Kouvolan taidemuseo Poikiloon vierailulle saadut Emil Aaltosen säätiön taideaarteet sisältävät hienoja teoksia Suomen 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten sekä 1500 –1700 -lukujen muusta länsimaisesta taiteesta

Kouvolan taidemuseo Poikiloon vierailulle saadut Emil Aaltosen säätiön taideaarteet sisältävät hienoja teoksia Suomen 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten sekä 1500 –1700 -lukujen muusta länsimaisesta taiteesta

Kouvolan kaupungin Poikilo-museot

Katso kohteen esittely ja omat kotisivut

Lue myös: Jälkikirjoitus Kouvolan taidemuseo Poikilossa olleesta Emil Aaltosen museon taideaarteiden näyttelystä (12.1.2021)

Aivan ensimmäiseksi on todettava, että tässä näyttelyssä esitellään museaalinen läpileikkaus Suomen taiteesta 1800-luvun alusta 1930-luvulle saakka.

Näin monipuolista näyttelyä Suomen 1800-luvun taiteesta ja sen ohessa nähtävästä vanhemmasta italialaisesta, ranskalaisesta ja Alankomaiden taiteesta ei Kouvolassa eikä monessa muussakaan suomalaisessa kaupungissa ole koskaan ollut nähtävissä.

Kiitokset Emil Aaltosen säätiölle, Vaasan museojohtajaksi täältä siirtyneelle Elina Boneliukselle ja Kouvolan taidemuseo Poikilossa työskentelevälle intendentti Mari Lehtosalolle, jotka ovat yhteistyöllään toteuttaneet säätiön taidekokoelman näyttelyvierailun viime kesänä Vaasaan ja sieltä 10.1.2021 saakka Kouvolaan.

Yhdessä kesällä 2017 Kuusankoskitalon galleriassa järjestetyn Kymijoki Suomen taiteessa -näyttelyn kanssa Kouvolassa on nähty nyt lyhyessä ajassa kaksi sopivasti erilaista läpileikkausta Suomen taiteen 1800-luvun ja 1900-luvun alun mestareiden teoksista.

Mitä Suomen taiteen kultakausi tarkoittaa?

Hämeen sydänmailla Sääksmäellä syntynyt ja siellä suutarin oppiin hakeutunut, ja 1888 suutariyrittäjän ja kenkientekijän uransa vähän etelämpänä Vanajaveden ääreltä Hattulasta aloittanut ja lopulta Tampereelle Suomen kenkäteollisuuden kultakauden rakentajaksi 1905 päätynyt vuorineuvos Emil Aaltonen (1869-1949) kokosi vaurastuttuaan harvinaisen laaja-alaisen yksityisen taidekokoelman.

Jossain mediassa taidettiin todeta jopa kaikki näyttelyn kotimaiset teokset Suomen taiteen kultakauden mestareiden tekemiksi. Toteamuksessa ei ollut mitään moitittavaa, mutta se nosti mieleen kysymyksen siitä, miten Suomen taiteen kultakausi määritetään.

Tarkemmin ilmaistuna Aaltosen säätiön näyttely sisältää teoksia kotimaisen maalaustaiteemme alkuvaiheilta 1800-luvun alusta peräti 1930-luvulle saakka, mutta kuvataiteemme ns. kultakausi rajoittuu suppeammalle ajanjaksolle.

Kansainvälistä huomiota ja ulkomaisen palkintosateen alkamista jouduttiin odottamaan 1880-luvulle saakka, ja länsimaisen modernin taiteen nopea kehitys 1910-luvun alussa johti siihen, että Suomeen ei saatu Pariisin ja länsimaisen kuvataiteen muiden metropolien näyttelyistä enää suuria huomionosoituksia.

Aivan hyvin voimme kyllä todeta, että kansallisen kulttuurimme rakentamista ja kuvataiteemme kultakauden perustaa rakennettiin jo pian Venäjän ja Ruotsin välisen Suomen sodan 1808-09 jälkeen Venäjän keisari Aleksanteri I:ltä maallemme saadun autonomisen hallitusmuodon mahdollistamana ja osittain jopa Turun 1827 suuren kaupunkipalon seurauksena.

Kouvolan taidemuseo Poikiloon vierailulle saadut  Emil Aaltosen säätiön taideaarteet sisältävät hienoja teoksia Suomen 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten      sekä 1500 –1700 -lukujen muusta länsimaisesta taiteesta 1
Kuva: Poikilo-museot, Mari Lehtosalo

Kerron tässä Emil Aaltosen säätiön teoksista Kouvolaan kootun näyttelyn kahteen osaan jakamassani esittelytekstissä hieman laajemmin Alexander Lauréuksen, Robert Wilhelm Ekmanin ja Albert Edelfeltin elämänvaiheista ja teoksista – ja niiden kytkeytymisistä heidän elinaikanaan kansakuntamme kokemiin muihin kulttuurisiin ja valtiollisiin murrosvuosiin.

Työurani aikana lainasin Emil Aaltosen museosta ja hänen suvultaan mm. Albert Edelfeltin, Helene Schjerfbeckin, Pekka Halosen ja Eero Järnefeltin taiteen laajoihin retrospektiivisiin näyttelyihini sekä Savonlinnan kaupungin 350-vuotisjuhlavuoden Valon Juhlaa -näyttelyyn 1989 yhteensä ainakin 20-25 taideteosta.

