Teksti: Pekka Hyvärinen
Päijänteen itäpuolisen Järvi-Suomen alueet Kainuuseen saakka kuuluvat maamme neoliittisen eli nuorimman kivikauden aikana noin 7000 – 3000 vuotta sitten vähitellen kampakeraamiseksi kulttuurialueeksi kehittyneeseen, pyyntitaloudella eläneiden kuvantekijäasukkaiden työstämien kalliomaalausten päävyöhykkeeseen.
Pohjois-Kymenlaakso, jonka alueista Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa muodosti vuonna 1539 Iitin kirkkopitäjän, sekä sen lähialueet Luumäellä, Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeessä ovat olleet näille varhaisille idästä tänne saapuneille ihmisille suotuisa asuinalue.
Sen todisteena voidaan pitää niitä lähes 50 kalliomaalausta, jotka näiden alueiden vesistöjen ääreltä on löydetty. Kaikkiaan Suomesta on luetteloitu ja alkuperältään varmistettu 123 kalliomaalausta (Lähde: Taiteen tohtori, kalliomaalausten valokuvaaja Ismo Luukkonen). Varmistamattomia ehdokkaita mahdollisiksi kalliomaalauksiksi on parikymmentä.
Kalliomaalaukset ovat punamultavärillä sormilla maalattuja kuvia ja merkkejä. Väri on valmistettu rautaoksidipitoisesta savimaasta. Väripiirrosten aiheina ovat useimmiten ihmiset itse, pyyntimatkoillaan kuvattuina. Riistaeläimistä suosituimpia piirrosaiheita olivat erityisesti hirvet, mutta maalauksiin on kuvattu käärmeitäkin.
Myös kaareviksi ja korkeakeulaisiksi tai suorakylkisiksi piirrettyjä pitkulaisia veneitä, monenlaisia geometrisiä kuvioita ja ilmeisesti viestintään liittyviä yksinkertaisia viivallisia merkkejä on useissa vesiväylien rantakallioissa. Lisäksi tunnetaan punamultaväriin kastetulla kämmenpohjalla ja sormien sisäreunoilla kallioon paineltuja tekijänsä kämmenen ja sormien
muodon ja koon ikuistaneita kuvia.
Luonnon muodostama kalliopintojen piioksidikalvo on mahdollistanut yli sadan muinaisen maalauksen säilymisen nykyajallemme
Tuhansia vuosia sitten tehdyt maalaukset ovat säilyneet kallioiden maalauspinnoille luonnon muodostaman kovettuneen ja läpinäkyvän mineraalikalvon eli piioksidikerroksen alla.
Mieluisimpia maalauspaikkoja ovat olleet vesistöjen äärellä sijainneet pystypintaiset jyrkänteet tai siirtolohkareet tekijöittensä kulkureittien ja metsästys- ja kalastusreviirien äärellä. Kalliomaalauksissa piilee todennäköisesti myös nykyajallemme tuntemattomia merkityksiä.
Joka tapauksessa näemme tuhansien vuosien ikäisistä kalliokuvista tekijöittensä elämäntavan pääpiirteet ja ravinnonlähteet. He osasivat mm. tulenteon, pyynti- ja työvälineiden ja punavärin valmistuksen, mutta eivät taitaneet maanviljelyä – ja kotieläimenä pidettiin ilmeisesti vain koiraa.
Kuvapinnat ovat yleensä pieniä, mutta isoimmat maalaukset peittävät kallioseinämiä useiden neliöiden verran ja niiden maalausperinnettä on hyvinkin voitu jatkaa monien sukupolvien ajan. Maalauspaikka on voinut muodostua jopa kulttipalvonnan kohteeksi.
Tunnetuin Kymenlaakson ja Päijät-Hämeenkin alueen kalliomaalausten tutkijalöytäjä on 1970-luvulla etsintänsä aloittanut arkeologi Timo Miettinen. Hän löysi 20 vuoden aikana peräti 25 kalliomaalausta Pohjois-Kymenlaaksosta ja sen lähialueilta. Hänen löydöistään tunnetuin lienee Verlankosken itärannan kalliomaalaus Maailmanperintökohde Verlassa.
