Teksti: Ritva Mäkelä-Kurtto
Euroopan komissio myönsi Jyväskylän Seminaarinmäen kampukselle Euroopan kulttuuriperintötunnuksen kokouksessaan 28.4.2022. Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampus tuo esille Suomen ja Euroopan koulujärjestelmän merkitystä tasa-arvoisen ja demokraattisen yhteiskunnan perustana. Seminaarinmäellä luotiin maailmanlaajuisesti arvostettua suomalaista kansakoulujärjestelmää perustamalla sinne vuonna 1863 maamme ensimmäinen opettajaseminaari.
Tasa-arvoisen koulutuksen symbolina Jyväskylän Seminaarinmäen saama tunnus on merkittävä, etenkin, kun kyse on Suomen ensimmäisestä Euroopan kulttuuri-perintötunnuksen saajasta. Tunnusta on jaettu vuodesta 2013 lähtien sellaisille Euroopan Unionin alueella sijaitseville kohteille, jotka ovat Euroopan historian, kulttuurin ja yhdentymisen kannalta avainasemassa.
Seurakunnan kiertokouluja 1600-luvulta 1900-luvulle
Kunnallista kansakoululaitosta edelsi seurakunnan järjestämä kiertokoulu. Se oli koulumuoto, jossa omaa koulurakennusta ei ollut. Opettaja liikkui kylästä toiseen opettamassa lapsia siten, että koulurakennuksena toimi yleensä jokin kylän taloista, kievari tai esimerkiksi pappila. Kiertokoulutoiminta alkoi 1600-luvulla puhdasoppisuuden aikana.
Turun piispa Juhana Gezelius vanhempi (1615-1690), ”suomalaisen kansanopetuksen isä”, vaati rovasteja hankkimaan kiertokouluihin opettajia. Kiertokoulu oli suosittu varsinkin 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alussa. Kiertokoulut lakkautettiin asteittain kansakouluasetuksen myötä 1860-luvulla ja oppivelvollisuuden tultua voimaan vuonna 1921, johon asti kiertokoulu oli tärkeä alkuopetuksen järjestäjä.
Uno Cygnaeuksen ehdotus Suomen kansakoulutoimesta 1857
Pastori Uno Cygnaeus (1810-1888) laati senaatin pyynnöstä aikanaan vallankumouksellisen ehdotuksen Suomen kansakoulutoimesta jo 1857. Hän kannatti yleissivistävää ja myös käytännöllisiä oppiaineita sisältävää kansakoululaitosta, joka edistäisi yksilöiden henkistä ja fyysistä kehitystä.
Koulujen opetusohjelmaan oli äidinkielen, uskonnon, historian, laskennon ja maantiedon ohella otettava myös käsityötä, kasvitarhanhoitoa ja voimistelua. Ja kouluopetusta oli annettava sekä tytöille että pojille, säätyyn katsomatta.
Päämäärän toteuttamiseksi kansakoulu oli irrotettava kirkon hallinnosta, ja koulun valvonta oli uskottava kouluylihallitukselle. Sen mukaan kansakoulusta tulisi kaikille yhteiskuntaluokille ja molemmille sukupuolille yhteinen valtion koulu, jossa opetettaisiin sekä teoreettisia että käytännöllisiä aineita.
Tavoitteena oli nimenomaan suomenkielisen kansanopetuksen järjestäminen Suomeen.
Suomen senaatti antoi julistuksen kansanopetuksen järjestämisestä 1858
Vuonna 1858 Suomen senaatti antoi julistuksen kansanopetuksesta. Cygnaeus teki vuosina 1858–1859 senaatin kustannuksella opintomatkan Skandinavian maihin, Saksaan, Sveitsiin ja Hollantiin. Palattuaan hän puolusti itsenäiseen kehitykseen tähtäävää saksalaisen pedagogin Friedrich Fröbelin (1782-1852) kasvatusfilosofiaa. Cygnaeuksen laajan kansainvälisen pohjatyön ansiosta Suomen kansakoululaitoksesta tuli opetusohjelmineen yksi moderneimmista ja monipuolisimmista koko silloisessa Euroopassa.
Jyväskylään ensimmäinen seminaari opettajien koulutusta varten 1863
Kansakoulujen opettajien ja opettajattarien koulutus toteutui ensimmäisenä Jyväskylässä. Suomenkielistä opetusta antava opettajankoulutusseminaari perustettiin 1863. Seminaarin juhlalliset avajaiset pidettiin 14. päivä elokuuta. Vuosina 1863-1869 seminaarin johtajana toimi itse Uno Cygnaeus, joka oli koulutukseltaan pappi ja luonnontieteiden maisteri. Häntä pidetään ”Suomen kansakoulun isänä”.