Tunnen yhä suurta kiitollisuutta siitä, että heidän puoleltaan oltiin aina valmiita antamaan suvun teoksia Helsingin ja muun Suomen näyttely-yleisön nähtäväksi teosten pakkaamisten, kotiseinille tyhjäksi jääneiden taulunpaikkojen väliaikaisten täyttämisten ja muista taulujen lainaamisesta aina melkoista vaivaa aiheuttaneista ja runsaasti aikaa vieneistä järjestelyistä huolimatta.

Pahoittelen, jos kirjoituksestani vyöryy lukijan silmille liian paljon vuosilukuja.

Kuvataiteemme ammatillista perustaa rakennettiin ensin Turussa ja Kuninkaallisessa Taideakatemiassa Tukholmassa

Näyttelyn vanhin suomalaistaiteilijan maalaus on Turussa v. 1783 syntyneen ja Kustaa III:n Tukholmaan perustamaan Kuninkaalliseen Vapaiden Taiteiden Akatemiaan (Kungliga Akademien för de Fria Konsterna) v. 1802 oppilaaksi hyväksytyn ja opiskelurahat turkulaisilta tukijoiltaan saaneen Alexander Lauréuksen pieni teos Peliseura vuodelta 1807. Maalaus esittää pöydällä palavan kynttilän valoon kokoontunutta kahden naisen ja neljän miehen korttipeliseuruetta.

Tuolloin täällä Ruotsin itäisissä lääneissä työskenteli vain muutama ammattikoulutuksen saanut taiteilija, sillä Ruotsista 1773 tänne pysyvästi saapunut Nils Schillmark oli kuollut Loviisassa jo 1804, ja Lauréuskin kävi ilmeisesti elämänsä viimeisen kerran Turussa 1806 päästyään Tukholman Taideakatemian opinnoissaan jatkokoulutustasolle.

Suomen sodan 1808-09 edellä, sodan aikana ja sen jälkeen työtään täällä jatkaneista koulutetuista kuvataiteilijoista tunnetuimmat ovat: oululainen kirkkomaalauksen mestari Michael Toppelius (1734-1823), ruotsalaissyntyinen taidemaalari ja Turun Akatemian piirustussalin opettajana toiminut Johan Hedberg (1767-1823), Helsingistä loppuiäkseen Pietariin vuonna 1820 muuttanut ruotsalaissyntyinen taidemaalari Emanuel Thelning (1767-1831) sekä Turussa ja Tukholmassa työskennelleet kuvanveistäjä Erik Cainberg (1771-1816) ja taidemaalari Gustaf Finnberg (1784-1833).

Kaikki akatemiatason saavuttaneet 1700-luvun ja 1800-luvun alkupuolen taidemaalarimme ja parhaat kirkkomaalarimmekin opiskelivat Tukholmassa, ja taidemaalareista enin osa työskenteli ainakin elämänsä jossain vaiheessa myös Turussa.

Taiteilijatietoja kerratessani jäin pohtimaan, miksi niin monet tuon ajan taiteilijat olivat pappisperheiden poikia – ja maamme ensimmäinen naistaiteilijakin vaasalaisen rovastin puoliso.

Oliko syynä valtakunnallinen maaseutukirkkojen rakentamisbuumi vai pappien ja kirkkoherrojen lukkarin rakkautta muistuttava tunne taiteilijoiden ammattikuntaa kohtaan? Vaiko molemmat yhdessä?

Alexander Lauréuksen pioneeritaival taideoppiin Pariisiin ja maalausmatkalle Roomaan

Ruotsin Kuninkaallisen hovimaalarin arvon vuonna 1811 saaneen Lauréuksen teoksille tyypillisiä aiheita olivat kynttilän, päreen tai soihdun valaisemat talonpoikien perheet sekä kauniit nuoret neidot iltapuuhissaan, tupatansseissa ja muissa tuon aikakauden ns. laatukuva-aiheissa.

Myös öiset tulipaloaiheet ja romanttiset ritari- ja ryöväriaiheet vanhojen muurien edustalla tai luolan suuaukolla palavan nuotion valossa kiehtoivat Lauréusta.

Hän maalasi muutaman muotokuvankin, mm. äitipuolestaan ja isästään, sekä henkilökuvia papeista ja katolisista munkeista, mutta ei esittänyt edes ulos sijoittamiaan ihmisiä juuri koskaan päivänvalon kirkkaudessa, vaan mieluummin kuutamon tai elävän tulen valossa.

Lauréus tunsi Kuninkaallisen Taideakatemian opiskelutoverinsa Gustaf Finnbergin ja Turun Akatemian piirustuksen opettaja Johan Hedbergin ja kenties tiesi myös Schillmarkin työskentelystä Suomessa.

Ensimmäisen Ruotsin Taideakatemian matka-apurahansa Lauréus käytti muusansa Margareta Thyneliuksen kanssa matkustamalla 1817 hitaasti edeten Alankomaiden kautta Pariisiin. Matkan maalaustuotanto jäi vähäiseksi, sillä he kävivät uutterasti tutkimassa reittinsä museoita ja historiallisia nähtävyyksiä, ja Pariisissa Lauréus pääsi laajalti ihaillun antiikin tarustoaiheiden maalarin ja maalausopettajan Pierre-Narcisse Guérin’in ateljeen oppilaaksi.

