Lastenpäivä Mustilassa avaa sunnuntaina 24.5.2026 monivuotisen perinteen mukaisesti jälleen toukokuun toiseksi viimeisenä sunnuntaina maamme vanhimman ja suurimman arboretumin kesäkauden. Ohjattua toimintaa järjestetään merkkipäivän luontopolulla klo 10-14 välisenä aikana.
Tämä tapahtuma sopii hyvin keskelle keväisen luonnon muutosvaihetta kohti alkukesän häkellyttävän nopeaa puiden ja pensaiden juurissa säilyneiden elämäneliksiirien ryöppyämistä uuden kasvukauden mahdollistamiseen ja kasvien siementen itämiseen muhevassa maaperässä.
Kesän lämpö ja valoisuus innoittaa myös Arboretum Mustilan linnuston pesimään ja siitä ilmoittaen laulamaan lähes tauotta. Kun pesä on tehty ja munien haudonta alkanut, etusijan emolintujen elämässä saa syntyvien poikasten ruokkiminen ja suojaaminen mahdollisilta saalistajilta ja esimerkiksi kylmiltä hallaöiltä ja ukkosmyrskyiltä. Silloin emolintukin pysyy liikkumatta paikoillaan pesänsä poikasia siipiensä alle suojaten.
Arboretumin Lastenpäivä tarjoaa retkeilijöille vuosittain aina uuden kesän alun tapahtuman, jonka luontoelämykset ja opastukset toteutetaan erityisesti 3–12 -vuotiaiden lasten ehdoilla järjestettävällä ohjelmalla ja lasten ja aikuisten yhdessäololla.
Runsaan kilometrin pituisen Luontopolun varrella on paljon nähtävää ja koettavaa toki kaiken ikäisillekin perheen jäsenille. Polulla kävellään omassa rauhallisessa tahdissa ja pysähdytään aina välillä saamaan opastusta luonnonseurantaan. Aiempina vuosina tapahtumassa on käynyt 500-700 pientä ja suurempaa retkeilijää.

Reitin varressa metsässä on myös kymmeniä eläinaiheisia puuveistoksia, ja polku on kuljettavissa lastenvaunujenkin kanssa ja sen varressa on sateen varalta kuivauspyyhkeillä varustettuja istuinpenkkejä. Retkelle voi tuoda myös omia eväitään viemällä kaikki jätteet ja roskat mukanaan kotimatkalle.
Kävijöitä palvelevat Arboretumin Puistokahvila ja sen viereinen taimien ulkomyymälä. Kahvilassa tarjoillaan juomien ja jäätelön lisäksi keittoa ja leivottuja herkkuja. Lastenpäivänä käytössä ovat myös puiston nuotiopaikat makkaranpaistoa varten.
Toukokuun lopulla Puistokahvila on avoinna ma-pe klo 10 -18, la 10 – 17 ja su 11-18. Kesäkuussa aukioloajat ovat ma-pe klo 9-20, la klo 10-17 ja su 11-18.
Vuoden 2026 pääsymaksut:
Aikuiset: 10 €, Eläkeläiset: 8 €, Opiskelijat ja koululaiset: 6 €, Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Pääsylippu on voimassa koko päivän. Kesäkortti: 20 €, voimassa vuoden loppuun.
Kahvilan ollessa suljettuna pääsymaksut maksetaan kahvilan ovessa olevaan luukkuun tai Arboretum Mustilan tilille IBAN FI81 5016 0620 0153 89 (viestiosaan tieto maksun aiheesta).
Lemmikkieläimet ovat tervetulleita arboretumiin, mutta pidäthän eläimet kytkettynä.
Ryhmille oppaan hinta on 70 € arkisin ja 90 € viikonloppuisin ja pyhäpäivinä.
Opastustilaukset sähköpostitse arboretum@mustila.fi tai puhelimitse 05 377 6678
viimeistään viikkoa ennen toivottua ajankohtaa.
Alppiruusujen päivä Su 31.05. pääkukintakauden alussa
Alppiruusujen päivä on Mustilan alppiruusujen ja atsaleojen pääkukintakauden alun perinteinen juhlapäivä. Sen ohjelmaan sisältyy mm. useita opastettuja alppiruusu- ja atsaleateemaisia puistokierroksia.
HUOM! Mustilan alppiruusujen ja etenkin atsaleojen pääkukinta-aika Atsalearinteellä alkaa tänä vuonna ilmeisesti jo vähän ennen Mustilan Alppiruusujenpäivää.
LOPPUKESÄN TAPAHTUMIA ARBORETUM MUSTILASSA 2026
La 22.8. klo 10-15 Taimipäivä Mustilassa: XIII arboretumin perinteinen taimimarkkinatapahtuma. Taimipäivä on koonnut Mustilaan runsaat tuhat kasviharrastajaa. Paikalle odotetaan jälleen 25-30 myyjää Suomesta ja lähimaista. Luentoja, puistokierroksia ja kasvitietoutta. Vahvistettu myyjäluettelo ja ohjelma julkaistaan lähempänä ajankohtaa. Tapahtumaan on sisäänpääsymaksu.
La 26.9 klo 18-21 Öinen taidevaellus. Taidetta, tulia ja tunnelmaa arboretumin pimenevässä syysillassa koko perheelle. Näe ja kuule öinen satumetsä, ohjelmaa toteuttamassa parikymmentä artistia. Opastettuja teemallisia puistoretkiä, luentoja ja työpajoja.
