1910-luvun laivamatkat Lahdesta Vääksyn ja Kalkkisten kautta Heinolan kylpylään ja Kymijoen Mankalan koskiveneillä Pietarin radan varteen Iittiin, josta junalla Lahteen

1910-luvun laivamatkat Lahdesta Vääksyn ja Kalkkisten kautta Heinolan kylpylään ja Kymijoen Mankalan koskiveneillä Pietarin radan varteen Iittiin, josta junalla Lahteen

Väinö Hämäläisen maalaus Koskivene Isokäyrässä, 1910

Kuva: Väinö Hämäläisen maalaus Koskivene Isokäyrässä,1910

Kymijoen Mankalan koskien noustua 1900-luvun alkuvuosina Imatrankosken ja Kolin rinnalle Suomen matkailumainonnan tärkeimpien luontonähtävyyksien joukkoon Suomen Matkailijayhdistys alkoi järjestää erittäin suosituiksi tulleita kiertomatkoja Päijät-Hämeen ja Iitin parhaille vesireiteille.

Matka alkoi Vesijärven satamasta Lahdesta laivakyydillä Vääksyn kanavan läpi Päijänteen Pulkkilanharjulle ja sieltä Kalkkisten kanavan kautta Heinolaan. Heinolan kylpylässä järjestettyjen vesihoitojen, musiikkiesitysten ja eripituisten yöpymisten jälkeen matka jatkui Mankala-nimisellä laivalla Iitin Vuolenkoskelle.

Sieltä matkustajat vietiin Vuolenkosken itärannan Koskenniskan alapuolelta venekyydillä Kymijoen Mankalan koskialueen yläpuolella sijainneen Eskolan talon rantaan, josta alkoi retken jännittävin osuus: useiden kilometrien pituinen koskien läpilasku soutajan ja perämiehen ohjaamissa pitkulaisissa monen hengen jokiveneissä Iitin Sitikkalaan Mankalan alimman putousmaisen Kaurakosken sivu-uomaan.

Koskiosuuden alapuolelta matkailijat tuotiin hevoskyydillä pienelle Sitikkalan kylän juna-asemalle Riihimäen ja Pietarin välisen junaradan varteen, josta loppumatka takaisin Lahteen tehtiin höyryjunan salonkivaunussa.

Vuoden 1911 viimeisenä koskenlaskupäivänä 9.9. kesäkauden 300 onnistuneen laskun jälkeen yksi täynnä matkustajia ollut koskenlaskuvene kuitenkin kaatui joen kuuluisassa Isokäyrän koskessa.

Kyydissä istuivat arkkitehti Eliel Saarinen ja hänen vaimonsa Loja Saarinen (arkkitehti Herman Geselliuksen sisko) muun seurueensa kanssa. Koski paiskasi Saarisen päin rantakiviä, ja Loja lähes hukkui virran pidettyä häntä syvyyksissään pitempään. Järkytysten keskellä huomattiin, että kaksi kaatuneen koskiveneen matkustajaa oli hukkunut.

Tuon jälkeen kesäkuussa 1912 sattuneen toisen hukkumisiin johtaneen veneen kaatumisen takia tämän suosituksi tulleen järviluonto- ja kulttuurielämysten täyttämän kanavaristeily-, kylpylä-, koskivene-, hevoskärri- ja junamatkatuotteen sisällöstä jätettiin hengenvaaralliset koskivenelaskut pois.

Samalla matkailumainonta muuttui Lahden ja Heinolan sekä Jyväskylän ja Heinolan ja myös Heinolan ja Vuolenkosken välisten laivayhteyksien sekä Heinolan kylpyläpalvelujen esittelyksi.

Mankalan koskien kuohut ja Vuolenkoski piirtyivät myös Suomen maalaustaiteen ja elokuvien historiaan

1940-luvun lopulle vapaina virranneiden Mankalan koskien ja kymmenkunta vuotta myöhemmin padotun Vuolenkosken lumo ei kuitenkaan haihtunut 1910-luvun veneonnettomuuksien takia ihmisten mielistä. Pikemminkin päinvastoin. Koskien voima ja vaarallisuus kiehtoivat yhä enemmän myös ulkomaisia matkailijoita.

Onnettomuuskesien jälkeen Mankalan koskien rannoille alettiin kunnostaa parempia kävelypolkuja ja rantajyrkänteille rakennettiin rappusia ja lopulta myös kaksi joen ylittävää riippusiltaa maiseman ihailijoita varten.

