Teksti: Pekka Hyvärinen
Vanhimman nykyajalle säilyneen kirjallisen maininnan Iitin Pärhäniemen kylän (ä-kirjaimet tulivat käyttöön Perheniemen ruotsinkielisestä ääntämistavasta) taloista laati Hollolan laamanni verotusluetteloa varten vuonna 1460. Verotettaviksi joutuneet kahdeksan taloa oli rakennettu kasakyläksi nykyisen Perheniemen opiston kohdalta Sääskjärveen pistävälle Pärhän niemelle. Näiden ensimmäisten talojen nimet kirjoitettiin vuonna 1960 myös Sääskjärven rantatien kulkijoiden luettavaksi kylän historiallisen ajan 500-vuotismuistomerkin etupintaan.
Laamanni teki työtään tällä Ruotsin kuningaskuntaan kuuluneella Hollolan kirkkopitäjän talollisten nautinta-alueella sijainneessa Sääskjärven rannan kahdeksassa talossa määrittämässä niille veronmaksun määrän.
Kymijoen Pyhtään-haaran varteen valmistui samana vuonna aluehallinnollisen tärkeän sijan saava Pyhtään kivikirkko. Ja Iitin Sääskjärven laskujoen suualueelle Mikael Agricolan (n.1510-1557) synnyinpitäjän merenrantaan oli rakennettu jo aiemmin Pernajan kivikirkko. Hollolan suuri kivikirkko valmistui vaiheittain 1485-1510.
Suuri hallinnollinen murros Ruotsin oloissa tapahtui runsaat 60 vuotta myöhemmin, kun kuningas Kustaa Vaasa toteutti Ruotsin uskonpuhdistuksen ja siirsi maansa katolisen kirkon valtavaksi paisuneen omaisuuden sekä veronkannon valtiolle.
Muutosten edetessä hän otti 2.6.1539 suojelukseensa ja aloitti käytännön toimet myös Iitin kirkkopitäjän kesken jääneen perustamisen turvaamiseksi ja Martti Lutherin oppeja noudattavan Iitin evankelisluterilaisen seurakunnan vahvistamiseksi. Kirkkopitäjän alueeseen kuului pitkän aikaa käytännöllisesti katsoen koko nykyinen Pohjois-Kymenlaakso.
Aatelin mahti muutti 1640-luvulla 14 talon suuruiseksi kasvaneen Perheniemen talonpoikaiskylän elämänkulun kokonaan. Ruotsin käymien jatkuvien sotien ja kuningatar Kristiinan, Vaasa-suvun viimeisen hallitsijan, loisteliaan hovin suurten kulujen seurauksena Ruotsin valtiontalous oli ajautunut lähes sekasortoiseen tilaan.
Sodissa kunnostautuneita henkilöitä ja vauraita sukuja oli palkittu aateloinneilla ja niihin liitetyillä suurilla läänityksillä, aatelistilojen verovapautuksilla ja muilla erioikeuksilla niin runsaasti, että valtion verotulot jäivät kruunun näkökulmasta
uhkaavan vähäisiksi.
Kun kymmenistä tuhansista itsenäisistä talonpojista perheineen oli tullut aatelistilojen alustalaisia – joko kartanon alueeseen kuuluvan pienen maapläntin vuokranneita lampuoteja, tai pienen osan kartanotilasta viljeltäväkseen vuokranneita torppareita tai vain oman asuinsijansa vuokranneita mäkitupalaisia – heitä rasittivat suuresti uusien maanomistajien ankariksi asettamat työvelvoitteet ja maankäyttövuokrat. Kohtalostaan katkeroituneiden entisten talonpoikien elämä oli muuttunut hyvin raskaaksi.
Kyläalueen elinolojen kohtalonyhteys Perheniemen kartanon vaiheisiin
Pernajan Tervikin kartanon aatelisrouva Katarina Guthrie (1605 Porvoon Hummelsund – n.1653) osti toisen aviopuolisonsa everstiluutnantti Edward Johnstonen nimissä vuonna 1647 Iitistä koko Pärhäniemen kylän ja perusti siellä olleeseen Iisakkilan taloon säterin eli kruunun veroista vapautetun aatelistilan.
Vain seitsemän vuotta myöhemmin, kuningatar Kristiinan luovuttua 1654 vallasta, käynnistyi puolestaan reduktio eli aateliston maiden osittaiset tai täydet palautukset kruunulle. Sen säädökset uhkasivat myös Pärhäniemen säteritilan omistajia.
