Patruunan pytingin pihapuisto. Kuva: Pekka Hyvärinen
Unescon Maailmanperintökohde Verla Pohjois-Kouvolassa Kymijoen Mäntyharjun reitin Verlankosken alueella on laadukkaine opastus- ja muine palveluineen hieno esimerkki vanhan tehdasyhdyskunnan käytöstä arvokkaana kulttuurimatkailukohteena.
Kauniin koski-, järvi- ja metsämaiseman keskelle pääosin 1890-luvuilla rakennettujen kosken länsirannan punatiilisten tehdasrakennusten ja useilla eri vuosikymmenillä valmistuneiden punamultamaalipintaisten entisten varasto-, huolto- ja asuinkäytössä olleiden puurakennusten ympäröimässä miljöössä kaikki elementit ovat sopusoinnussa keskenään.
Kävely UPM:n ylläpitämässä ja kunnostamassa Verlassa rauhoittaa ja antaa hyvän mielen. Parhaalla paikalla kosken rannassa, vastapäätä tuhansien vuosien ikäistä kalliomaalausta, on kattoprofiililtaan komeasti polveileva Eduard Dippellin suunnittelema tehtaan isännöitsijän käyttöön 1885 valmistunut virkatalo eli Patruunan pytinki, jonka edustalta avautuu tie ja näkymä tehtaan työläisten vanhojen asuintalojen täyttämälle kosken itärannalle ja kosken läpi virtaavan veden alajuoksulle. Pytingin sisätiloihin valmistuu yleisökahvila, ja rakennuksen tornimaiseen päätyyn avataan tehdasmuseon pääsylippujen myyntitila sekä museokauppa.
Koskirannan tärkeitä rakennuksia ja teknisiä rakenteita ovat vahva betonisilta sekä kaksi myllyrakennusta ja kaksi vesivoimalaitosta patoineen ja vesikanaaleineen. Ne muodostavat yhdessä itärannan maantievarren vanhojen asuinrakennusten ja okrankeltaisen Seurantalon sekä länsirannan tehdasrakennusten kanssa kosken ja sen ylä- ja alapuolisten järvien elävöittämän varhaisteollisen ajan täysin ehjänä säilyneen rakennetun kulttuuriympäristön
Verlankosken ja sitä ympäröivien järvien ja monimuotoisen metsäalueen muodostamassa 23 hehtaarin ja yli 60 rakennuksen Maailmanperintökohteessa on säilynyt yhä myös runsas kalakanta, linnusto ja nisäkäspopulaatio.
Pytingin sisäpihan koristekasvien puutarhan ääreltä avautuu puolestaan näkymä tehdasalueen punatiilisille tuotantorakennuksille ja punamullalla maalatuille puurakennuksille. Niiden välistä pilkottaa alajuoksun Vähä-Kamposen järvi. Järvenrannan tukkinippuvaunun vanhojen ratakiskojen viereen entisöityyn tehtaan vanhaan hyötypuutarhaankin voivat myös matkailijat tutustua. Tukkiniput vedettiin kiskovaunulla tehtaan sulkemiseen 18.7.1964 saakka järvestä sahattaviksi ja hiottaviksi aina hevoskierron avulla.
Tehdasrakennusten ulkopinnoissa huomio kiinnittyy pieniruutuisten ikkunoiden täyttämien tiiliseinien yksityiskohtiin, esimerkiksi nurkkia, räystäitä ja päätyjä korostaviin tiilikoristeisiin ja tornimaisiin nurkka- ja fasadirakenteisiin sekä kattojen mustiin metallikoristeisiin.
Vain vaaleasta maasälpätiilestä rakennettu makasiinirakennus tehdasalueen keskellä poikkeaa Patruunan pytingin tavoin väritykseltään muusta punasävyisestä rakennuskannasta. Se valmistui vuonna 1902.
