena säterikartanotilan.

Kymin Oy:n myydessä vuonna 1947 kartanon talouskeskuksen Sairalan evankeliselle opistolle Perheniemen kylän historiassa alkoi kenties uusi 300-vuotinen jakso, josta on nyt eletty jo lähes 75 vuotta.

Rantapeltojen maaperästä saatiin ensimmäisille asukkaille leipäviljat ruuaksi ja heinäsato karjalle. Sääskjärvi tarjosi puolestaan kalat, ravut, talous- ja pesuveden – ja metsistä saatiin rakennuspuut, marjat, riistaruoka ja lähdevesi.

Nykyiset Sääskjärven pohjoispuolisen asfalttitien varressa olevat rakennukset kertovat kylän historiasta sen, että täältäkin on lähdetty viime vuosikymmenten aikana työn perässä kaupunkeihin ja siksi kylän entiset kaupat on suljettu.

Ruskan lisäksi nyt syksyistä Perheniemen kylämaisemaa värittävät kymmenet tuhannet Jäämeren hanhet ja sadat lintubongarit. Opiston toimitilojen ohessa vanha Haaviston Seurantalo ja koulutalo ovat kuitenkin yhä sangen aktiivisessa käytössä. Opiston rakennuksista uljain on entisen Pärhäniemen säterikartanon vanha päärakennus.

Kun Sääskjärven vedenpinta kimmeltää auringonvalossa ja lehmät ja lampaat laiduntavat niityillä, ja kun viljapellot aaltoilevat kesätuulessa ja maaseudun tuoksut, linnut ja perhoset täyttävät ilman, niin silloin ei ole syytä hermostua, jos tällaisesta monisatavuotisesta kulttuurimaisemasta nauttiessaan saa myös pari paarman puremaa!

Mainittakoon vielä, että monien sukupolvien ajan erinomaisen hyvin hoidettu Tervikin kartano Loviisan Pernajassa on säilynyt jo lähes 370 vuotta tilan ensimmäisen emannän, aatelisrouva Katarina Guthrien jälkeläisten omistuksessa.

Ajan saatossa hänen sukunsa naispuolisten kartanon omistajien sukunimet ovat avioitumisen kautta toki muuttuneet, mutta Katarina Guthrien perimä on jatkunut suoraan alenevissa sukupolvissa keskeytymättä tänne saakka.

Kuvataiteen ystäviä kiinnostanee myös tieto siitä, että Tervikin kartanomuseon säätiö omistaa Suomen suurimman yksityisen muotokuvakokoelman.

Pekka Hyvärinen