Ennen ensimmäistä veneonnettomuutta keväällä 1911 Berliinissä pidetyillä suurilla liikenne- ja matkailumessuilla esiteltiin helsinkiläisen Atelier Apollon 1910 tekemässä matkailumainoselokuvassa mm. Imatrankosken ja Kolin rinnalla myös hämmästystä herättäneitä Mankalan koskien jokiveneiden vauhdikkaita koskenlaskukohtauksia.

Samassa näyttelyssä oli lisäksi esillä Eero Järnefeltin monimetrinen maalaus Kolin huipulta Pieliselle avautuvasta näkymästä sekä taiteilija Väinö Hämäläisen parimetrinen maalaus Koskivene Isokäyrässä tai sen toisinto.

Hämäläinen oli avioiduttuaan halunnut Helsingistä luonnon rauhaan ja vuokrannut keväällä 1909 Vuolenkosken Pietilän tilalta tyhjänä olleen ison tuvan sisältäneen maalaistalon perheensä asuinsijaksi ja työtilakseen maalaten siellä useita kymmeniä Kymijoen koski- ja ranta-aiheita ennen esikoislapsella kasvaneen perheensä muuttoa syyskuun alussa 1911 Heinolaan Jyrängönvirran äärelle. (Pietilän tilasta on kehittynyt nykyisen omistajaperheen hoitamana matkailumaatila Kilkkilän Farmi).

Maalaustyönsä ohessa Väinö Hämäläinen kalasti Vuolenkosken ja Mankalan välisellä jokiosuudella ahkerasti. Kalakavereina olivat usein Mankalan taiteilijayhteisöön kuuluneet oopperalaulaja Wäinö Sola ja Kansallisteatterin näyttelijä Evert Suonio.

Maaliskuussa 1911 Mankalassa kävi maalaamassa kaksi talvista koskikuvaa myös taidemaalari Pekka Halonen. Vaikka jälkipolville ei ole säilynyt hänen matkansa perillä olosta ja majoituksestaan kirjallista dokumenttia, niin ilmeisesti Halosen majoittajana ja koskialueen oppaana toimi juuri Väinö Hämäläinen, koska hän oli avioitunut Halosen vaimon Maija Mäkisen sisaren Helmi Mäkisen kanssa.

Hämäläisen perhe palasi Heinolasta vielä viettämään kesää 1912 takaisin Pietilän tilalle. Tuolloin Hämäläinen oli sattumoisin joella, kun jälkimmäinen koskiveneen kaatuminen tapahtui. Hämäläinen jopa osallistui onnettomuuteen joutuneiden pelastustoimiin.

Viimeisellä Kuusankosken maalausmatkallaan myös Victor Westerholm kävi kotiinsa Turkuun palatessaan maalaamassa kaksi hienoa syysmaisemaa Mankalan koskilta. Tuolla käynnillä hän sairastui influenssaan, joka muuttui keuhkokuumeeksi ja aiheutti taiteilijaprofessorin kuoleman marraskuussa 1919.

Mainittujen kuvataiteilijoiden ja Iitin mahtavan Hiidenvuoren äärellä suuren poikkitaiteellisen kesäjuhlan 1914 järjestäneen Mankalan taiteilijayhteisön jälkiaallossa koskille saapui 1920-luvulta alkaen vuosi toisensa perään aikansa johtavia kotimaisten elokuvien tekijöitä.

Kaarlo Oksanen elokuvassa Laulu tulipunaisesta kukasta. Kuva: Kavi
Kaarlo Oksanen elokuvassa Laulu tulipunaisesta kukasta. Kuva: Kavi

Mankalassa kuvatuissa romanttisissa tukkilaiselokuvien tarinoissa ja 1940-luvun intohimodraamoissa näyttelivät noiden vuosikymmenten monet tunnetuimmat kotimaiset filmitähdet, joista Tauno Palo putosi 1947 kesken Ilmari Unhon (Wäinö Solan serkku)ohjaaman Koskenkylän laulu -elokuvan koskenlaskun kohtausta kuvattaessa tukkilautalta koskeen ja selvisi uimataitonsa ansiosta nipin napin hengissä.

Kaikkiaan Mankalan koskilla kuvattiin 12 kotimaista elokuvaa vuosina 1923-1949.

Pekka Hyvärinen

Share on facebook
Share on twitter