Vähän aiemmin Guérin’in oppilaana oli ollut Ranskan 1800-luvun alun taiteen tärkein kansallisen historian monumentaaliteosten maalari Eugène Delacroix.

Kouvolan taidemuseo Poikiloon vierailulle saadut  Emil Aaltosen säätiön taideaarteet sisältävät hienoja teoksia Suomen 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten      sekä 1500 –1700 -lukujen muusta länsimaisesta taiteesta 2
Alexander Lauréus: Viininviljelijän perhe, öljyväri 1822
Kuva: Poikilo-museot, Mari Lehtosalo

Sen sijaan Roomaan johtaneella 1821-1823 stipendimatkallaan Lauréus maalasi runsaasti, ja niistä teoksista Aaltosen kokoelmaan päätyi Viininviljelijän perhe (1822). Teos on hänen tuotannossaan poikkeuksellinen päivänvalokuvaus, josta näkyy yhtäaikaisesti Lauréuksen maalaustekniikan taitavuus ja taipumus valon ja varjojen kanssa leikittelyyn. Lisäksi teoksesta suorastaan huokuu 1820-luvulla muodissa olleen romantiikan tyylikauden ihanteellinen talonpoikaisidylli.

Kolmaskin Emil Aaltosen hankkima Lauréuksen maalaus, pieni teos Munkki keskustelemassa kahden naisen kanssa, valmistui mitä ilmeisimmin samalla, lopulta hyvin surullisesti päättyneellä Rooman maalausmatkalla.

Ennen tappavaan kuumetautiin sairastumistaan Lauréuksen Roomassa 1821-23 maalaamat monilukuiset teokset kertovat hänen maalaustaitonsa ja luomisvoimansa olleen kypsimmillään tuon matkan aikana. Hänestä oli tullut kansainvälisen laatutason saavuttanut ammattitaiteilija.

Lauréus haudattiin Rooman ikuisen kaupungin protestanttiselle hautausmaalle lokakuussa 1823. Tammikuussa hän oli täyttänyt vasta 40 vuotta. Mukana matkanneen Margareta Thyneliuksen sitkeydellä lähes kaikki Lauréuksen Rooman matkan maalaukset ja piirustukset saatiin kuitenkin tuoduksi Ruotsiin.

Kouvolan näyttelyssä Viininviljelijän perhe on ripustettu museon alakerran takaosaan ja kaksi pienempää maalausta yläkertaan johtavan kierreportaikon seinämälle.

Turun Akatemiasta alkunsa saaneet kansallisen kulttuurimme rakentamisen tavoitteet alkoivat toteutua heti Suomen sodan 1808-09 jälkeen

Ruotsin kuningattareksi 6-vuotiaana nimetyn Kustaa II Aadolfin Kristiina-tyttären holhoojahallituksen vuonna 1640 perustamassa maamme ensimmäisessä yliopistossa Turun Akatemiassa (Kungliga Akademien i Åbo) aloitettiin piirustuksen opetus sen opiskelijoille jo v. 1708. Ennen valokuvakameroiden aikaa piirustustaitoa tarvittiin moniin erilaisiin tarpeisiin.

Turusta tuli kauppasatamansa, yliopistonsa ja Tukholman läheisyyden takia vauras kaupunki ja Ruotsin hallintoon integroituneen oikeuslaitoksemme, luterilaisen kirkkomme sekä Suomen ruotsinkielisen sivistyneistön ja aateliston tärkein valtakeskus.

Historiamaalausaiheilla uransa 1870-luvulla aloittanut Gunnar Berndtson (1854-1895) maalasi läheisen ystävänsä Albert Edelfeltin tavoin ruotsalaisesta ja ranskalaisesta aateliston palatsi- ja salonkielämästä muutamia ylittämättömän taidokkaasti tehtyjä teoksia. Emil Aaltosen kokoelmassa Berndtsonin maalaus Vanha laulu vie katsojat Ruotsin kansallisrunoilija Carl Michael Bellmanin (1740-1795) laulujen esitystilanteeseen 1700-luvun rokokooajalle.

Berndtson voitti tällä teoksellaan 1. palkinnon valtion henkilömaalauskilpailussa vuonna 1889. Loistelias teos on ripustettu Kouvolassa taidemuseon alakerran syvennysosan seinälle. Sitä kannattaa käydä katsomassa läheltä. Silloin voi nähdä Berndtsonin työstämät äärimmäisen tarkat yksityiskohdat teoksen vanhan naisen kasvorypyistä ja mm. taustan gobeliinipeitteisen seinän soikean peilin kullatuista kipsikehyksistä tai vaikkapa lipaston päällä olevista kahdesta posliinimaljakosta.

Kouvolan taidemuseo Poikiloon vierailulle saadut  Emil Aaltosen säätiön taideaarteet sisältävät hienoja teoksia Suomen 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten      sekä 1500 –1700 -lukujen muusta länsimaisesta taiteesta 3
Gunnar Berndtson: Vanha laulu (Rokokoo-sommitelma), 1889. Kuva: Poikilo-museot, Mari Lehtosalo

Turusta kehittyi 1700-luvulla vähitellen myös taiteilijoittemme tärkein tyyssija, mutta koulutettuja kuvataiteilijoita oli ensimmäisten taiteilijapioneeriemme jälkeen 1800-luvun alun Suomessa hyvin vähän.