Seminaariin korkeasti koulutetut akateemiset opettajat
Seminaariin valitut lehtorit ja opettajattaret olivat hyvin koulutettuja. Lehtorit olivat suorittaneet yliopistossa akateemisen loppututkinnon tai väitelleet oman alansa tohtoreiksi, minkä lisäksi he olivat opiskelleet ulkomailla. Naiset, jotka tuohon aikaan eivät vielä voineet opiskella yliopistossa, olivat hankkineet yliopistotutkintoa vastaavan koulutuksen eurooppalaisissa oppilaitoksissa.
Naimaton nainen oli holhouksen alainen vuoteen 1863 saakka. Kun nainen sai 25-vuotiaana oikeuden hallita omaisuuttaan, kaivattiin ns. heikommalle sukupuolelle sopivia ammatteja ja virkoja. Siksi seminaareista tuli hyvin suosittuja, opettajan työn katsottiin sopivan hyvin nimenomaan naisille. Huomattava osa tulevista opettajista oli taustaltaan säätyläiskodeista, koska yliopistoon naiset pääsivät vasta 1901, anomatta erivapautta sukupuolestaan.
Kaikki opettajat ja opettajattaret olivat siis opiskelleet ulkomailla mm. Saksassa ja Sveitsissä ja vähintään vuoden pituisilla opintomatkoillaan hankkineet hyvät tiedot ja taidot opetus- ja kasvatustehtäväänsä. Se kasvatus- ja opetusopillinen suunta, jota Cygnaeuksen seminaari ja kansakoulu edustivat, oli näille opettajille tuttu. Ja he olivat myös itse kansakouluaatteelle ja Suomen kansansivistyksen suurelle tehtävälle lämmenneitä.
Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Manninen mainitsi vuonna 2013 seminaarin 150-vuotisjuhlapuheessaan: Uno Cygnaeuksen seminaari oli poikkeuksellisen moderni. Opettajilta edellytettiin kansainvälistä kokemusta – siis aikana, jolloin Suomen ainoa rautatie kulki Helsingistä Hämeenlinnaan, eikä polttomoottorilla kulkevaa autoa ollut vielä keksitty.”
Seminaarista hyvin koulutettuja opettajia ja opettajattaria 1867 alkaen
Jyväskylän opettajaseminaarin pääsyvaatimuksena oli tuolloin 18 vuoden ikä, rippikoulun suorittaminen – ja ehtoollisella käynti – sekä hyvä yleinen terveys. Lisäksi pääsyvaatimuksena oli se, että kansakoulunopettajan oli osattava soittaa ja laulaa. Koulujen laulunopetuksella onkin vuosisataiset juuret. Jo keskiajalla laulu oli latinan ohella keskeinen aine kouluissa.
Cygnaeuksen ehdotuksesta laulusta tuli kansakoulun pakollinen aine ja laulun opetus seminaarissa oli järjestettävä siten, että se oli samalla ohjeena myös kansakoulun laulunopetukselle. Vaikka virsilaululla oli edelleen vankka asema, Cygnaeuksen ansiosta opetukseen mukaan tulivat myös maalliset laulut kansanlaulujen ja reippaiden isänmaallisten laulujen muodossa. Oppiaineisiin kuuluivat myös viulunsoitto ja urkujensoitto. Viulunsoiton opetus tarkoitettiin laulutaidottomille miesoppilaille.
Seminaarissa opetettiin sekä miehiä että naisia. Se oli uutta ja herätti toki pahennustakin, vaikka mies- ja naisosastoille oli järjestetty omat opetustilat Jyväskylän opettajaseminaarissa otettiin ensimmäisenä maailmassa käsityöt
kansakoulujen opetusohjemaan jo heti 1860-luvulla. Opettajakoulutus kesti neljä vuotta. Ensimmäiset opettajat seminaarin ensimmäiseltä neljävuotiselta kurssilta valmistuivat keväällä 1867. Vasta tämän jälkeen kansakouluihin oli saatavissa seminaarin käyneitä päteviä opettajia.ja -ohjelmat.