Säterin perinyt kuninkaallinen neuvos, kenraaliluutnantti, Turun hovioikeuden presidentti, kreivi Robert Lichton – Katarina Guthrien ensimmäisen avioliiton poika – pystyi kuitenkin säilyttämään omistusoikeutensa Sääskjärven ranta-alueeseen ja sitä ympäröivään suuren säteritilaan. Kreivi Lichtonin jälkeen Pärhäniemen säteriratsutila siirtyi hänen sisarentyttärensä
puolison, ratsumestari Adam Gustav von Muhlin omistukseen.
Kukaan näistä Pärhäniemen säteritilan omistajista ei asunut Iitissä, vaan suvun pääkartanossa Pernajan Tervikissä, josta käsin tilaa hoidettiin voutien avulla. Ensimmäiset Pärhäniemeen asumaan saapuneet aateliset olivat ratsumestarin tytär
Anna Lovisa von Muhl ja hänen puolisonsa everstiluutnantti Adam Otto von Köhler.
Heille rakennettiin uusi päärakennus ja kartanosta sanottiin 1700-luvun alussa, että se oli ”hyvin rakennettu ja sitä viljeltiin palkkaväen ja torppareiden päivätöiden avulla”. Kartanon toimintojen kasvaessa kylään saatiin seppä, suutari ja krouvi.
Lapsettoman Anna Lovisan veli kenraaliluutnantti Robert Muhl liitti vuonna 1734 Pärhäniemen säterin valtavaan maaomaisuuteensa. Hän asui Tervikissä ja omisti Pernajassa myös Tjusterbyn kartanon ja esimerkiksi Artjärvellä Ratulan kartanon – ja Perheniemen säteri jäi taas voutien hoidettavaksi.
Seuraavaksi säterin peri Robert Muhlin ainoa tytär Anna Dorotea. Hän avioitui valtaneuvos Otto Wilhelm De Geerin kanssa. Noin vuonna 1785 heidän tyttärensä avioitui serkkunsa Georg Brunowin kanssa ja asettui asumaan Perheniemeen. Heidän mukanaan kartanoon saapui myös palvelijoita, kamarineitoja, keittäjiä ja puutarhuri.
1740-luvun Hattujen sodasta 1780-luvun Kustaa III:n sotaan
Kesällä 1788 Perheniemen kartanon maille saapui myös satoja Ruotsin armeijan sotilaita ja jopa heidän ylipäällikkönsä, Ruotsin kuningas Kustaa III. Hän oli päättänyt hyökätä Anjalasta serkkunsa Katariina II:n hallitseman Venäjän puoleiselle Kymijoen itärannalle, vallata 1740-luvun ns. Hattujen sodassa Ruotsin Venäjälle menettämän Haminan varuskuntakaupungin satamineen takaisin ja edetä maitse ja Suomenlahdelta valloittamaan Pietaria.
Sodan taistelut jakautuivat kolmelle peräkkäiselle kesälle Kymenlaaksoon ja Etelä-Savoon. Maataistelujen lisäksi sotaan sisältyi maiden avomerilaivastojen taistelu Suomenlahden Suursaaren edustalla sekä saaristolaivastojen väliset kaksi taistelua Kotkan Ruotsinsalmessa. Venäläiset torjuivat hyökkäyksen ja pakottivat Ruotsin suuria tappioita kärsineet maajoukot perääntymään takaisin Anjalaan.
Sodan aloittaminen nostatti siihen osallistuneiden ruotsalais- ja suomalaisupseerien mielissä vastustusta, minkä ilmentymänä yli 100 Kustaan III:n upseeria allekirjoitti kapinahenkisen Anjalan liiton julkilausuman kuninkaalleen. Viimeisenä sotakesänä 1790 Ruotsi sai Ruotsinsalmen uudessa saaristolaivastojen taistelussa voiton, ja se mahdollisti rauhanneuvottelujen aloittamisen.
Sodan päättäneessä Värälän rauhansopimuksessa valtionrajan linjauksiin ei tehty muutoksia, vaan Iitti jäi yhdessä Elimäen ja Ruotsinpyhtään kanssa Ruotsin puoleisen Kymenlaakson rajapitäjäksi 1740-luvulla käydyn edellisen sodan jälkeen sovitulla tavalla. Jokivarren asukkaat kärsivät suuresti Kustaan sodan tuhoista. Ja molemmilta mailta kolmen kesän taisteluissa kuoli noin 11 000 sotilasta.