Useilla rintamilla koko 1700-luvunkin ajan sotia käyneen Ruotsin voimavarat olivat vähentyneet selvästi Venäjän 1700-luvun lopun kehitykseen verrattuna. Ruotsia heikensi myös pitkään jatkunut etuoikeuksillaan vaurastuneen aateliston ja kuningashuoneen välinen valtataistelu.

Suomen sodan 1808-09 jälkeen, kun sodan hävinnyt Ruotsi oli luovuttanut Suomen-puoleiset itäiset maakuntansa Venäjälle ja Suomi oli saanut autonomisen suuriruhtinaskunnan statuksen Venäjän keisarikunnan yhteydestä, suuriruhtinaskuntamme resurssit ylsivät pääkaupungiksi rakenteilla olleessa Helsingissä ja monissa muissakin julkisissa hankkeissa paljon laajempiin ja nopeampiin tuloksiin kuin Ruotsin hallinnon aikana.

Hyvin myötämielisesti Suomeen suhtautunut keisari Aleksanteri I lisäsi vielä vuoden 1812 alussa suuriruhtinaskuntaamme kuuluviksi kaikki Venäjän aiemmin 1700-luvun sodissa Ruotsilta takaisin valtaamansa ”Vanhan Suomen” eli Kymijoen itäpuoliset Haminan ja muun Kymenlaakson, Lappeenrannan, Viipurin ja Savonlinnan seudut sekä Karjalan Kannaksen ja Laatokan Karjalan laajat alueet. Niillekin tulivat voimaan Suomen lait, oikeuslaitos ja muut silloiset suuriruhtinaskuntamme autonomiset hallintokäytännöt.

Voidaankin sanoa, että Suomen valtiollinen rakentaminen käynnistyi 1810-luvulla. Käyttövoimansa kansallisuusaate sai ruotsinkielisen opetuksen ja julkishallinnon rinnalle tarvittavaksi tiedostetun suomenkielisen kirjallisuuden, lainkäytön ja opetuksen perustan rakentamishalusta.

Näitä 1700-luvun valistusaatteen käsityksiä olivat lausuneet Turun Akatemian saleissa suomenkielisen kansallisen kulttuurin ja oikeuslaitoksen käyttökielen tärkeydestä puhuneet ja kirjoittaneet Adolf Ivar Arvidsson sekä elinaikansa tärkein kulttuuripersoona ja mm. suomalaisen historian tutkimuksen isä ja kansallismielisen Aurora-seuran perustaja Henrik Gabriel Porthan ja vuoden 1734 Ruotsin lakikirjan uudistetun painoksen suomeksi kääntänyt, lainopin professorina Turussa 40 vuotta työskennellyt Matthias Calonius. Hän sai keskeisen roolin myös Suomen suuriruhtinaskunnan hallitusmuodon ja lainsäädännön valmistelussa.

Kansallisen kulttuurimme rakentumisen tärkeä 20 vuoden pituinen ajanjakso 1830 -1850

Suomen suuriruhtinaskuntansa esittelyä varten Aleksanteri I sai Etelä- ja Keski-Suomessa 1809-1811 kiertäneen Venäjän armeijan sotilastopografi Gavril Sergejevin 64 taidokkaasti työstämää akvarellimaalausta suomalaisista sotilaskohteista, kaupungeista, historiallisista nähtävyyksistä ja muista kulttuurimaisemista. Jo vuonna 1818 Aleksanteri lähetti Pietarista myös hovimaalarinsa Carl von Kügelgenin työstämään lisää kuvia Suomesta. Hänen laaja Pietarissa painettu litografiasarjansa julkaistiin 1823-24.

Suomen sodan päättymisen jälkeen Turun suurpalosta 1827 tuli seuraava koko maatamme järisyttänyt tapahtuma. Poikkeuksellisen kuivan loppukesän jälkeen syyskuun 4.-5. päivän välisenä yönä tuhoutui peräti kolme neljäsosaa silloisen Suomen suurimmasta kaupungistamme, ja noin 11 000 turkulaista jäi kodittomiksi. Myös Turun tuomiokirkko ja Turun Akatemiatalo tuhoutuivat lähes kokonaan.

Suomen Turkua kohdannut tragedia sai Pietarissa, Ruotsissa ja Länsi-Euroopan sanomalehdissä hyvin laajaa huomiota. Ihmeenä pidettiin sitä, kuinka suuresta tulipalosta selvittiin niin vähäisellä ihmishenkien menetyksellä.

Kouvolan taidemuseo Poikiloon vierailulle saadut  Emil Aaltosen säätiön taideaarteet sisältävät hienoja teoksia Suomen 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten      sekä 1500 –1700 -lukujen muusta länsimaisesta taiteesta 4
Gustaf Finnberg: Turku suurpalon jälkeen, väritetty kivipiirros, 1827
Kuva: Kansallisgalleria, Ateneumin taidemuseo

Valtavien tuhojen keskeltä yliopiston toiminta siirrettiin rakenteilla olleen Helsingin uuden empirekeskustan osaksi. Tiivistäen voinee todeta, että Akatemian kirjaston, säilyneiden arkistokokoelmien ja yliopiston henkilöstön majanmuutolla sekä Kuninkaallisen Turun Akatemian nimen vaihdolla sivistyselämämme painopiste siirtyi keisarillisen Suomen hallintokeskukseen.

