Teksti: Pekka Hyvärinen, mm. Aimo Halilan tutkielmaan pohjautuen.

Antti Johanneksenpoika syntyi 2.3.1835 Pohjois-Iitin Koskenniskan Hautalassa vanhempiensa ainoana lapsena. Hänen isänsä kuoli jo seuraavana vuonna koleraan. Leskiäiti lähetti lahjakkaan poikansa Iitin pappien kehotuksesta Heinolan ruotsinkieliseen yläalkeiskouluun, jossa hänelle annettiin sukunimeksi Törneroos.

Sieltä hän siirtyi Törneroosin nimellään Porvoon lukioon, jonka kreikan kielen opettajana toimi oppilaittensa ihailema Johan Ludvig Runeberg. Törneroosin opintie ei kuitenkaan ollut erityisen helppo, vaan suomenkielisen maaseudun talonpojan poikana hän joutui joidenkin ruotsinkielisten porvoolaisten ja lukion tarkastajapiispan kanssa erimielisyyksiin.

Iitin historian kirjoittaneen Aimo Halilan selvityksen mukaan Törneroos erotettiin lukiosta määräajaksi, ja osin sen takia hän suoritti ylioppilastutkinnon yksityisesti 23-vuotiaana 1858. Erottamissyiksi oli kirjattu rettelöinnin lisäksi kaksi tietoon tullutta Törnroosin ravintolakäyntiä.

Lukio-opintojen keskeydyttyä ja yliopisto-opiskelun alkuaikana Törneroos toimi noin 2,5 vuotta Iitin Perheniemen kartanon uuden omistajan, porvoolaisen Erik Johan Stråhlen kahden pojan kotiopettajana ja viettäen loma-ajat kotonaan Hautalassa.
Vuonna 1859 hän suoritti parin muun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran stipendillä palkitun ylioppilaan kanssa runonkeruumatkan Länsi-Inkerinmaalle.

Porvoon lukiossa oli aiemmin opiskellut toinenkin iittiläinen nuorukainen Anders Johan Sjögren, josta tuli yliopisto-opinnot suoritettuaan merkittävä suomensukuisten kielten tutkija ja mm. ossetian kielen kieliopin laatija sekä Pietarin tiedeakatemian jäsen ja Pietarin kansatieteellisen museon johtaja. Molemmat toimivat jo lukiovuosinaan myös Porvoon säätyläisperheiden lasten kotiopettajina.

Porvoon lukiosta Helsingin suomalaisuusaatteen keskiöön

Lyseon jälkeen Törneroos-sukunimen käyttöönsä ottanut Iitin Hautalan talon Antti opiskeli pääaineenaan suomen kieltä Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin rakennetussa Suomen Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa (nyk. Helsingin yliopisto).

Se oli aloittanut Turun suurpalossa tuhoutuneen Suomen siihenastisen ainoan yliopiston, Turun akatemian (Åbo Akademi), korvaajana toimintansa 1828 ja saanut Senaatilta varat suomen kielen professorin viran perustamiseen 1850. Törneroosin yliopistovuosien aikana suomen kielen ja kirjallisuuden professoreina olivat Elias Lönnrot ja August Ahlqvist (Oksanen).

J.V. Snellmanin aloitteesta Helsinkiin perustettiin 1858 suomenkielinen kansakoulu, johon tarvittiin vapaaehtoisia opettajia. Törneroos opetti siellä ensin historiaa ja jatkoi 1860-luvulla palkkatyönään pääasiassa suomen kielen opettamista Helsingin ruotsalaisessa yksityislyseossa ja suomenkielisessä ala-alkeiskoulussakin, kunnes viime mainittu siirrettiin Hämeenlinnaan 1871.

Lisäksi hän osallistui aktiivisesti suomalaisuusaatteen seuratoimintaan ollen mm. Suomen kielen ystäväin seuran perustajajäsen ja toimien Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran runous- ja kaunokirjallisen toimikunnan jäsenenä.

Pääkaupungin ja Iitinkin paikalliseen kielitaisteluun Törneroos osallistui lehtiartikkeleillaan suomenkielisten puolella käyttäen runoilijanimeään Tuokko, jonka taustana oli hänen isänsä suvun vanha mäntyharjulainen sukunimi.

