Lapsiperheillekin tarkoitettu Verlan vappujuhla 1.5. klo 11-16 sisältää keväistä Verlan tapahtumat ry:n ohjelmaa sekä hyvää ruokaa ja herkullisia leivonnaisia kaikenikäisille retkeläisille Patruunan Pytingin ravintolassa sekä Kahvila Myllymakasiinissa Mimosan Aito Oy:n valmistamana ja serveeraamana.
Näillä näkymin vappuviikonlopun sääennustekin lupaa lämpenevää ja aurinkoista kesäsäätä Kymijoen Mäntyharjun reitin varressa sijaitsevan Verlankosken ja sitä ympäröivien pienten järvien ylle. Museoalueen pihapiirissä on tarjolla myös munkkeja, lettuja ja grillimakkaroita.
Lapsille tehdään kasvomaalauksia klo 11-15, ja Kani Ketteräkoipi sekä Kettu Viekastus esittäytyvät yleisölle klo 11.30 ja klo 14.00. Kiintoisaa nähtävää on tarjolla klo 11-15 myös Verlan helmikorutyöpajassa sekä mehiläisvahasta valmistettavien kynttilöiden työpajassa.
Muita Verlan käsityömyymälöitä ovat Tee- ja kahvikauppa Nirvana, (Paahtimo Papulaarin kahveja), paikallisia käsitöitä myyvä Verlan Tilkku, metalli- sekä puusepäntuotteita valmistava Torkel Design ja vaatteita, koruja, sisustus- ja käyttötavaraa myyvä Tarukauppa.
Lähes tunnin kestoiselle opastetulle museokierrokselle pääsee Vapunpäivänä tasatunnein klo 11-16 alkaen puoleen hintaan.

Patruunan Pytinki valmistui vuonna 1885 Verlan patruunan eli tehtaanjohtaja Gottlieb Kreidlin asuintaloksi. Itävaltalaistaustainen Kreidl oli yksi tehdasyhtiön osakkaista ja häntä pidetään Verlan ainoana oikeana patruunana. Hänen jälkeensä Pytingissä asuivat Verlan tehtaasta vastanneet palkatut isännöitsijät.
UPM:n ylläpitämän Unescon Maailmanperintökohteen keskeisimmällä kohdalla, kosken ylittävän sillan vieressä, kohoavan Patruunan Pytingin peruskorjauksessa 2023-25 arvokkaan puurakennuksen sisätiloihin saatiin hienot puitteet kokous- ja juhlakäyttöön sekä ravintolapalveluille.
Pytingin kosken puoleisessa päädyssä sijainnut Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan entinen konttori palvelee nyt Maailmanperintökohteen ja tehdasmuseon asiakaspalvelutilana sekä Verlan kirjallisten julkaisujen ja pääsylippujen myymälänä.
”Verlan tehdaskierroksella voi aistia menneen työnteon arkista historiaa ja ihailla vanhoja tehdassaleja ja -koneita. Patruunan Pytingissä on vastapainoksi tarjolla herraskaista tunnelmaa 1800- ja 1900-lukujen vaihtuneiden tyylikausien kalusteita ja esimerkiksi seinätapetteja eri huoneissa käyttäen”, tehdasmuseon johtaja Ville Majuri kertoi Pytingin peruskunnostuksen ja sisustuksen jälkeen.