1830-luvun alussa kansallisen kulttuurin tavoitteet alkoivat levitä nopeimmin kotikielenään pääosin ruotsia puhuneiden Runebergin, Nervanderin, Lönnrotin, Topeliuksen, Cygnaeuksen ja Snellmanin virittelemänä erityisesti juuri uuden Keisarillisen Aleksanterin yliopiston opiskelijoiden piirissä Helsingissä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura perustettiin 1831, ja se alkoi mm. tukea Elias Lönnrotin tekemää kalevalaisten kansanrunojen keräys- ja täydentämistyötä ja kielellistä muokkausta valmiiksi painoniteiksi. Kirjallisuus-sanan suomen kieleen keksi Lönnrot tälle seuralle sopivaa nimeä miettiessään.

Turun Akatemiassa 120 vuotta jatkuneen piirustussalin toiminta vakiintui Keisarillisen Aleksanterin yliopiston opetusohjelmaan, kun Pietarissa syntynyt ja siellä taidekoulutuksensa saanut, Turun Akatemiasta lakimieheksi valmistunut Venäjän armeijan Helsingin esikunnan kielenkääntäjä Pehr Adolf Kruskopf (1805-1852) pestattiin yliopiston piirustuksen opettajaksi 1830.

Arkkitehti Carl Ludvig Engelin piirtämä Keisarillisen Aleksanterin yliopiston päärakennus Helsingin Senaatintorin reunassa vihittiin käyttöön suuren promovointijuhlan kera 1832. Kahdeksan vuotta myöhemmin päärakennuksen viereen valmistui antiikin ajan kylpylärakennusten rakennustapaa mukaillut Engelin suunnittelema yliopiston kirjastorakennus, nykyiseltä nimeltään Kansalliskirjasto.

Kouvolan taidemuseo Poikiloon vierailulle saadut  Emil Aaltosen säätiön taideaarteet sisältävät hienoja teoksia Suomen 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten      sekä 1500 –1700 -lukujen muusta länsimaisesta taiteesta 5
Carl Ludvig Engelin suunnittelema Kansalliskirjasto, 1840
Kuva: Pekka Hyvärinen

Elias Lönnrot (1802-1884) promovoitiin lääketieteen tohtoriksi yliopiston päärakennuksen avajaisjuhlassa. Hän hakeutui lääkärintyöhön ensin Ouluun ja sitten Kajaaniin, josta hän pystyi tekemään virkavapaittensa aikana kansanrunojen keräysmatkoja Kalevalaa varten runonlaulajien luo mm. Vienan Karjalan kyliin.

Sivistyselämämme kehitysaskelien rinnalla suuri osa kansastamme joutui kamppailemaan 1800-luvulla nälkää ja kulkutauteja vastaan. Pahimpia tauteja olivat kolera, lavantauti, keuhkotauti sekä iso- ja tulirokko. Muun muassa Oulussa riesana oli myös nälänhätä, ja Lönnrot toi esiin myös köyhyydessä elävien asuinolojen ja ruoan huonon hygieniatason aiheuttamat ongelmat.

Lönnrot sairastui itsekin vakavasti lavantautiin. Oulussa hänen esimiehensä jopa kuoli siihen. Vaikka Lönnrot oli lääkäri, hänen perheensä viidestä lapsesta peräti neljä menehtyi lapsuus- ja nuoruusvuosinaan kulkutauteihin, ja häntä 23 vuotta nuorempi puoliso Maria Piponiuskin kuoli 1868 tuberkuloosiin.

Lönnrotin Wanha Kalewala julkaistiin kahdessa osassa 1835-36 ja niiden perään Kantelettaren runolaulut 1840. Vuotta aiemmin oli tullut valmiiksi hänen työstämänsä Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri -kirja, ja lopulta myös täyden laajuutensa saanut Kalevala 1849. Tämän rinnalla Lönnrot työsti avustajiensa kanssa tavattoman laajaa noin 200 000 sanan Suomalais–Ruotsalaista Sanakirjaa, jota julkaistiin järjestelmällisesti edeten aluksi vihkopainoksina 1866-1880.

Johan Ludvig Runeberg julkaisi puolestaan v. 1832 ihanteellista suomalaisen kansanelämän ja luonnon kuvausta sisältävän, hyvin suosituksi tulleen runoelman Hirvenhiihtäjät ruotsiksi. Useat taiteilijat, mm. Robert Wilhelm Ekman (1808-1873), käyttivät runoteoksen sisältämiä kertomuksia myöhemmin teostensa kuva-aiheina.

Emil Aaltonen hankki kokoelmaansa Runebergin Hirvenhiihtäjistä kuva-aiheensa saaneen Robert Wilhelm Ekmanin vuonna 1845 maalaaman kansanelämän kuvauksen Talonpoikaistanssit. Ekman oli tuona vuonna palannut useiden Euroopassa viettämiensä vuosien jälkeen Tukholman kautta Turkuun ja oli oman maalaustyönsä ohessa menossa opettajaksi Turun piirustuskouluun.

