Francesco di Girolamo da Santa Groce III: Kristus-lapsen temppeliin tuonti, öljyväri 1549. Kuva: Poikilo-museot, Mari Lehtosalo
Tämä artikkelin teksti ja yllä oleva teoskuva on julkaistu tällä sivustolla Kouvolan taidemuseo Poikilossa 10.1.2021 päättyneen Emil Aaltosen museon 1800-luvun suomalaisen taiteen ja 1500–1800 -lukujen länsimaisen maalaustaiteen laajan näyttelyn jälkikirjoituksessani 12.1.2021. Ko. näyttely valittiin Länsi-Kymen Kulttuuritien reitin Vuoden 2020 museotapahtumaksi. Vuorineuvoksen arvonimellä palkitun maamme kenkä- ja konepajateollisuuden suurmiehen ja suomalaisen tieteen tutkimuksen suurrahoittajan Emil Aaltosen (1869–1949) säätiön museo sijaitsee Tampereen Pyynikillä.
Kuvassa oleva Kouvolan näyttelyn vanhin maalaus on hyvä esimerkkiteos katolisen kirkon kuuluisan Trenton kirkolliskokouksen ajalta. Tuo yhdeksästoista ekumeeninen kokous kesti neljän eri paavin toimikaudella noin 18 vuotta ja se kutsuttiin koolle kristinuskon protestanttisen reformaation vastareaktiona vahvistamaan katolisen kirkon oppia ja rakenteita.
Protestanteille myönnettiin läsnäolo-oikeus, mutta heitä ei Trenton kokoukseen osallistunut. Eikä ortodoksinen kirkkokaan ole tunnustanut Trenton kokousta todelliseksi ekumeeniseksi kirkolliskokoukseksi.
Joka tapauksessa kokous uudisti katolisen kirkon byrokraattisia rakenteita, määräsi uusia käytäntöjä ja lakkautti lopullisesti anekaupan, jonka tuotto hupeni pääosin anekauppiaiden omiin taskuihin. Lisäksi kokouksessa kanonisoitiin latinankielisen messun virallinen muoto ja määrättiin messun sisältöä muuttaneet paikalliset muunnelmat sillä korvattaviksi. Aiemmin kirkon oppia ei ollut yhtä seikkaperäisesti dogmatisoitu.
Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, että ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Israelissa pojat ympärileikattiin viikon vanhoina. Ympärileikkausriitillä heidät liitettiin Israelin kansaan ja samalla he saivat nimen. Mooseksen lain mukaan pojan synnyttänyt nainen sai mennä vasta 40. päivänä synnytyksen jälkeen temppeliin puhdistautumaan Herran laissa säädettyine puhdistusuhreineen, joita olivat kaksi metsäkyyhkystä tai kyyhkysen poikaa.
Tämän perinteen mukaisen Marian temppelissä käynnin eli puhdistautumisjuhlan muistopäivää vietetään Suomessakin Kynttilänpäivänä, tänä vuonna sunnuntaina 7. helmikuuta.
(Lisäys: Suomessa Kynttilänpäivää alettiin viettää kirkollisena juhlapyhänä keskiajalla. Katolilaisissa kirkoissa tuona päivänä vihitään yhä käyttöön kaikki vuoden aikana messuissa käytettävät kynttilät. Niiden valokehä symboloi samalla Jeesuksen ilmentämää jumalallista kirkkautta).
Luukas yhdisti Jeesus-lapsen tuomisen ympärileikattavaksi ja Marian puhdistautumiskäynnin temppelissä Jerusalemissa yhdeksi samanaikaiseksi tapahtumaksi, mutta katolisessa kirkkotaiteessa ne on esitetty usein erillisinäkin kuva-aiheina.
Francesco di Girolamo da Santa Croce III:n öljyvärimaalaus kuvaa Marian ja hänen Jeesus-lapsensa esittäytymiskäyntiä temppelissä. Teoksen henkilöt taulun vasemmalla laidalla ovat Marian puoliso Joosef sekä profeetta Hanna.