Vielä nykyäänkin Perheniemessä on Leirinmäki-niminen paikka, jonne laitetussa muistokivessä kerrotaan siellä sijainneesta Kustaa III:n armeijan sotilasleiristä ja taisteluharjoituspaikasta. Kuningas ei siellä käydessään jäänyt sotilaittensa äärelle yöksi, vaan yöpyi runsaan kilometrin verran idempänä Marttilan talossa.
Aatelisvallan päättyminen synnytti Perheniemeen yritystoimintaa
Aatelisrouva Katarina Guthrien seuraavan perijäsukupolven hoitamana noin 8000 hehtaarin suuruiseksi kasvanut Perheniemen kartanotila ajautui vararikkoon vuonna 1835. Sen jälkeisessä pakkohuutokaupassa porvoolainen kauppaneuvos Erik Johan Stråhle (1785-1836) osti kartanon bulvaaninsa tekemällä sangen vähäisellä tarjoushinnalla.
Jo seuraavana vuonna kartanon peri Erik Johan Stråhle nuorempi (1821-1889), josta tuli ajan saatossa uudenaikaisen maatalouden harjoittaja, todellinen ”Pärhän patruuna” ja kunnallisneuvos. Perheniemeen rakennettiin mm. juustomeijeri, uusi kivinavetta ja viljamakasiini.
Lopulta vuonna 1867 hän päätti rakennuttaa kartanolle uuden päärakennuksen ja pestasi talon arkkitehdiksi Yleisten rakennusten ylihallituksen ylijohtaja Carl Albert EdeIfeltin, taidemaalari Albert Edelfeltin isän, jolla oli merkittävä rooli
myös poikansa piirustustaidon kehitykselle.
Lujarakenteinen kartanon keskusrakennus valmistui vasta 1875, eli kuusi vuotta arkkitehti Edelfeltin äkillisen kuoleman jälkeen. Talo kohoaa kalliokumpareen päältä yhä ylväästi Perheniemen avaran rantamaiseman yläpuolelle. Jälkiempiretyylisessä puurakennuksessa on kaksi kerrosta, joissa molemmissa oli alkujaan kahdeksan huonetta. Keittiö aputiloineen sijaitsi talon korkeassa kivijalassa, ja sieltä johti kapea portaikko yläkerroksiin.
Rakennuksen ylimmästä kerroksesta voi ihailla hienoa näköalaa järven länsirannan pelloille ja etualan Pärhänniemelle sekä Sääksjärven yli Perheniemen vastarannalle.
Stråhlet kohosivat Iitin yrityselämän ja koko kunnan johtohahmoiksi ja heidän ansiostaan Perheniemestä tuli pitäjän taloudellinen ja osittain henkinenkin keskus. Kolmannen sukupolven Erik Johan Stråhle (1850-1900) oli koulutukseltaan agronomi. Hän jatkoi ansiokkaasti isänsä aloittamaa suurtilan työmenetelmien uudistamista.
Ivar ja Elin Alopaeus toteuttivat Perheniemen torppareiden vapauttamisen itsenäisiksi viljelijöiksi jo 1900-luvun alussa
Nuorimman E.J. Stråhlen kuoltua perikunnan Perheniemi Gård Ab:ta hoiti Lars Ivar Stråhle ja vuodesta 1900 alkaen Pärhän patruunan vävy, Elin Leontine Stråhlen puoliso lvar Alopaeus.
Uusi vaihe Perheniemen kylän historiassa alkoi, kun Elin ja Ivar Alopaeus lakkauttivat torppareiden päivätyövelvollisuuden 1903 ja antoivat tilojen ostaa maat omiksi valtion tuella. Kaikkiaan 46 tilan ja 21 palstatilan muodostamishanke vahvistettiin Suomen Senaatin tekemällä päätöksellä v. 1905.
Maiden luovutus ja kauppakirjojen allekirjoitukset toteutettiin juhlallisesti 29.5.1907, peräti yli 11 vuotta ennen Suomen eduskunnan hyväksymän Torpparilain voimaantuloa.