Kouvolan taidemuseo Poikiloon vierailulle saadut  Emil Aaltosen säätiön taideaarteet sisältävät hienoja teoksia Suomen 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten      sekä 1500 –1700 -lukujen muusta länsimaisesta taiteesta 6
Robert Wilhelm Ekman: Talonpoikaistanssit, öljyväri, 1845
Kuva: Poikilo-museot, Mari Lehtosalo

Helsingin yliopiston musiikinopettajaksi 1834 pestattu Ruotsin Kuninkaallisen hoviorkesterin saksalaistaustainen ensiviulisti Fredrik (Friedrich) Pacius, suomalaisen taidemusiikin isä, sävelsi keväällä 1848 Suomen sodan tapahtumista kertovan Runebergin Fänrik Ståhls sägner / Vänrikki Stoolin tarinat -runoteoksen ensimmäisen Vårt Land / Maamme -runon sanoihin Suomen kansallislaulun.

Se sai ensiesityksensä saman vuoden toukokuussa ylioppilaiden laulamana Floran päivän juhlassa Helsingin Kumtähden kentällä, jossa juhlapuhujana toimi Fredrik Cygnaeus.

Kruskopf hoiti yliopiston piirustussalin opettajan tehtäväänsä 19 vuotta ja tuli tunnetuksi myös ensimmäisestä suomalaistaiteilijan Suomessa painetusta, 12 väritetyllä litografiallaan kuvitetusta painojulkaisusta Finska vyer, tecknade efter naturen (Suomalaisia näkymiä, luonnonmukaisesti piirrettynä) sekä yli 30 piirroksestaan Zacharias Topeliuksen 1845-1852 toimittamassa vihkosarjassa Finland framställdt i teckningar (Piirroksilla esitetty Suomi).

Se sisältää 120 kivipiirroskuvaa maamme kaupunkien ja elinolojen kehittymisestä sekä luonto- ja kulttuurinähtävyyksistä. Kruskopfin rinnalla tärkeimmät kuvittajat Topeliuksen julkaisussa olivat tätä tehtävää varten Suomeen muuttanut, Tukholman Kuninkaallisessa Taideakatemiassa ja Lundin yliopiston litografian laitoksellakin opiskellut Johan Knutson sekä niin ikään Tukholmassa opiskellut ja työskennellyt Magnus von Wright.

Vastaava litografioilla kuvitettu Sverige framstäldt i teckningar (Fordna och närvarande Sverige) -julkaisusarja oli saanut laajaa suosiota Ruotsissa. Sen tekijä oli Kirkkonummella syntynyt ja Suomen sotaan 1808-09 osallistunut Ruotsin armeijan everstiluutnantti, piirtäjä ja taidegraafikko Ulrik Thersner (1779-1828). Hän julkaisi vuosina 1817-1828 Ruotsin nähtävyyksistä ja maisemista yhteensä 38 litografiavihkoa, ja julkaisusarjan tekemistä jatkettiin muiden taiteilijoiden piirroksilla vuoteen 1862 saakka.

Maamme vanhimman taideoppilaitoksen Turun piirustuskoulun alkuvuodet ja Aaltosen elämänkulun yhteys taiteilija R.W. Ekmaniin

Tukholman Kuninkaallisessa Taideakatemiassa piirtämistä opiskellut turkulainen maalarimestari Carl GustavSöderstrand (1800-1862) perusti omistamaansa taloon 1830 Turun maalariammattikunnan oppipojille ja kisälleille piirustuskoulun. Hänen johdollaan alettiin myös järjestää koulun oppilastöiden näyttelyjä.

Söderstrand antoi 15 vuoden ajan piirustuksen opetusta joitakin tunteja viikossa. Muutamien kisällien kanssa opetus eteni 1843 Pietarista ja Tukholmasta koululle hankittujen antiikin pienoisveistosten kipsivalosten piirtämiseen ja perspektiivioppia käyttäen myös maisemapiirrosten työstämiseen.

Taidemaalauksen opiskelun kysynnän kasvettua 1840-luvulla Söderstrand tarvitsi avuksi hyvin koulutetun ammattitaiteilijan. Opettajaksi suostui hänen jo 1820-luvun alkuvuosilta tuntemansa, taidoiltaan monipuolisen kansanelämän kuvausten ja Suomeen palattuaan myös lukuisten alttaritaulujen ja 1827 suurpalon jäljiltä uudelleen rakennetun Turun tuomiokirkon kuorin seinä- ja kattofreskojen ja mm. useiden Kalevala-aiheisten maalausten ja kookkaiden historiamaalausten tekijä Robert Wilhelm Ekman.

Hän oli syntynyt säätyläistaustaiseen lääkäriperheeseen Uudessakaupungissa Turun pohjoispuolella ja jäänyt 10-vuotiaana sisarustensa kanssa orvoksi ja joutui asumaan kasvatuslaitoksissa ilman kouluopetusta koko kasvuikänsä. Ekmanin äidinkieli oli ruotsi, ja ennen Tukholmassa vuonna 1824 alkaneita taideopintojaan hän onnistui saamaan opetusta Turussa Gustaf Finnbergiltä.