Vuoden 1866 kansakouluasetus johti kansakoulujen perustamiseen ja rakentamiseen
Venäjän keisari Aleksanteri II:n hallituskaudella (1855-1881) säädetyssä vuoden 1865 kunnallisasetuksessa maallinen hallinto erotettiin kirkollisesta hallinnosta. Sen seurauksena kansanopetus erotettiin kirkon hallinnosta. Vuoden 1866 kansakouluasetuksella kunnat velvoitettiin järjestämään kansansivistystoiminta kaikille kansalaisille ja siinä mainittiin ensimmäistä kertaa kaikki ne aineet, joita kouluissa tuli opettaa.
Kansakoulu oli Suomessa aluksi viisivuotinen oppilaitos. Kansakouluasetus koski varsinaisesti kaupunkikuntia, maalaiskunnat saivat perustaa vielä siinä vaiheessa kansakouluja harkintansa mukaan, mutta kaikkien perustettavien kansakoulujen vastuukysymykset määrättiin kunnan hoidettaviksi.
Mallipiirustuksia kansakoulurakennuksia varten
Kansakoulut toimivat 1800-luvulla aluksi rakennuksissa, joita ei ollut suunniteltu opetustarkoituksiin. Kuitenkin 1870-luvulta lähtien kouluille sekä maaseudulla että kaupungeissa alettiin rakentaa omia rakennuksia. Koska rakentaminen oli määrällisesti mittavaa ja julkisina rakennuksina kouluille haluttiin antaa arvokas, jopa juhlallinen ulkonäkö, maaseudun kouluja varten laadittiin mallipiirustuksia.
Ensimmäinen kokoelma mallipiirustuksia maalaiskansakouluja varten ilmestyi 1892. Mallit esittivät yksikerroksisia puurakennuksia, joiden ulkoseinät oli vuorattu pysty- ja vaakalaudoilla. Luokkahuoneiden piirustuksissa oli opettajakateederin eteen sijoitettu suoriin riveihin laitetut pulpetit, jotka usein olivat kyläläisten itsensä nikkaroimia. Koulujen yhteydessä oli yleensä myös opettajan asunto sekä ulkorakennuksia ja puutarha.
1900-luvun alkupuolella kansallisromantikot alkoivat arvostella 1892 julkaistuja maalaiskansakoulujen mallipiirustuksia. Heidän mielestään koulut tuli suunnitella yksilöllisemmin. Arkkitehti Yrjö Sadeniemen piirtämät uudet mallit julkaistiin vuonna 1910. Niissä koulutalot oli suunniteltu vapaammin. Esimerkiksi julkisivuihin liitettiin yksinkertaisia jugendkoristeita, jotka arkkitehti keskitti ikkunoiden ja ovien ympärille. Sadeniemen malleista tuli suosittuja, ja niitä käytettiin aina 1920-luvulle asti.
Iitin ensimmäinen kansakoulu kirkonkylään vuonna 1870
Professori Aimo Halila (1912-1998) kokosi ja julkaisi neliosaisen teoksen Suomen kansakoulujen historiasta vuonna 1949 ja Iitin historia II-osassa Iitin kansakoulujen historiasta vuonna 1966.
Hänen isänsä, Oskari Halila (s. 1895), joka toimi opettajana Sääskjärven kansakoulussa vuosina 1909-1952, kokosi kansakoulujen perustamistietoja Iitin osalta ja julkaisi niitä lehdissä 1930-luvun vaihteessa.
Iitin kirkkopitäjästä tuli Iitin kunta vuonna 1870. Samana vuonna ensimmäinen kunnallinen kansakoulu aloitti toimintansa Iitin Kirkonkylässä. Ajan yleisen katsantokannan mukaan koulussa oli käytössä erillinen poikakoulu ja tyttökoulu. Yhteiskasvatusta ei siihen aikaan hyväksytty. Ensimmäisistä kansakouluista huolimatta lasten opetus säilyi pitkään kodeilla ja myös kiertokouluilla.
Tuohon aikaan koulutetuista pätevistä opettajista oli kova pula. Miesopettajan virkaan oli kaksi pätevää hakijaa, mutta ei yhtään pätevää hakijaa naisopettajan virkaan. Ensimmäiseksi poikakoulun opettajaksi kutsuttiin Gustaf Ferdinand Gestrin (1844-1915) ja tyttökoulun opettajaksi mamselli Pauline Gröhn (1835-1905), joista siten tuli Iitin ensimmäiset opettajat. Koulurakennus tuotiin Jaalan Poterista 1869. Siinä toimi kansakoulu vuoteen 1965 asti.