Törneroosin yleisen historian opettajat yliopistossa olivat Yrjö Koskinen ja Zacharias Topelius ja filosofian opettajina professorit J.V. Snellman sekä Thiodolf Rein. Hän opiskeli lisäksi estetiikkaa ja nykyiskansain kirjallisuutta opettajanaan prof. Fredrik Cygnaeus sekä latinaa ja Rooman kirjallisuutta valmistuen filosofian maisteriksi 1864. Törneroos ehti tutustua yliopiston kautta myös Aleksis Kiveen, jonka asuintoverin J.F.F. Holmströmin Törneroos tunsi hyvin jo aiemmin.

Opettajantyönsä ohessa hän toimi yliopiston opiskelijoiden osakuntatoiminnan laillistamisen jälkeen Hämäläis-Osakunnan kuraattorina syksystä 1868 marraskuulle 1870 saakka. Hän sai mainetta myös hämäläisaiheisten runojen kirjoittajana ja Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennoskomitean avustajakunnan vaikutusvaltaisena jäsenenä ja kerran kuussa ilmestyneen Kirjallisen Kuukauslehden kaunokirjallisen osaston avustajana.

Samaan aikaan hän mm. suomensi oululaissyntyisen papin ja Turun akatemian professori Frans Mikael Franzénin, Ruotsin Esaias Tegnérin, Unkarin kansallisrunoilija Sándor Petöfin sekä saksalaisten Friedrich von Schillerin runoja ja Gottfried Bürgerin 1700-luvun balladin Leonore.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi Antti Tuokon kirjoittaman viisiosaisen murhenäytelmä Saulin käsikirjoituksen 170 sivun kirjana 1868. Kansallisteatterimme luoja Kaarlo Bergbom luonnehti sitä hyväksi lukudraamaksi, jota ostettiin runosäkeisen ilmaisunsa takia jopa suomen kielen oppikirjaksi joillekin kouluille ja esim. Jyväskylän opettajaseminaarille. Seuraavana vuonna Tuokolta julkaistiin mm. runokokoelma Leiwonen, 150 Walittua Laulua.

Ensimmäisen suomenkielisen ammattiteatterin alkuhetket

Sairauksien ja velkojen rasittama Antti Törneroos jäi 1871 vapaaksi kirjailijaksi ja muutti yli seitsemäksi vuodeksi Helsingistä Vihtiin etsimään myös terveellisempiä elämäntapoja.

Kaarlo Bergbomin ja hänen läheistensä toukokuussa 1872 perustaman Suomalaisen Teatterin (nyk. Kansallisteatteri) ja Antti Törneroosin keskinäinen yhteistyö paisui 1870-luvulla huomattavan laajaksi. Bergbom suomennutti hänellä useita näytelmiä ja oopperalibrettoja.

J.L. Runebergin huvinäytelmän En voi sekä Zachris Topeliuksen Regina von Emmeritzin ja Kypron prinsessan ohessa Törneroos suomensi 1870-luvun aikana viitisentoista ulkomaista täyspitkää näytelmää ja 11 painettuina julkaistua oopperalibrettoa, joukossaan mm. Beethovenin Fidelio (alk. Leonore) sekä Mozartin Taikahuilu. Näiden lisäksi hän työsti ainakin 14 painamattomien käsikirjoitusten suomennosta.

Kaiken kaikkiaan näiden suurten käännöstöiden yhteismäärä nousi ennen Tuokon voimien ehtymistä lopulta lähes viiteenkymmeneen – lukuisten runokirjojen ja satojen yksittäisten runojen ja laulujen suomennosten sekä hänen oman kirjallisen tuotantonsa rinnalla. Sairauksiensa vaivaamana Antti Törneroos ei kyennyt työskentelemään aina parhaan
osaamisensa tasolla, mutta hän sai kokea myös monta juhlahetkeä.

