Enesco-kvartetti
Jo heti alkuvuosinaan arvostettuna Finland Festivals -tapahtumana asemansa vakiinnuttanut Iitin Musiikkijuhlat järjestetään 20. juhlavuotenaan jälleen täydessä mitassaan.
Jokainen konserttipäivä on hieno juhlapäivä, kun estradeilla tervehtivät ja kiittävät yleisöä mm. Arja Saijonmaa, Monica Groop ja festivaalin taiteellinen johtaja, pianisti Laura Mikkola sekä kapellimestari Okko Kamu ja Mikkelin kaupunginorkesteri ja useat muut kotimaiset huippumuusikot.
Ulkomaisiksi esiintyjiksi saadaan Iittiin Euroopan jousikvartettien eliittiin kuuluva romanialaistaustainen Enesco-kvartetti Pariisista, ja jo sunnuntaina 12.6. klo 18 Nastolan kirkossa järjestettävässä vierailukonsertissa soittava virolainen vanhan musiikin ihailtu Hortus Musicus -orkesteri johtajanaan Andres Mustonen.

Lisäksi Iitin Kirkonkylän kesäkahvilan näyttelytilassa on esillä 15.-18.6.2022 vanhoista valokuvista ja musiikista koottu audiovisuaalinen näyttely Iitistä. Musiikin osuus on valittu festivaalin aiempien kesien äänitteistä. Näyttelyn avajaisesitys on tiistaina 14.6. klo 18.00. Näyttelyyn ei peritä pääsymaksua.
MUU OHJELMA
Ke 15.6. klo 18.00 ja 20.00 Verlan tehdasmuseossa
Chansons françaises – Ranskalaisia lauluja
Solistina Arja Saijonmaa Liput: 32,-
Iitin festivaaliorkesteri: Helmi Kuusi ja Fredrika Mikkola, viulu; Katariina Ruokonen, alttoviulu; Tuomas Ylinen, sello; Tarmo Anttila, kontrabasso; Eero Lehtimäki, klarinetti; Antti Suoranta, lyömäsoittimet; Elina Leskelä, harmonikka; Laura Mikkola, piano.
Sovitukset: Teppo Ali-Mattila.
To 16.6. klo 17.30 Iitin Kirkonkylän kesäkahvila
Säveltäjätapaamisessa Aulis Sallinen. Haastattelija: Folke Gräsbeck. (Ei pääsymaksua.)
To 16.6. klo 19.00 Iitin kirkossa
Avajaiskonsertti Liput: 38,-/23,-
Mikkelin kaupunginorkesteri, kapellimestari Okko Kamu.
Solistit: Tuomas Ylinen, sello; Helmi Kuusi ja Fredrika Mikkola, viulu; ja Laura Mikkola, piano.
L. Madetoja (1887–1947): Elegia jousille op. 62
J. Haydn (1732–1809): Sellokonsertto nro 1 C-duuri
A. Sallinen (1935): Introduction and Tango Overture op. 74
J. S. Bach (1685–1750): Konsertto kahdelle viululle d-molli
B. Bartok (1881–1945): Divertimento jousiorkesterille

Pe 17.6. klo 11.00 Iitin kirkossa
C. Saint-Saënsin Eläinten karnevaalin Avoin kenraaliharjoitus lapsille
Pe 17.6. klo 17.00 Iitin Kirkonkylän kesäkahvilassa
Jean Sibeliuksen musiikki ja kansallisromantiikka. Luennoitsijana Folke Gräsbeck. (Ei pääsymaksua)
Pe 17.6. klo 19.00 Iitin kirkossa
Perjantaikonsertti Liput: 38,-/23,-
Enesco-kvartetti (Constantin Bogdanas, 1. viulu; Florin Szigeti, 2. viulu; Frédéric Lainé, alttoviulu; Dorel Fodoreanu, sello); Fredrika Mikkola, viulu; Tarmo Anttila, kontrabasso; Hanna-Kaarina Heikinheimo, huilu; Eero Lehtimäki, klarinetti; Antti Suoranta, lyömäsoittimet; Folke Gräsbeck ja Laura Mikkola, piano. Eläinten karnevaalin kertojana: Nicke Lignell.
J. Haydn (1732–1809) / J. Brahms (1833–1897): Muunnelmia J. Haydnin teemasta kahdelle pianolle.
L. van Beethoven (1770–1827): Jousikvartetto nro 4 c-molli op. 18 (Omistettu Vladimir Mendelssohnin muistolle).
A. Sallinen (1935): Cadenze sooloviululle op. 13 8 miniatyyriä pianolle op. 110
C. Saint-Saëns (1835–1921): Eläinten karnevaali.
La 18.6. klo 14.00 Saukonkallion lavalla
Kesäkonsertti Liput 27,-
Mm. Constantin Bogdanas, Florin Szigeti ja Fredrika Mikkola, viulu; Frédéric Lainé, alttoviulu; Dorel Fodoreanu, sello; Eero Lehtimäki, klarinetti

La 18.6. klo 18.00 Iitin kirkossa
Lauantaikonsertti Liput 38,-/23,-
Monica Groop, mezzosopraano; Juha Kotilainen, baritoni; Enesco-kvartetti; Eero Lehtimäki, klarinetti; Folke Gräsbeck ja Laura Mikkola, piano.
S. Prokofjev (1891-1953): Alkusoitto heprealaisista teemoista c- molli op. 34
J. Sibelius (1865-1957): Malinconia sellolle ja pianolle op. 20
J. Brahms (1833-1897): Zwei Gesänge / Kaksi laulua op. 91 (Duetot baritonille ja mezzosopraanolle op. 28)
J. Brahms: Pianokvintetto f- molli op. 34
La 18.6. klo 23.00
Yökonsertti Hiidenvuorella Liput 20,-
Esiintyjät: Monica Groop, mezzosopraano; Juha Kotilainen, baritoni; Folke Gräsbeck, piano.
(Hiidenvuoren P-alueelle järjestetään bussikuljetuksia. Sateen sattuessa konsertti pidetään Iitin kirkossa.)

Lisäksi su 19.6. klo 13.00 järjestetään Iitin 19. valtakunnallisen musiikkikurssin maksuton päätöskonsertti Perheniemen opiston juhlasalissa, os. Opistontie 15B, 47450 Iitti.
Konserttilippujen ennakkomyynti TIKETISSÄ, www.tiketti.fi. Hintoihin lisätään Tiketin palvelumaksu 2,50€ per lippu.