Kansakoululaitoksen alkuaikoina poikien ja tyttöjen opetuksen tuli tapahtua erillään. Se oli ihanne ja perustui käsitykseen, että yhteiskasvatus saattaisi olla nuorille siveellisesti haitallista ja että poikien ja tyttöjen erilainen luonteenlaatu edellytti erilaisia opetustapoja. Joissakin kunnissa tyttöjen ja poikien koulurakennukset sijaitsivat jopa eri kylissä.
Kustannusten karsimiseksi poika- ja tyttökoulujen rinnalle perustettiin kuitenkin alusta alkaen myös sekakansakouluja, joista lopulta tuli vallitseva koulumuoto. Useimmat yksityiskoulut ja pienten paikkakuntien koulut olivatkin niitä jo 1870-
luvulla, mutta yleisimmiksi sekakoulut tulivat 1880-luvulla ja syrjäyttivät vuosikymmenen puoliväliin mennessä erilliset poikien ja tyttöjen kansakoulut. Sekakoulut vähensivät kouluhuoneistojen tarvetta ja osoittivat vähitellen toiminnallaankin, ettei poikien ja tyttöjen yhdessä opettamisesta aiheutunut haittoja.
Vuoden 1898 piirijakoasetus kasvatti koulujen lukumäärää
Kunnat velvoitettiin vuonna 1898 annetulla piirijakoasetuksella jakamaan alueensa kansakoulupiireihin ja perustamaan koulupiiriin kansakoulun, jos alueelta ilmoitetaan kouluun vähintään 30 kouluikäistä lasta.
Piirijakoasetukseen sisältyi määräys, että kuntien oli määriteltävä koulupiirinsä niin, ettei oppilaiden koulumatka olisi yli viiden kilometrin mittainen. Vuonna 1905 Iitti oli jaettu 19 koulupiiriin. 1900-luvun alussa kaikilla halukkailla oli oikeus päästä kansakouluun, vaikka oppivelvollisuutta ei ollut. Opetus jakautui kaksiluokkaiseen ala- ja kaksiluokkaiseen yläkansakouluun. Syrjäseuduilla saattoi tosin olla pelkkiä lastenkouluja, joissa oli vain alakansakoulu. Asetuksen
myötä koulurakennusten määrä kasvoi nopeasti.
Oskari Halilan selvitysten mukaan Kirkonkylän kansakoulun jälkeen Iittiin perustettiin kansakouluja seVuolenkosken ja Haapakimolan koulut rakennettiin poikkeuksellisesti savesta,
kun oli pulaa rakennusmateriaaleista. Savikouluissa oli paksut seinät, pienet
ikkunat ja torni muistuttaen keskiaikaisia linnoja. Seinien vahvistamiseen
käytettiin kanervia, katajia, kuusenoksia, olkia, rimoja ja / tai lautoja. Savi on
maailmalla paljon käytetty ekologinen ja ikivanha rakennusmateriaali.uraavasti: Jaalaan 1879; Vuolenkoskelle ja Haapakimolaan 1882; Kuusankoskelle Kymintehtaan kansakoulu 1883; Sitikkalaan 1893; Perheniemeen 1894; Voikkaalle 1898; Konttilaan ja Maunukselaan 1899; Kuusankoskelle (nk. Walkaman koulu) 1902; Säyhteelle ja Kymentaustaan 1907; Kaukaalle, Koskenniskaan, Mankalaan, Pilkanmaalle ja Sääskjärvelle 1908; Kelttiin, Kuuksoon ja Lyöttilään 1909; Taasiaan 1911; Myllylään 1912 sekä Jokueen 1918.
Jaalan koulu siirtyi Jaalan kunnalle sen itsenäistyttyä vuonna 1879. Voikkaan, Kuusaan ja Kuusaanniemen teollisuusyhdyskunnat irrotettiin Kuusankosken kunnaksi, joka itsenäistyi vuonna 1921. Vuonna 1931 Iitin kylistä Pilkanmaa ja Keltti liitettiin myös Kuusankoskeen. Muutoksissa koulutkin vaihtoivat kuntaa.
Parissa vuosikymmenessä maaseudun kouluolot paranivat merkittävästi: lukuvuonna 1890–1891 suomenkielisiä kansakouluja oli maassamme noin 700, 1900–1901 noin 1 600 ja 1910–1911 jo noin 2 500. Maalaiskoulut olivat oman aikansa monitoimitaloja, joissa opettajat järjestivät muun muassa nuorisoseura- ja partiotoimintaa sekä vetivät taide- ja raittiuskerhoja.