Pohjois-Kymenlaakson alueelliset hallintorajat ovat muuttuneet historian saatossa kymmeniä kertoja
Valtiollisen, maakunnallisen ja kunnallisen aluehallinnon samoin kuin kirkkohallinnon rajat ovat muuttuneet Kymenlaaksoa halkovan Kymijoen alueella kymmeniä kertoja läpi vuosisatojen. Valtiollisen hallintovallan muuttamispyrkimykset ovat koituneet pahimmillaan tämän itäisen ja läntisen kulttuuripiirin rajaseudun väestön kärsimyksiksi lukuisissa rajariidoissa ja -sodissa.
Vanhin kunta nykyisessä Pohjois-Kymenlaaksossa on Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan 2.6.1539 Tukholmassa allekirjoittamalla Iitin kirkkopitäjän perustamisen vahvistusmääräyksellä alkunsa saanut Iitti. Samalle päivämäärälle merkittiin Iitin kirkkopitäjän evankelisluterilaisen seurakunnan toiminnan käynnistyminen.
Niitä edelsi 20 vuotta kestänyt Ruotsin veristen yhteiskunnallisten myllerrysten aika ja aatelistaustaisen Gustav Eriksson Wasan eli Kustaa Vaasan valinta Ruotsin valtiohoitajaksi 1521 ja kansalliseksi kuninkaaksi 1523. Hänen johdollaan mm. kukistettiin Ruotsin alueiden tanskalaismiehitys myös Etelä-Suomesta, käynnistettiin luterilainen uskonpuhdistus, siirrettiin katolisen kirkon omaisuus kruunulle, irtauduttiin tanskalaisjohtoisesta Kalmarin unionista, vahvistettiin monin toimin Ruotsin valtiohallintoa ja tuettiin uudisasutuksen leviämistä erämaa-alueille Ruotsin itäisellä Kymijoen alueellakin.
Jos nykytilanne säilyy muuttumattomana, Iitti täyttää 14 vuoden kuluttua 500 vuotta Päijät-Hämeen maakunnassa, mutta samalla kertaa se on osa Kymenlaakson maakuntaan kuuluvaa Kouvolan seutukuntaa. Omintakeinen tilanne syntyi Kouvolan seudun kahden muun kaupungin ja kolmen maalaiskunnan liittämisestä yhdeksi Pohjois- ja Keski-Kymenlaakson alueet sisältäväksi Kouvolan kaupungiksi. Muita kuntia Kotkan ja Heinolan välissä ei ole.
Ennen Jaalan kirkon valmistumista 1878 Kymijoen Pyhäjärven pohjois- ja itärannan asukkaat saivat myös kirkon palvelut Iitin kirkonkylästä. Sulan veden aikana kirkkomatkat tehtiin veneillä soutaen Iitin Kirkonkylän kirkkovenevalkamiin ja talvisin hevosreellä Pyhäjärven yli tai sen länsipuolista Iitinkirkontietä ja sen lauttayhteyttä käyttäen. Nykyinen Iitin punaseinäinen kirkko valmistui 1693. Sitä edeltäneen vaatimattoman puukirkon sijaintipaikasta ei ole varmaa tietoa.
Jaalan kunta itsenäistyi Iitin pitäjän silloisten koillisosien suurimman vesialtaan Vuohijärven länsi- ja eteläpuolisista alueista muodostetuksi maalaiskunnaksi vuoden 1880 alussa, jolloin Vuohijärven läpi virtaavan Kymijoen Mäntyharjun reitin Verlankoskenkin länsirannan alueista tuli osa Jaalan kuntaa.
Pyhäjärveen virtaavan Kymijoen Mäntyharjun reitin itärannan puoleisille alueille oli jo Ruotsin suurvaltakauden ajalla 1639 muodostettu Iitin kirkkopitäjän itäisimmistä osista Valkealan kirkkopitäjä.