Sekin maalaus kuului Kustaa Vaasan v. 1539 perustamaan Iitin kirkkopitäjään vuoteen 1639 saakka, jolloin Valkeala irrotettiin Iitistä omaksi pitäjäkseen. Verlan kylän länsirannat säilyivät Iitin kunnan osana 240 vuotta kauemmin, eli Iitin koillis- ja pohjoisosista muodostetun Jaalan kunnan perustamiseen 1879 asti.
Iitin kirjastokortin kuva-aiheena kunnan nykyisen alueen kalliomaalaukset
Joulukuussa 1995 käyttöön tulleen Iitin kirjaston kirjastokortin etupuolelle painettiin Iitin kunnanvaakunan ympärille kuvaamataidon lehtori Kirsti Timonen-Kiisken suunnittelema, Iitin nykyisen kunta-alueen kalliomaalauksista pienin muunnelmin koostunut sommitelma pohjakuvanaan sileä vaaleasävyinen graniittikallio.
Nyt kortin ulkoasu on vaihdettu, mutta 25 vuoden ajan kuntalaiset kuljettivat mukanaan kuvatodisteen Iitin asutushistorian vanhimmasta kulttuurikerrostumasta. Vanhimmat nykyajalle säilyneet kirjalliset dokumentit Iitistä ovat ”vasta” 1400-luvun alkupuolelta.
Nykyisen Iitin alueelta kalliomaalauksia on löydetty Vuolenkosken, Sitikkalan ja Tapolan kylien alueelta
(Näiden tietojen kokoaja on ollut alun perin Leo Haukkapää)
Vuolenkosken kyläalueen Konniveden Haukkavuoressa (Haukkasaari) on noin 5 metrin korkeudella nykyisestä vedenpinnasta oikealle laukkaava täyteinen hirvi. Maalausta pidetään yhtenä Suomen hienoimmista kalliokuvista. Se on ajoitettu vuosille 4200-3300 eaa. eli kivikauden kampakeraamiselle ajanjaksolle. Maalauksen löysi Timo Miettinen vuonna 1976.
Rautakannanvuoren kaksi maalausta sijaitsevat myös Konnivedellä, etelään työntyvän niemen itärannalla. Niissä näkyy eläinhahmoja, alaosassa on pieni vene ja vasemmalle katsova hirvi. Kuvat on ajoitettu varhaiskampakeraamiselle ajalle, noin 5000 vuotta eaa.
Karhusaaren Kylkiäisenniemessä, kallion lohkopinnassa, on noin 2,5 metrin korkeudessa 50×70 cm:nkuvapinta. Kallio on lohjennut kuvakentän keskeltä, joten muutama kuvio on saattanut kadota irtopalan mukana. Jäljelle on jäänyt 2−3 ohuilla viivoilla maalattua hirvihahmoa.
Kymenkäänteen eli Kettujärven kalliomaalaus on nykyisin lähinnä väriläiskä. Se sijaitsee niemen kärjestä järvelle päin ja on kooltaan noin 68×51 cm. Museovirasto luokittelee kuvan ”tuhoutuneeksi”.
Ensimmäinen Kymenlaaksosta löydetty muinainen kalliomaalaus on Mankalan Kotojärven eteläpäässä sijaitseva Tapolan kyläalueen Haukkavuoren väripiirros. Sen löysivät arkeologian opiskelijat Sinimarja ja Lasse Ojonen sekä japanilainen stipendiaatti Ushio Maeda v. 1970.
Kuva esittää hirveä ja ihmishahmoa sekä raitaviivastoa, ja se on 3-5,5 metrin korkeudella vedenpinnasta.
Märkjärven Mertakalliossa on kaksi kivikautista, pystysuorassa kallioseinämässä sijaitsevaa kuvapintaa rinnakkain. Koko kallioalue on näiden maalausten suoja-aluetta. Toisessa piirroksessa on ihmishahmo ja viivakuvio ja toisessa ihmis- ja eläinhahmot sekä siksak-kuvio. (Ojonen, 1971).
HUOM! Kaikki muinaiset kalliomaalaukset ovat Muinaismuistolain nojalla suojeltu, eikä niihin saa millään tavalla kajota.