Opetuksen alkuaikoina apuvälineinä oli oppilailla rihveleitä ja rihvelitauluja sekä opettajalla liitutaulu, maapallon pienoismalleja, karttoja ja karttakeppi. Havaintomateriaalina käytettiin myöhemmin pahvisia opetustauluja, joita tuotiin Suomeen aluksi Saksasta ja myöhemmin niitä tehtiin myös Suomessa.
Opetustaulujen arvostusta lisäsivät tunnetut tekijät: eri alojen asiantuntijat sekä tunnetut ja tunnustetut taiteilijat olivat mukana taulujen valmistustyössä. Taulun aihepiiri vaikutti merkittävästi taiteilijan valintaan. Lintutauluja varten valittiin lintumaalari Matti Karppanen, lappalaisaiheisiin Lapin-kuvaaja J. K. Kyyhkynen ja eläintieteellisiä kuvia varten Aukusti Tuhka.
Itseoikeutettuja opetustaulutaiteilijoita olivat myös tunnetut lapsuuden kuvaajat ja satujen kuvittajat Martta Wendelin ja Rudolf Koivu. Monet maineikkaat muutkin tunnetut taidemaalarit ja graafikot työstivät koulujen kuvatauluja runsaasti. Valistuksen luottotaiteilijoihin kuuluivat Kustaa Heikkilä ja Vihtori Ylinen. Muita koulutauluja tehneitä taiteilijoita olivat Venny Soldan-Brofelt ja Hugo Simberg. Opetustaulujen käyttöikä oli varsin pitkä. Sisällöltään ne ovat yhä käyttökelpoisia havaintovälineitä.
Sari Savikko on koonnut vanhoista opetustauluista edustavan otoksen pariin kirjaansa ”Koulujen taide” (2007) ja ”Muistojen koulutaulut” (2008). Kuvia vanhoista koulutauluista löytyy myös hakupalvelu Finnasta.
Kouluissa oli myös näytteillä täytettyjä eläimiä ja luurankoja lasivitriineissä. Koulujen täytetyt eläimet tulivat suurimmaksi osaksi Asikkalan Urajärven kylässä sijainneesta Häggin eläintäyttämöstä. Se on alallaan Suomen vanhin.
Häggin eläintäyttämön perusti agronomi Leopold G. Hägg (1885-1974). Hän aloitti eläintentäyttämisen 12-vuotiaana vanhan metsänhoitajan opastuksessa Oulussa. Jo 15-vuotiaana Hägg sai tunnustusta työlleen kotikaupunkinsa teollisuusnäyttelyssä. Myöhemmin hän muutti Asikkalaan Urajärven kylään, jossa alan toimintaa oli kolmen sukupolven aikana. Nykyään eläintäyttämö toimii museona.
Lähde: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/01/08/tasta-ateljeesta-tulivat-tuhannet-koululuokkien-taytetyt-lokit-ja-oravat-sakari sekä https://hagginelaintayttamo.wordpress.com/yhteystiedot/
Kymintehtaan oma kansakoulu oli Lars Sonckin suunnittelema
Kymin Oy perusti vuonna 1883 oman Tehtaan kansakoulun, joka alkuaan rakennettiin pienten lasten kouluksi. Se sijaitsi silloisessa Iitissä Kymintehtaan alueella, niin kutsutun Öljymäen jyrkän kallion reunalla.
Koulu tunnettiin nimellä Norjalaiskoulu, Mäkikoulu tai Mäkelän koulu. Hirsisen koulurakennuksen suunnitteli arkkitehti Lars Sonck (1870-1956). Se on harvoja hyvin säilyneitä esimerkkejä Sonckin 1890-luvun pyöröhirsiarkkitehtuurista.
Talossa on runsaasti kauniisti veistettyjä yksityiskohtia. Rakennus siirrettiin 1957 samana vuonna kauppalaksi tulleen Kuusankosken Kettumäelle ja avattiin seuraavana vuonna yleisölle kotiseututalona. Kuusankosken kotiseutuyhdistys on ylläpitänyt rakennusta ja siinä toimivaa museota vuodesta 1995.
Lisää opettajia uusista seminaareista
Iitissä kansakouluja rakennettiin runsaasti ja opettajien ja oppilaiden määrä lisääntyi. Maaseudulla opettajan palkkaukseen kuului laidunmaata ja puutarha, sillä tarkoitus oli pitää omaa lehmää. Osa opettajista otti mieluummin rahakorvauksen kuin ryhtyi viljelijäksi.