UPM Verlan tehdasmuseon kesän 2026 aukioloajat
Tehdasmuseo ja sen asiakaspalvelu ovat avoinna:
02.05. – 21.06. tiistaista sunnuntaihin klo 11-16, (suljettu pe 19.06.)
22.06. – 15.08. joka päivä klo 10-18.
16.08. – 30.09. tiistaista sunnuntaihin klo 11-16.
Museon eri rakennuksiin voi tutustua vain oppaan johdolla. Päivän viimeinen opastuskierros alkaa aina sulkemistunnin hetkellä (1.5.klo 16).
Verlan kesäkauden 2026 opastetun museokierroksen hinnat:
Aikuiset 17€/hlö, eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät 12€/hlö ja alle 18-vuotiaat maksutta.
Ravintola Patruunan Pytinki ja Kahvila Myllymakasiini sekä käsityömyymälät noudattavat vakiopäivinä samoja aukioloaikoja. Kesäyleisön iltatapahtumien ja yksityisten iltaruokailutilaisuuksien päivinä ravintola ja kahvila palvelevat tarpeen mukaan iltaisinkin.
Ravintola Patruunan Pytinki ja Kahvila Myllymakasiini
Viime kesänä Verlan Patruunan Pytinkiin valmistunut ravintola saavutti suuren suosion heti avauduttuaan. Kouvolan keskustassa laadukasta lounas- ja päivällisravintolaa ylläpitävä Mimosan Aito Oy sai viime joulukuussa tehdyn yhteistyösopimuksen mukaisesti Verlasta vastuulleen Pytingin lisäksi myös Kahvila Myllymakasiinin toiminnan. Sen sisäänajoa on tehty tänne saakka.
Tänä kesänä Patruunan Pytingin arvokkaissa 1900-luvun alun saleissa tarjoillaan kesän pääsesongin aikana 23.06.-15.08 Mimosa Koskipuron johtamana ja ammattitaidolla parhaista paikallisista raaka-aineista valmistettua à la carte -listan sesonkiruokaa suomalaiseen ja ranskalaiseen ruokakulttuuriin sekä keittotaitoon pohjautuen jälkiruokineen ja laadukkaine viineineen.
Alkukesällä 02.05.-21.06. ja loppukesällä 16.08.-30.09. Pytingin à la carte -listan ruokien ohessa kävijöille valmistetaan päivittäinen salaatti&keittopohjainen lounasnoutopöytä kolmen tunnin ajaksi klo 11-14. Ja á la carte -listan annokset tulee tilata viimeistään tuntia ennen Pytingin ravintolan sulkemisaikaa.

Pytingin yläkertaan on myös rakennettu kaksi modernilla kokouslaitteistolla sekä kalustuksella ja minikeittiön valmiudella varustettua tilavaa huonetta saniteettitiloineen kokouksia ja muita yksityistilaisuuksia varten läpi vuoden.
Äitienpäivän lounasmenu Patruunan Pytingin ravintolassa sunnuntaina 10.05. Kattaukset klo 12-17 välisenä aikana (49€/hlö).
Iitin Musiikkijuhlien järjestämän Verlan kaksoiskonsertin iltana keskiviikkona 10.06. Patruunan Pytingissä kaksi Konsertti-illallisen kattausta klo 16 ja 18. Kaihon Karavaani -orkesterin solistina Merja Larivaara, (illallinen 49€/hlö).
Museopihan keskellä sijaitsevassa Kahvila Myllymakasiinissa voi sydänkesällä 23.06.-15.08. nauttia niin ikään parhaista paikallisista raaka-aineista koostetun maukkaan kesälounaan (17€/hlö). Tarjolla on myös itse leivottuja ja paistettuja tuoreita ja isoja korvapuusteja, mansikkatäytekakkua, herkkuleipiä ja kahvilan omaa jäätelöä.
Myös Myllymakasiinin yläkerrassa voidaan järjestää kahvituksia ja ruokailuja ryhmille ja yksityistilaisuuksiin. Kaikkia tuotteita voidaan ostaa myös mukaan kotiin tai vaikkapa mökille vietäviksi.
Ryhmäruokailujen, ryhmäkahvitusten ja kokoustarjoilun hinnat kesäkaudella 2026
Pulla- ja kakkukahvit 10€/hlö
Kesälounas noutopöydästä 17€/hlö
Kahvitarjoilu suolaisella tai makealla kahvileivällä 20/hlö
Noutoruokailuun sisältyy 2 lämpöistä ruokaa, salaattipöytä,
kahvi ja jälkiruoka 35€/hlö
Illallinen Patruunan Pytingin ravintolassa 49€/hlö
Aamukahvit ja kesälounas noutopöydästä 39€/hlö
(Ryhmien minimikoko 10 henkilöä. Hintatarjoukset myös pienemmille ryhmille. Edellä mainitut hinnat eivät sisällä mahdollista kokoustilan vuokraa.)
