Teksti: Pekka Hyvärinen
Kun Etelä-Iitin Sääskjärven rantakylässä sijaitsevan Pasilan maatilan veljekset Taavi ja Kalle vuokrasivat Helsingin pohjoispuoliselta 1870-luvun lopun ruotsinkieliseltä esikaupunkialueelta 24 hehtaarin Fredriksbergin puustellitilan, he eivät voineet aavistaa, että Laatokan rantapitäjä Kurkijoen maanviljelysopistossa opiskelleesta Kallesta tulisi Fredriksbergissä maanviljelyn lisäksi kauppias, kahvilayrittäjä ja tilan vouti virkataloineen ja että hänen sukunimestään tulisi nykyisen Helsingin keskeisen kaupunginosan suomenkielinen nimi.
Vanhempi Taavi-veli jäi isännäksi Sääskjärven kylän kotitilalle, ja Kallen etunimi kirjoitettiin ruotsinkielisen Fredriksbergin huvila-alueelle ilmeisesti paremmin sopivaan Carl-muotoon C-alkukirjaimella. Lisäksi Kallen isännöimän vuokratilan maita halkoi vuonna 1862 valmistunut rautatie Helsingistä Hämeenlinnaan.
Böhlen ja Fredriksbergin tilojen alueille nykyiseen Länsi-Pasilaan alkoi 1890-luvulla ilman asemakaavaa ja rakennusmääräyksiä kohota varsinkin Böhlen puolella uutta asutusta lähinnä Helsingin teollisten ja palvelualojen työväen tarpeisiin.
Suurin osa Puu-Pasilaksi kutsutusta alueesta rakennettiin vuosina 1895–1905. Pääkaupungissamme oli pulaa asunnoista, ja kun Fredriksbergin rautatiepysäkki 1890 avattiin henkilöliikenteelle, pienten ja halpojen tonttien kysyntä kasvoi nopeasti.
Muutamaa vuotta myöhemmin Fredriksbergin junaseisake korvattiin Fredriksbergin juna-asemalla.
Pääosin suomenkielisten uusien asukkaiden keskuudessa Fredriksbergin ja Böhlenkin maatilan aluetta alettiin vähitellen kutsua Pasilaksi Fredriksbergin maatilan erittäin suosittuna kauppiaana ja voutina tunnetun Carl Pasilan sukunimen mukaan. Vuosien edetessä Pasilan kaupan nimestä muodostui yleisesti tunnettu alueellinen käsite.
Helsingin kaupungin asemakaavat ja rakennusmääräykset eivät säädelleet Puu-Pasilan rakentamista, joten tonteille saattoi sijoittaa vapaasti myös monenkokoisia ja -näköisiä lisärakennuksia. Kun muuttajien joukossa oli monia rakennusalallakin työskenteleviä henkilöitä, useat heistä rakensivat koko tonttialansa tiiviisti täyttäen ja saivat näin hankituksi tontistaan alivuokralaistuloja oman asuintalonsa rakentamiskuluihin. Rakennusmateriaalit vaihtelivat sen mukaan, mitä kulloinkin oli saatavilla. Pasilaan siirrettiin myös kokonaisia hirsitaloja muualta purettuina tuoden.
Aluetta saattoi luonnehtia jopa kaivoskylän näköiseksi, josta muodostui kallioineen, katuineen, herrasväen huviloineen ja työläisten mökkeineen yhdistelmä hyvin omaleimaisesta kylä- ja kaupunkilaiselämästä. Tiiviin asutuksen ansiosta alueen sosiaalista elämää naapureiden kesken on luonnehdittu vilkkaaksi ja yhteisölliseksi.
Helsingin kaupunki näki Fredriksbergin tilan välttämättömänä laajenemisalueenaan ja yritti jo 1900-luvun alussa puuttua tonttien vuokraustoimintaan ja rakentamiseen siinä kuitenkaan onnistumatta. Maata tarvittiin myös Pasilan kohdalta Turun suuntaan erkanevan junaradan risteyksen rakentamiseen. Rautatiehallitus antoi Rantaradasta rakentamismääräyksen vuonna 1899, ja rata Karjaan risteysaseman ja Salon kautta Turkuun avattiin yleiseen käyttöön vuonna 1903.
Helsingin kaupunki halusi lunastaa Fredriksbergin tilan kokonaan. Vaurastunut Carl Pasila muutti tilasta luovuttuaan ostamaansa kerrostaloon Vladimirinkadulle Helsingin keskustaan. Se talo on yhä jäljellä nykyisessä katuosoitteessaan Kalevankatu 17.
Vuonna 1849 Iitissä syntynyt ja avioliitossaan lapsettomaksi jäänyt Carl Pasila kuoli 1912. Samana vuonna suomenkielisellä Pasilan kutsumanimellään tunnetut Böhlen ja Fredriksbergin alueet liitettiin Suomen Senaatin päätöksellä Helsinkiin ja alueelle rakennettiin vesijohdot, yleiset vesipostit ja viemäriverkosto. Kaupunginosaa pidettiin rakennuskannaltaan kuitenkin tilapäisenä, eikä kaupunki halunnut enää myöhemmin käyttää varoja kunnallistekniikan perusparannuksiin.
Rautatiehallitus vahvisti Fredriksbergin juna-aseman suomenkielisen nimen Pasilaksi 1925, ja Helsingin kaupunki vahvisti entisen ruotsinkielisen Fredriksbergin esikaupunkialueen suomenkieliseksi nimeksi Pasilan vuonna 1927.
Fredriksbergin asemanseutua kutsuttiin pitkän aikaa Pikku-Pasilaksi, mutta nykyisen Pasilan aseman ympäristön nimeen ei todellakaan sovi enää etuliite Pikku. Huonoon kuntoon päässeiden puutalojen tilalle suunniteltiin 1970-luvulta alkaen toimisto- ja asuinkerrostalojen kortteleita ja puutalojen purkaminen ajoittui pääosin vuosille 1977-1985.
Ennen Puu-Pasilan talojen purkua niitä dokumentoitiin monien toimesta valokuviin. Tunnetuin Pasilan alueen näkymiä 1900-luvun alkupuolella tallentanut valokuvaaja oli Signe Brander. Kuvataiteilijoistamme Puu-Pasilan rakennuksia ja katunäkymiä tallensi jopa kymmeniin teoksiinsa taidemaalari Heikki Tuomela (1922-1991). Hän oli vuokrannut Puu-Pasilasta uransa ensimmäisen ateljeehuoneen vuonna 1961.
Vasta toukokuussa 1990 Frediksbergin rautatieaseman ruotsinkielinen nimi muutettiin nykyiseen lyhyempään Böle-muotoonsa Fredriksbergin naapuritilan nimen mukaisesti. Ja 2000-luvulla Pasilan rautatieaseman merkitys suurten tapahtuma- ja kauppatilojen ympäröimänä ja junamatkustajien lähi- ja kaukoliikenteen keskuksena on kasvanut
vuosi vuodelta yhä suuremmaksi.