Hän menestyi Kuninkaallisessa Taideakatemiassa hyvin ja sai valmistuttuaan suuren matkastipendin ulkomailla työskentelyä varten. Sen turvin hän jatkoi taiteilijauraansa työskentelemällä vuosien 1837-1844 aikana pitkiä jaksoja Hollannissa, Ranskassa ja Italiassa. Roomasta palattuaan hän näytti osaamisensa tason Tukholmassa ja hänet hyväksyttiin Ruotsin Taideakatemian jäseneksi. Samalla Ekman sai Kuninkaallisen Hovimaalarin arvon.

Ekman näki mielessään Kalevalan kertomusten sankarit antiikin Kreikan mytologian jumaltarinoihin rinnastuvina hahmoina. Tästä aihepiiristä hänen tunnetuimmaksi maalauksekseen nousi Helsingin Vanhan ylioppilastalon suurikokoinen, vedessä kelluvien alastomien nymfien näköisten Sotkattarien somistama Väinämöisen soitto vuodelta 1866. Kriitikot ja yleisö eivät innostuneet Ekmanin vanhanaikaiselta ja vieraalta tuntuneista Kalevala-aiheiden tulkinnoista.

Onnistuneimmaksi Ekmanin Kalevala-teokseksi nousi naisellista jumaluutta ilmentävä maalaus Ilmatar, ilman impi, joka ikävystyi yksinäisyyteensä ja laskeutui alkumereen uiskentelemaan – ja tuli luoneeksi maan ja taivaan tähtineen pudottamalla mystisen linnun polvensa päälle muniman munan veteen. Ilmattaresta tuli tuon jälkeen myös Kalevalan sankaritietäjä Väinämöisen äiti. Väinämöinen sai alkunsa, kun myrskyävä tuuli hedelmöitti Ilmattaren.

Kouvolan taidemuseo Poikiloon vierailulle saadut  Emil Aaltosen säätiön taideaarteet sisältävät hienoja teoksia Suomen 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten      sekä 1500 –1700 -lukujen muusta länsimaisesta taiteesta 7
Robert Wilhelm Ekman: Ilmatar, öljyväri 1860. Om. Suomen valtio. Kuva: Kansallisgalleria

Turun piirustuskoulussa Ekman aloitti opetuksensa kevätlukukaudella 1846. Hän lisäsi koulun opetukseen myös alastonmallista piirtämisen ja sai opetuksestaan palkkaa. Koulun toiminnan esikuvana oli alun alkaenkin ollut Kuninkaallisen Taideakatemian Tukholmassa harjoittamat opetuskäytännöt. Koulun monia käytännön asioita kuolemaansa asti hoitanut piirustuskoulun perustaja Söderstrand elätti itsensä muilla maalarin töillään.

Koulun toiminta kärsi rahapulasta, mutta mahdollista apua oli luvassa, kun Helsinkiin saatiin 1846 perustetuksi muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen Suomen Taideyhdistys edistämään suomalaisen kuvataiteen tuntemusta ja harrastamista. Tarkemmin sanoen yhdistys alkoi kerätä varoja taidekriitikoille ja etenkin nuorille taiteilijoille vuosittain jaettavien palkintojen rahastoon, taideopetuksen ja taide-näyttelyjen järjestämiseen sekä taideteosten ostamiseen omaan kokoelmaansa, johon Venäjän Romanovien suvun keisariperhe lahjoitti lähes 40 arvokkaan teoksen pohjakokoelman.

Helsinkiin Suomen Taideyhdistys perusti 1848 nimeään kantavan taidekoulun ja sai rahoituksen Turun piirustuskoulun toiminnan ottamiselle hoidettavakseen vuonna 1852. Silloin Turussakin avautui mahdollisuus hankkia piirustuskoululle laajemmat opetustilat ja lisätä koulun oppilaiden määrää. Sen myötä avautui myös mahdollisuus ottaa kouluun naispuolisia opiskelijoita.

Söderstrandin kuoleman jälkeen Ekman jatkoi Turun piirustuskoulun johtajana ja opettajana omaan kuolemaansa 1873 saakka. Nykyisin Turun piirustuskoulu on osa Turun AMK:n Taideakatemiaa ja taiteilija Berndt Godenhjelmin johdolla aloittaneesta STY:n Helsingin piirustuskoulusta kehittyi vajaassa 140 vuodessa nykyinen Taideyliopiston Kuvataideakatemia.

Robert Wilhelm Ekmanin alttaritaulujen kytkös Emil Aaltosen Sääksmäkeen ja Hattulaan

Emil Aaltonen (vuoteen 1890 Widell) syntyi Sääksmäen pitäjän Metsäkansassa elokuussa 1869 talollisen poikana. Isä menetti kuitenkin tilansa katovuosien vaikeuksissa ja siirtyi työmieheksi Toijalan ratatyömaalle. Hän kuoli melko nuorena ja perheen seitsemän lasta jäi äidin huollettaviksi.

Köyhän perheen lasten oli pakko hakeutua työhön jo hyvin nuorena. Emil-pojalle avautui mahdollisuus päästä Sääksmäellä suutarin oppiin 13-vuotiaana. Sattuma johdatti hänet R.W. Ekmanin taiteen äärelle jo poikavuosinaan, kun tuli mahdollisuus käydä Sääksmäen kirkossa, jonne oli hankittu Uusi Suometar-lehdessä 1.9.1848 julkaistun uutisen mukaan vähän yli 300 hopearuplalla Ekmanin maalaama alttaritaulu ”Vapahtajan ylösnousemus”.