Ruotsin ja Venäjän välisten 1700-luvun alkuvuosikymmenten sotien seurauksena Ruotsin itäraja vetäytyi Karjalan kannakselta Kymijoen varteen 1744, ja Valkealan pitäjä Verlankosken rantoineen jäi Venäjän puolelle vuoteen 1811 saakka. Se mullisti tuntuvasti Verlankin kyläläisten elämää.
Nuo nykyisen Kaakkois-Suomen sekä Viipurin ja Laatokan Karjalan alueet Venäjä liitti kuitenkin 1809 perustamansa Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan osaksi vuoden 1812 alussa keisari Aleksanteri I:n päätöksellä. Sen myötä myös Verlankosken itärannan asukkaat pääsivät suomalaisen kunta- ja kirkkohallinnon piiriin.
Verlankosken ensimmäinen puuhiomo perustettiin 1872 Iitin kunnan Verlan kylään
Ruotsin ja Venäjän välisenä valtakunnanrajanakin olleen Kymijoen Mäntyharjun reitin Verlankosken ensimmäisen puuhiomon pienimuotoinen toiminta käynnistyi Iitin kirkkopitäjään kuuluneessa Verlan kylässä 1872.
Puuhiomon perusti Verlaan oululaistaustainen, Sveitsissä insinööriksi valmistunut Hugo Neuman (1847-1906) ja hänen neljä rahoittajakumppaniaan, joista vapaaherra Reinhold Munck osti toukokuussa 1871 Iitin Pyörylän kylän isänniltä Verlankosken länsirannan koskioikeuksia ja niihin sisältyneen vanhan vesimyllyn, koskenrannan talon, tontin ja perunamaan sekä kalusteet 5000 markalla. Heidän Verla Fabriksbolag -yhtiönsä perustettiin Turussa 1872.
Toinen yhtiömies oli turkulainen, Hannoverissa insinööritutkinnon suorittanut Valdemar Conradi. Hänen kanssaan Neuman asensi myllyn sisään puunhionnan mahdollistaneen hyvälaatuisen vesiturbiinin.
He olivat opiskelutovereita kasvuvuosiensa Vaasan teknillisestä reaalikoulusta yhdessä kolmannen yhtiömiehen, tehtailija Olof Sjöbergin kanssa. Neljäs yhtiömies oli Valdemar Conradin merikapteeni-isä J.J. Conradi.
Puuhioketta tarvittiin paperin, kartonkien ja pahvien raaka-aineena puuvillalumpun korvaajaksi
Hugo Neuman oli ennen ensi pyrähdystään Verlaan opiskellut neljä vuotta Sveitsin Zürichin Polyteknillisessä korkeakoulussa erinomaisin arvosanoin ja Valdemar Conradi oli jatkanut opintojaan vastaavassa opinahjossa Saksan Hannoverissa.
Neuman kunnostautui 1870-luvun alussa Verlan puuhiomon rakentamisen lisäksi mm. Riihimäki–Pietari -junaradan Viipurin alueen rakennusten suunnittelutehtävissä matkustaen vielä uudelleen Zürichiin insinöörin loppututkintonsa ääreen ja häihinsä ennen pysyvämpää asettumista Verlaan.
Neuman siirsi omat henkilötietonsa Oulusta Iitin kirkon kirjoihin heinäkuussa 1871. Hän toi Verlaan saman vuoden syyskuussa myös sveitsiläisen katolisen vaimonsa, ja heidän esikoisensa syntyi lokakuussa Hugo-isänsä asuinpaikan mukaisesti iittiläiseksi tytöksi, vaikka hänet kastettiin Helsingissä.
Hugo Neumanin johdolla Verlan puuhiomoon alettiin uittaa kuusitukkeja, joista sitten hiottiin Suomen Senaatin myöntämällä luvalla kuuden työmiehen voimin koostumukseltaan sopivaa massaa kuljetettavaksi sellun keittoon ja paperin tuotantoon erikoistuneille asiakkaille.