Lukuvuonna 1876-1877 oli Iitissä 2 opettajaa ja 112 oppilasta. Puoli vuosisataa myöhemmin, lukuvuonna 1926-1927 opettajia oli 41 ja oppilaita 1414. Rinnan kansansivistystoiminnan kanssa kunnan taloudellinenkin hyvinvointi kehittyi, ja ilman nurinaa kannettiin koulujen tuottamat aineelliset rasitukset.
Kansakoulujen lukumäärän lisääntyessä ryhdyttiin perustamaan myös uusia seminaareja, Sortavalaan vuonna 1880, Raumalle ja Raaheen 1896, Heinolaan 1899 ja Kajaaniin 1900 sekä ruotsinkielisiä naisia varten Tammisaareen 1871 ja ruotsinkielisiä miehiä varten Uuteenkaarlepyyhyn 1873.
Vuoden 1921 oppivelvollisuuslaki takasi kaikille maksuttoman kansakoulun omalla äidinkielellä
Vuonna 1921 tuli voimaan oppivelvollisuuslaki, jolloin maksuton kansakoulu muuttui kuusivuotiseksi ja kiertokoulut lakkautettiin. Muutoksen siirtymäaika oli kaupungeissa viisi vuotta ja maaseudulla yleensä vuoteen 1937 saakka. Harvaanasutuilla alueilla voitiin myöntää vielä viiden vuoden lisäaika.
Itsenäisen Suomen eduskunnan säätämän oppivelvollisuuslain mukaan kaikista 7–12-vuotiaista lapsista tuli oppivelvollisia. Kansakouluissa kukin sai opiskella omalla äidinkielellään, mikä oli merkittävä parannus erityisesti suomenkieliselle väestölle.
Lapsi saattoi pyrkiä kansakoulun neljännen luokan jälkeen myös maksulliseen oppikouluun, mikäli hänen koulumenestyksensä ja perheen taloudellinen tilanne sen mahdollistivat. Toisin kuin melkein kaikissa muissa länsimaissa, Suomessa ei oppivelvollisuuslaki asettanut koulupakkoa, vaan sääti opittavaksi määrätyt asiat muulla lainsäädännöillä ja asetuksilla.
Oppivelvollisuutta myös vastustettiin, sillä kansakoulun pelättiin olevan yhteiskunnalle kallis ja kasvattavan huonoja työntekijöitä. Eli arveltiin laiskuuden kasvavan. Varsinkin talolliset vastustivat koulu-uudistusta. Osa epäluuloista saatiin torjutuksi, kun kouluista myönnettiin oppilaiden vanhempia miellyttäviä lomia, esimerkiksi syksyisin perunannostolomaa. Epäluuloja hälvennettiin myös koulujen johtokunnissa, joihin valittiin maaseudun lasten vanhempia.
Vuonna 1921 säilyi vielä syrjäseuduilla supistettu kansakoulu, jossa useimmiten oli vain yksi opettaja. Osa oppilaista kävi koulua keväällä ja syksyllä, osa talvella. Käytännössä oppivelvollisuus toteutui kuitenkin suurimmassa osassa maata jo
1920-luvun aikana.
Suomen kansakoululaitos esillä Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900
Suomen modernia kansakoululaitosta esiteltiin Pariisin maailmannäyttelyn Suomen Paviljongissa 15.4. – 12.10. vuonna 1900. Paviljongista on tehty hienoja virtuaaliesittelyjä rakennuksen sisältä ja ulkopuolelta.
Vuosina 1899-1905 Suomessa elettiin ensimmäistä venäläistämiskautta eli sortokautta ja näyttelyssä haluttiin vahvasti tuoda esille nimenomaan suomalaiskansallista kulttuuria ja luoda kuva suomalaisista koulutettuna kansakuntana. Sitä varten tilattiin taiteilija Magnus Enckelliltä (1870-1925) maalaukset ”Kansakoulu” (1899) ja ”Lukusali” (1899), joista edellinen viittasi Suomen kansakoululaitokseen ja jälkimmäinen kansaan, joka osaa lukea.
Kansakoululaitos toimi maamme koulujärjestelmänä noin 100 vuotta. Sen toiminta lakkautettiin peruskoulu-uudistuksen myötä 1970-luvulla.