Pitkään Haminan pormestarina työskennellyt Ivar Alopaeus (1855-1918) ja hänen Elin-rouvansa nauttivat kyläläisten suurta suosiota. Kartanoon jäi palstoituksen jälkeen maata vielä yli 2000 hehtaaria, josta peltoa oli noin 250 hehtaaria.
Metsäyhtiöiden omistajajakso
Koska Alopaeuksilla ei ollut lapsia, he päättivät myydä suuret metsäalueet sisältävän kartanonsa 1918 Oy Tornator Ab:lle, joka suoritti heti ostonsa jälkeen kartanon metsissä laajoja hakkuita.
Tornatorilta kartanon osti Kymin Osakeyhtiö 1922. Samana vuonna Kymi-yhtiö hankki omistukseensa myös Jaalan Verlan ja Hirvensalmen Kissakosken puuhiomot ja tehtaat.
Tuolloin Perheniemen kartanossa oli 35 hevosta ja 150 lehmää. Hevosia käytettiin metsätöissä ja maataloustuotanto ohjautui suurelta osin Kymintehtaan työntekijöiden ruokahuoltoon. Lukuun ottamatta laajaa metsäaluettaan Kymi-yhtiö myi kartanon peltoja ja pieniä metsäpalstoja sotien jälkeen Karjalan Valkjärveltä evakkoon lähteneille 22 maanviljelijälle ja heidän perheilleen.
Talvella 1947 Kymin Oy myi vielä kartanon päärakennuksen ja sitä ympäröivän ison pihapiirin ja muut rakennukset Karjalasta Jatkosodan alta evakkoon lähteneelle Sairalan evankeliselle opistolle.
Kaupanteon aikaan 1947 oli kulunut tasan 300 vuotta siitä, kun Tervikin kartanon aatelisrouva Katarina Guthrie osti koko Pärhäniemen kylän Sääskjärven rannalta ja perusti kylän keskelle aateliston erioikeutena säteritilan. Ja Sairalan evankelisen opiston nimi muutettiin nykyisen sijaintipaikkansa mukaisesti Perheniemen evankeliseksi opistoksi vuonna 1979.
Kylän jyrkkäpiirteisten kallioisten metsien ympäröimän laajan ranta-alueen kulttuurimaisemassa näkyy vaikuttavalla tavalla tänne asettuneiden asukkaiden vuosisataisen viljelyn merkitys elämän edellytysten perustana. Viljavasta maaperästä saatiin leipä ja se mahdollisti myös karjanpidon. Sääskjärvi tarjosi puolestaan kalat, talousveden ja virkistyksen – ja metsistä saatiin rakennuspuut, marjat, riistaruoka ja lähdevesi.
Rantatien varren nykyiset rakennukset kertovat kylän historiasta myös sen, että täältäkin on lähdetty viimeisten vuosikymmenten aikana työn perässä kaupunkeihin ja siksi kylän kaupat on suljettu. Ruskan lisäksi kylän syksyjä värittävät nykyisin tuhannet Jäämeren hanhet ja kymmenet lintubongarit.
Perheniemen opiston toimitilojen ohessa myös vanha Seurantalo ja entinen koulutalo ovat yhä aktiivisessa käytössä. Ja opiston rakennuksista uljain on Perheniemen opiston käytössä oleva entisen mahtikartanon päärakennus.
Kun järvenpinta kimmeltää auringonvalossa ja lehmät ja lampaat laiduntavat niityillä, ja kun rantamaiseman viljapellot aaltoilevat kesätuulessa ja maaseudun tuoksut ja perhoset täyttävät ilman, niin silloin ei ole syytä hermostua, jos tuosta paratiisista nauttiessaan saa myös pari paarman puremaa!
Mainittakoon vielä, että erinomaisen hyvin hoidettu Tervikin kartano Loviisan Pernajassa on säilynyt jo 370 vuoden ajan sen ensimmäisen emannän, aatelisrouva Katarina Guthrien jälkeläisten omistuksessa. Ajan saatossa hänen sukunsa naispuolisten kartanon omistajien sukunimet ovat avioitumisten kautta toki muuttuneet, mutta sukulaisuus Katarina Guthrieen on jatkunut suoraan alenevassa polvessa keskeytymättä.
Kuvataiteen ystäviä kiinnostanee myös tieto siitä, että Tervikin kartanomuseon säätiö omistaa Suomen suurimman yksityisen muotokuvakokoelman.