Samaan aikaan Kymijoen suurten koskien äärelle rakennettuihin puuhiomoihin verrattuna Verlan puuhiomo jäi kuitenkin pieneksi toimijaksi, ja sen sijainti kaukana silloisista rautateistä ja hyvistä maanteistä oli syrjäinen. Nämä seikat yhdessä lisäsivät huomattavasti tuotanto- ja kuljetuskuluja muihin maamme ja Kymijoen isoihin 1870-luvun puuhiomoihin verrattuna.
Verlan ensimmäisen puuhiomon perustaja Hugo Neuman teki merkittävimmän työuransa arkkitehtinä
Kun puuhiokkeen hinnat romahtivat Suomessa ylituotannon takia jo vuonna 1874, Neuman siirtyi Turun uuden päärautatieaseman lähiympäristöön tarvittujen Veturitallin (valm.1876) ja Pajarakennuksen suunnittelijaksi. Hän suunnitteli myös kaksi asuintaloa Turun ydinkeskustaan sekä Turun kaupungin nykyisin omistaman arvokkaan Villa Gustafsbergin 300 neliön huvilan Ruissalon saareen (alun perin kauppaneuvos G.A. Petreliuksen huvila, valm.1884).
Verlan puuhiomon toimintaa jäi jatkamaan hänen Verla Fabriksbolagin liikekumppani, insinööri Valdemar Conrad 6.5.1876 asti, jolloin useimpien tietolähteiden mukaan Verlankosken myllyyn rakennetun puuhiomon katto ja suurin osa seinistä paloivat käyttökelvottomiksi, mutta arvokas vesiturbiinikäyttöinen hiomakone säilyi tulipalossa vahingoittumattomana. Myyntikelpoisia olivat myös yhtiön omistaman Verlan koskioikeudet ja niihin sisältynyt kosken vieressä sijainnut talo ja tonttimaa.
Perheensä käyttöön Neuman piirsi Helsingin Kaivopuiston Puistokatu 2:een kaksikerroksisen suuren puuhuvilan. Se valmistui 1876 ja on nykyisin Helsingin niemen 19. vanhin puurakennus. Neumanit muuttivat kirjansa Iitin Verlasta Helsinkiin seuraavana vuonna.
Oulua 1882 tuhonneen suurpalon jälkeen Neuman suunnitteli kaupungin uuteen keskustaan kauppatorin reunamille muutamia arvokkaita kauppiastaloja (esim. Byströmin kauppakartanon talo) sekä palatsimaisen komean Oulun uuden Seurahuoneen. Nekin ovat yhä vakituisessa käytössä ja Museoviraston suojelukohteita, samoin kuin hänen Naantalin Vanhaankaupunkiin suunnittelemansa puurakenteinen Raatihuone (valm. 1887).
Hugo Neumanin elämäntyöstä nousevatkin etusijalle nämä hänen monet nykyajallemme säilyneet kivi- ja puurakennukset Museoviraston luokittelemissa Turun, Naantalin, Helsingin Kaivopuiston, Oulun ja Porvoon Drägsbyn kartanon valtakunnallisesti merkittävissä rakennetuissa kulttuuriympäristöissä. Oulussa hänen suunnittelemassaan ns. Uuden Seurahuoneen hienossa rakennuksessa asiakkaita palvelee suuresti arvostettu Ravintola Hugo.
Kuolemansa jälkeen hänet haudattiin Neumanien perhehautaan Turun hautausmaalle, jonka arkkitehtien hautoja esittelevillä opastuskierroksilla mainitaan Hugo Neumanin elämäntyöstä myös Verlan maailmanperintökohteen ensimmäisen puuhiomon perustaminen.
Kymijoen Kuusankosken Kuusansaaren puuhiomo sekä sellu- ja paperitehdas rakennettiin myöskin Iitin pitäjän puolelle Ruotsulan kylän taloilta vuokratulle ja ostetulle koskialueelle 1872-73. Toimintansa ensimmäiset 49 vuotta ne muodostivat tärkeimmän osan Iitin kunnan teollisesta historiasta. Kosken länsirannan puoleiset Iitin Kuusankosken kylän maa-alueet erotettiin Iitin kunnanhallituksen syksyllä 1918 tekemän aloitteen mukaisesti Iitin kunnasta vasta vuoden 1921 alussa, jolloin Kuusankosken kunta perustettiin.