”Tämä pitäjäs sai nykyjään kauniin kalun kirkkoonsa, uuden alttari-taulun, maalattu maanmieheltämme Herra Ekman’ilta. Taulu, oleva tavallisen korkia ja leviä, kuvajaa Vapahtajan ylösnousemista eli sitä hetkeä, joka juuri on ylösnousemista seurannut. Vapahtaja seisoo haudan kammiossa taikka siinä rotkossa, jonka pohjaan hauta on hakattu ja kättänsä yllä pitäen, ikäskuin seurakuntaansa siunataakseen, ja ylistetty kahdelta vasemalla puolellansa olevalta enkeliltä. Jumalallinen korkeus, rauha ja vakuus loistavat hänen muodoltansa.”

Kouvolan taidemuseo Poikiloon vierailulle saadut  Emil Aaltosen säätiön taideaarteet sisältävät hienoja teoksia Suomen 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten      sekä 1500 –1700 -lukujen muusta länsimaisesta taiteesta 8
R.W. Ekmanin maalaama Sääksmäen kirkon alttaritaulu Ylösnousemus, 1848
Kuva: Sääksmäen seurakunta

Sääksmäen kirkkoseurakunnasta oli tullut kuuluisa jo maamme katolisella ajalla 1340-luvulla, kun paikallinen kirkkoherra ei saanut perityksi korotettua veroa kaikilta Suur-Sääksmäen isänniltä. Riita-asia eteni ensin Turun ja Uppsalan tuomiorovastien hoidettavaksi ja ilman sovintoa lopulta peräti itselleen paavi Benedictus XII:lle Avignoniin Etelä-Ranskaan. Hän lähetti Sääksmäelle luettavaksi sinetöidyn bullakirjeen, jossa suomenkielisiltä nimiltään mainittujen 25 uppiniskaisen talonpojan päälle julistettiin kirkonkirous!

Jopa vieläkin kuuluisammasta keskiaikaisesta pyhiinvaeltajien kirkosta tuli osa Emil Aaltosen elämänpiiriä hänen seuraavalla asuinseudullaan, kun hän käynnisti suutarin yritystoiminnan toisessa Hämeen Vanajaveden rantapitäjässä Hattulassa Hämeenlinnan kaupungin pohjoisreunalla 1880-luvun lopulla.

Hattulan asukkaiden käyttöön rakennettu punatiilinen Uusi kirkko valmistui 1850-luvulla, ja myös sen alttaritaulun maalaustyö tilattiin R.W. Ekmanilta. Hän sai kolmiosaisen maalauksensa valmiiksi 1864, ja teoksen osat vasemmalta oikealle on nimikoitu aiheittensa mukaisesti Jeesus Getsemanessa, Jeesus ristillä ja Jeesus ylösnousseena.

Kouvolan taidemuseo Poikiloon vierailulle saadut  Emil Aaltosen säätiön taideaarteet sisältävät hienoja teoksia Suomen 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten      sekä 1500 –1700 -lukujen muusta länsimaisesta taiteesta 9
R.W. Ekmanin maalaama Hattulan Uuden kirkon 3-osainen alttaritaulu, 1864
Kuva: Hattulan seurakunta

Tässä kirkossa pidettiin Hattulan seurakuntalaisten jumalanpalvelukset, vihittiin avioparit, kastettiin lapset, järjestettiin konfirmaatiot ja haudattiin vainajat.

Emil Aaltonen avioitui puolisonsa Olga Malisen kanssa Hattulassa vuonna 1896. Suutarinverstaalla alettiin tehdä Parolan varuskunnan venäläisupseereille ja heidän perheilleen myös mittatilauksesta kenkiä. Niiden valmistus piti siirtää vuosi vuodelta kasvaneen kysynnän takia v. 1902 suurempaan 2-kerroksiseen hirsitaloon, ja sinne hankittujen työkoneiden avulla toiminnassa yllettiin nopeasti jo keskisuuren tehdastoiminnan laajuuteen 50 työntekijän voimin.

Mutta yritystoiminnan saavutukset romahtivat tehdasrakennuksessa v. 1905 syttyneeseen suureen tulipaloon. Samaan aikaan Aaltosen perhe-elämäkin oli muuttumassa entistä raskaammaksi. Syntyneistä neljästä tyttärestä kaksi kuoli jo lapsina, ja vain pari kuukautta tulipalon jälkeen menehtyi myös Olga-vaimo.

Suuren surun keskeltä Aaltonen joutui rakentamaan itselleen ja lapsilleen elämän perustan uudelleen. Hän päätti muuttaa tyttärineen Tampereelle ja käynnistää siellä yritystoimintansa alusta aloittaen uudestaan.

Kouvolan taidemuseo Poikiloon vierailulle saadut  Emil Aaltosen säätiön taideaarteet sisältävät hienoja teoksia Suomen 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten      sekä 1500 –1700 -lukujen muusta länsimaisesta taiteesta 10
Emil Aaltonen ja hänen tyttärensä Elsa ja Saimi
Kuva: Emil Aaltosen säätiö

Tämän kirjoitukseni jälkimmäinen osa julkaistaan tällä sivustolla lauantaina 12.12.

Pekka Hyvärinen

Share on facebook
Share on twitter