Suomalaisen Teatterin ensimmäisenä suomeksi esitettynä ja käsikirjoitettuna esityksenä nähtiin hänen loppusoinnullisin jambisäkein kirjoittama 4-kohtauksinen Alkajaisnäytelmä Porin silloisen tunnetuimman Hotelli Otavan salongissa 13.10.1872. Kuvaelman aiheena oli antiikin sivistystä symboloivan Näyttämöttären, ”Hellaan lapsen”, suomenkielisen draaman synnystä kertovan ilosanoman juhlava tuonti Väinämöiselle.

Esitys tuotiin pääkaupungissa käynnissä olleen repivän kieliriidan ulottumattomiin Poriin, jottei se olisi synnyttänyt väkivaltaisia reaktioita Helsinkiin.

Toinen maamme suomenkielisen kulttuurihistorian hieno hetki koettiin maaliskuussa 1874, kun Suomalaisen Teatterin lauluosasto aloitti Suomalaisen Oopperan nimellä toimintansa Helsingissä.

Silloin maassamme esitettiin ensimmäisen kerran Giuseppe Verdin oopperateos suomen kielellä. Esitettäväksi oli valittu Verdin vuonna 1853 säveltämä ooppera Trubaduuri suomentajanaan Iitistä parrasvaloihin yltänyt suomenkielisen teatteri- ja oopperataiteen esityslyriikan taitaja ja kehittäjä, maisteri Antti Törneroos, kirjailijanimeltään Antti Tuokko.

Kustannustoimittajaksi ja lehtimieheksi Jyväskylään – ja voimien ehtyessä viimeiset elinvuodet Helsingissä

Ystävät auttoivat köyhtyneen ja terveydeltään heikentyneen Antti Törneroosin 1877 Vihdistä Jyväskylään, jossa tarvittiin kaupungissa toimineiden Weilin&Göösin ja K.J. Gummeruksen kustantamojen palvelukseen osaavaa kirjallista avustajaa ja K.G. Göösin perustamalle Päijänne-sanomalehdelle aktiivista toimittajaa. Antti Törneroos jatkoi em. tehtävien ohessa myös kirjallista toimintaansa, mutta vaativimmat tehtävät alkoivat aika usein jäädä kesken voimien uupuessa.

Rakkauselämänsä pettymysten, yksinäisyyden ja alemmuudentuntonsa kanssa kamppaillut herkkäsieluinen kirjoittaja haki lohtua myös alkoholista. Hän siirtyi Jyväskylästä Helsinkiin Weilin&Göösin kustannusliikkeen mukana 1883 jatkaen työtään kirjallisena avustajana ja toimien eräänlaisena Weilin&Göösin sekatyömiehenä.

Häneltä tilattiin myös juhlarunoja, joista tunnetuin on Helsingin työväenyhdistyksen 10-vuotisjuhlaan 1894 tilattu Työväen marssi. Sen sävelsi Oskar Merikanto, ja lauluna se on saanut Sosiaalidemokraattisen puolueen käytössä ajan myötä puolueen tunnuslaulun aseman.

SKS:n 1959 julkaisemassa Antti Törneroosin elämäkerran pääpiirteiden tutkielmassaan iittiläinen historioitsija Aimo Halila luonnehtii runoilija Tuokon viimeisten elinvuosien tuntemuksia näin: ”Uudet kirjalliset virtaukset realismin vuosikymmenellä eivät paljoakaan koskettaneet vanhenevaa jälkiromantikkoa. Hän tuntui jo henkisesti kangistuneen ja jäävän syrjään.”

Antti Törneroos kuoli vaikean sairauden murtamana 8.2.1896. Hänet haudattiin Helsingin Vanhalle hautausmaalle Hietaniemeen. Hautakiven pystytti Hämäläis-Osakunta.

Hän myi puolet Hautalan tilasta sukulaiselleen Matti Antinpojalle 1000 hopearuplan hinnasta jo vuonna 1858 ja kävi enää harvoin sen jälkeen lapsuuskodissaan. Kauppahinta maksettiin hänelle vähitellen.

Iitin kotiseutulautakunta kiinnitti Antti Tuokon kirjailijanimellä hänestä muistokilven Hautalan talon seinään vuonna 1956.