Valkealan pitäjään kuulunut Kymi-yhtiön Kuusankosken itärannan tehdasalue sekä Voikkaan tehtaan alue ja sitä ympäröineet asuinalueet liitettiin samalla kertaa osaksi Kuusankosken uutta kuntaa. Pilkanmaan ja Keltin kylien alueet irrotettiin Kymijoen Iitin puoleiselta länsirannalta Kuusankosken kunnalle 10 vuotta myöhemmin 1931.
Verlan toinen puuhiomo ja sen oheen rakennettu pahvitehdas aloittivat toimintansa vuonna 1882
Puuhiokkeen myyntihinnat nousivat vasta 1880-luvun alussa. Siitä innoittuneena Kuusankosken tehtaalla työskennellyt itävaltalainen paperimestari Gottlieb Kreidl osti 8.11.1881 Verlankosken tehdastontin. Hän sai uuden puuhiomon ja pahvitehtaan rakentamista varten perustettavalle avoimelle kauppayhtiölle pääomistajaksi varakkaan saksalaistaustaisen kauppiassuvun jäsenen Wilhelm Dippellin Viipurista.
Kreidlistä tuli Verlan uuden tehtaan taitava isännöitsijä yli 20 vuodeksi. Hugo Neuman oli myynyt Verlan ensimmäisen puuhiomon tulipalosta säilyneet laitteet sekä koskiosuuden ja tehdastontin konsuli Wilhelm Dippellin, paperimestari Gottlieb Kreidlin ja saksalaisen paperimestari Louis Hänelin yhtiölle etukäteen kaupasta sopien. Puuhiokkeen ja pahvipaalien kuormausasemaksi tuli Kouvolan ratapiha ja Savon junaradan valmistuttua Selänpään rautatieaseman ratapiha.
Kymmenen hyvin sujuneen toimintavuoden täyttyessä tulipalo tuhosi pahvitehtaan kuivaamon. Sen tilalle rakennettiin nykyajallemme säilynyt komea 4-kerroksinen tiilirakennus. Pari vuotta myöhemmin 1895 myös puuhiomon hirsirunko verhottiin nykyasuunsa tiilimuurauksella, ja 1898 lisättiin vielä Patruunan pytingin kosken puoleiseen päätyyn 2-kerroksinen holvikaaren muotoisten ikkunoiden täyttämä siiveke.
Vuosisadan vaihtumisen jälkeen 1906 avoimen yhtiön omistajakolmikko päätti muuttaa yhtiömuodon osakeyhtiöksi ja nimesivät sen Handelsbolaget Werla Träsliperi och Pappfabrik -yhtiöksi. Konsuli William Dippellin kuoltua hänen osuutensa peri Verlan tehtaan nykyiset päärakennukset suunnitellut veli Eduard Dippell. Hänkin oli opiskellut Hugo Neumanin yhtiökumppani Valdemar Conradin tavoin Hannoverin Polyteknillisessä korkeakoulussa.
Yhtiön perustajien jälkeläisistä ei tullut kovin pitkäaikaisia tehtaan omistajia, vaan he myivät Verlan tehtaan 1920 Etelä-Savon Hirvensalmella sellu- ja paperitehtaan omistaneelle Kissakoski Oy:lle, jonka Kymi-yhtiö osti 1922.
Samana vuonna Kymi-yhtiö hankki omistukseensa Etelä-Iitistä Perheniemen kartanon suurine metsäalueineen, peltoineen, kasvitarhoineen ja karjoineen. Sen jälkeen Perheniemestä hoidettiin Kymi-yhtiön Kuusankosken ja Voikkaan tehtaiden työntekijöiden ruokahuoltoa 1950-luvulle asti.
