Voi tuntua epäloogiselta valita mitään esitystä ennakolta Vuoden tapahtumaksi, mutta mm. Taiteen valtionpalkinnolla, Juha Vainion sanoittajapalkinnolla ja Reino Helismaa-palkinnolla huomioidun taitavan lauluntekijä-muusikko-näytelmäkirjailija Heikki Salon kirjoittaman ja Korvenkylän kesäteatterin laatutakuulla ja -tekijöillä työstettävän musiikkipitoisen komedian kohdalla tohdimme näin menetellä.
Viime vuonna menettelimme samalla tavalla, kun huomionosoituksemme kohteena oli Korjaus- ja perinnerakentamisen valtakunnalliset teemapäivät eli Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma Loviisassa, ja kaksi vuotta sitten Kymi Libri -kirjamessut Myllykoskella ja esimerkiksi Finland Festivals -tapahtuma Iitin Musiikkijuhlat vuonna 2018.
Myös hyviä kulttuurinähtävyyksiä riittää vuosittain valittavaksi reitin varresta erikoiskohteiksi. Esimerkiksi Museoviraston luetteloimia valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä on reitillä peräti 24 kpl – niistä yhtenä Ankkapurhan koskialue voimalaitoksineen, vanhoine asuin- ja tehdasrakennuksineen sekä kampakeraamisen ajan asutuksen esinelöytöineen noin 6600 vuoden takaa.
Korvenkylän Nuorisoseuran kesäteatteritoiminta käynnistyi nykyisessä paikassaan vuonna 1994
Korvenkylän kesäteatteri tunnetaan mukaansa tempaavista musiikkiesityksistään sekä järjestelyiltään hyvin hoidettuna esityspaikkana liikenteen ja yleisön ohjauksen ja oheispalvelujensa asiakastilanteissa.
Lisäksi kiitosta saadaan teatterin äänentoistolaitteista ja 1000 hengen nousevasta rinnekatsomosta, mitkä mahdollistavat esiintyjät nähtäviksi ja heidän repliikkinsä ja esittämiensä laulujen sanat kuultaviksi katsomon takariveillekin.
Ja aurinkokin lämmittää mukavasti, kun pohjoistuulet eivät pääse katsomon reunametsän ja kahvilarakennuksen takaa puhaltamaan näyttämön monttuun.
Vuonna 1906 perustetun Korvenkylän Nuorisoseuran harjoittama kesäteatteri-toiminta käynnistyi nykyisessä paikassaan Reino Helismaan ja Toivo Kärjen 1954 työstämällä musiikkinäytelmällä Ruoska ja rakkaus kesällä 1994. Ohjelmistoon on sisältynyt draamaa, lastenteatteria ja musiikkikomedioita laajan yleisön tuella.
Lisäksi seura järjestää tanssi-, tanhu- ja näytelmäkoulutusta sekä tilauksesta ohjelmallisia pikkujouluja ja muita ohjelmaa sisältäviä palveluja.
Heikki Salon kirjoittaman 506 ikkunaa -näytelmän ohjaa Korvenkylään Veli-Matti Karén, ja kahden pääroolin ikkunanpesijäveljeksinä nähdään Jukka Tiitola ja Perttu Nyman. Musiikin orkesterisovituksista vastaa Sami Viitalo, lavastuksesta Elina Perälä.
Koronapandemia esti Korvenkylän kesäteatterin Viulunsoittaja katolla -musikaalin esittämisen kahtena peräkkäisenä kesänä
Korvenkylän historian yksi merkittävimmistä esityksistä on toteutukseltaan koko teatterin tekniikan ja kaikki esiintyjät vuonna 2002 haastanut, mutta tekijöittensä hienoksi saavutukseksi kääntynyt musikaali Viulunsoittaja katolla.
Musikaalin silloiset pääroolien esittäjät ja 2010-luvulla mukaan tulleet nuoremmat teatterintekijät oli saatu innostumaan yhteisponnistukseen Viulunsoittajan palauttamiseksi ohjelmistoon kesälle 2020. Valitettavasti koronapandemian rajoitteet estivät tuon suunnitelman toteutuksen peräti kahtena peräkkäisenä kesänä 2020 ja 2021.
Sen seurauksena suunnitelma peruttiin, ja ohjelmisto kesälle 2022 laadittiin uudelle pohjalle. Saimme nauttia Matin ja Tepon iskelmämusiikista Kaiken takana on nainen –komedian naurattamissa juonenkäänteissä miesten ”hallitsemassa” arkielämässä.