Enimmillään Verlan tehtaassa työskenteli 150 henkilöä. Kymi-yhtiö hankki Hugo Neumanin Verlaan tuoman hiomakoneen tilalle uuden hiomakoneen, joka kaksinkertaisti tehtaan puuhiokkeen tuotannon. Tehtaan keskimääräinen vuosituotanto oli noin 2000 tonnia pahvia ja yhtä paljon myyntihioketta. Hiomakonetta lukuun ottamatta kaikki muut koneet sähköistettiin 1920-luvulla rakennetun Verlan vesivoimalaitoksen sähköllä.
Lopulta lähes 90 vuotta toiminut Verlan puuhiomo ja pahvitehdas suljettiin kesällä 1964. Neljän metrin pituiset kuusitukit nostettiin vedestä hevoskierron avulla vielä tehtaan viimeisenäkin työpäivänä.
Pahvitehtaan ovet avautuivat jälleen 1972, kun Verlasta tehtiin maamme ensimmäinen tehdasmuseo. Verla oli loistava kohde maamme metsäteollisen historian puuhiomojen ja pahvin valmistuksen varhaisvaiheiden esittelyyn, sillä tehtaan työtilat, koneet, rakennukset ja ympäristö olivat säilyneet kutakuinkin alkuperäisessä 1900-luvun alun muodossaan.
Ehdotuksen tehdasmuseon perustamisesta teki Kymi-yhtiön tiedotus- ja suhdetoimintapäällikkö Veikko Talvi. Ehdotustaan varten hän keräsi suuren määrän tietoutta ja kuvia tehtaan rakennuksista, työmenetelmistä ja työntekijöistä ja haastatteli eläkkeellä olevia tehtaan entisiä työntekijöitä.
UNESCOn maailmanperintökohteeksi Verla nimettiin 1996. Maailmanperintöalueen laajuudeksi määritettiin tämän artikkelin alussa mainitut 23 hehtaaria, ja se sisältää yli 60 rakennusta joukossaan mm. useita tehtaan työntekijöiden alkuperäisiä asuinmökkejä idyllisen järvi- ja koskimaiseman keskellä. Nykyisin nuo kunnostetut mökit ovat vapaasti vuokrattavissa matkailijoille läpi vuoden.
Tehdasmuseoon voi tutustua vain opastetuilla kierroksilla. Museokierroksen ohessa maailmanperintöalueella voi tehdä omatoimiretkiä historiapolulla ja metsätietopolulla ja tutustua tuhansia vuosia vanhaan esihistorialliseen koskenrannan kalliomaalaukseen.
Museoalueella kävijöitä palvelevat kesäisin myös Makasiinikahvila monipuolisine tuotteineen sekä kolme käsityömyymälää. Ympärivuotisesti ruokailijoilla on käytettävissään uusi ravintola Patruunan Pytinki useine saleineen sekä erillinen nykytekniikalla varustettu yläkerran huonetila kokousten ja yksityistilaisuuksien järjestämiseen.
Maailmanperintökohde Verla on sitoutunut Unescon suomalaisille maailmanperintökohteille ja Metsähallituksen luontopalveluille vuonna 2016 laadittuihin yhteisiin kestävän matkailun periaatteisiin, jotka otetaan huomioon kaikessa kohteen omassa toiminnassa sekä yhteistoiminnassa matkailuyrittäjien kanssa.
Maastoon merkitty ja opastekyltein varustettu UPM Metsäpolku tarjoaa kävijöille tietopaketin suomalaisista metsätyypeistä ja metsänhoidosta – ja johdattaa kävelijät myös kosken yläpuolisen kauniin järvimaiseman rantaan.
Sykähdyttäviä valokuvaushetkiä voi kokea talviaikanakin, kun sulan kosken virrassa ui saukkoperhe tai talvehtimaan jäänyt joutsenpari ja jäänreunoilta sukelteleva koskikara.
Pekka Hyvärinen