Jeesusta ihaileva vanha mies on hurskas temppelipalvelija Simeon, jolle Pyhä Henki oli ilmoittanut, ettei hän kuole ennen kuin hän on nähnyt profetioisssa mainitun Herran Voidellun.
Etualan nuori naishenkilö pitää ojennetuissa käsissään vasua, jossa on säädetyt kaksi uhrikyyhkystä.
Taiteilijan nimessä oleva viimeinen sanapari Santa Croce tarkoittaa Pyhää Ristiä. (LISÄYS: Hänen nimistensä varhaisempien kuvataiteilijoiden kotipaikat ovat sijainneet Keski- ja Pohjois-Italiassa).
Katolisen kirkon uskonnollinen taide on seurannut jo pitkästi yli 1500 vuotta Euroopassa vallinneita eri aikakausien ja katolisten maiden taidekäsityksiä.
Taidehistorioitsija Kalevi Pöykön (1933-2016) mukaan katolinen kirkko on aina ollut hyvin avoin taiteessa tapahtuville muutoksille, ja se on voinut tietoisestikin käyttää hyväkseen taiteen tyylisuuntauksia. Näin tapahtui myös 1545-1563 pidetyn Trenton kirkolliskokouksen jälkeen: suunnilleen vuodesta 1600 lähtien alettiin modernia barokkiarkkitehtuuria ja -taidetta käyttää katolisen kirkon mahdin ja merkityksen korostajana. Barokkityyli synnyttikin huomattavimmat teoksensa juuri katolisissa maissa.
”Uskonnollinen taide ja erityisesti kirkollinen (pyhä) taide ovat sukua Jumalan äärettömälle kauneudelle. Tätä jumalallista todellisuutta ihmisten luoma uskonnollinen ja kirkollinen taide pyrkii ilmaisemaan yrittäessään kääntää ihmisen ajatukset Jumalan puoleen taideteoksilla, jotka on tehty Hänen kunniakseen.”
Jeesus-lapsen kullanväristen hiusten lumovoima on säilynyt Italiassa nykyajallemme saakka
Olen joskus pohtinut länsimaisen maalaustaiteen vanhan perinteen syytä siihen, miksi Neitsyt Marian ja Jeesuksen hiukset on kuvattu lähes aina suomalaisittain todettuna ”oljenvärisillä” ja italialaisittain ”kullanvärisillä” vaaleilla hiuksilla.
Poikkeuksena menneiltä vuosisadoilta tulee mieleen äkkiseltään vain Leonardo da Vincin kuuluisa maalaus Pyhä Anna kolmantena, joka esittää Neitsyt Mariaa ja hänen sylistään kärsimyksen symbolin lampaan suuntaan kurottelevaa pientä Jeesus-lasta sekä Marian takana ylimpänä olevaa Pyhää Annaa, Marian äitiä. Teoksessa Neitsyt Marian, Jeesuksen ja Pyhän Annan hiukset on maalattu lähes mustiksi.
Italiassa lähellä Firenzeä jo 40 vuotta asunut siskoni avasi tähän asiaan uuden kokemusperäisen näkökulman omilta nuoren äidin vuosiltaan. Hänen italialainen puolisonsa oli nuorena hyvin tummahiuksinen mies, mutta heidän poikansa syntyi savolaisen sukutaustamme sinisilmäisenä ja vaaleatukkaisena lapsena.
1980-luvulla siskoni mainitsi useiden vuosien ajan meille kuulumisina, että hänelle täysin tuntemattomat italialaiset muut äidit ja vanhat ihmiset tulivat ääneen ihailemaan sisarenpoikaani lastenvaunuista ja halusivat joskus jopa häiriöksi asti silittää pojan ”kultaista” tukkaa. Silittämisiin liittyi selvästi uskonnollisia piirteitä.
Il Guercinon kookas barokkiajan maalaus Pyhästä Ceciliasta
Valitettavasti en tuntenut Emil Aaltosen säätiön Kouvolaan valituista italialaisten ja ranskalaisten 1500- ja 1600-luvun maalausten tekijäjoukosta kuin Roomaan perustetun Pyhän Luukkaan Akatemian barokkitaiteilijoiden yhteydessä usein mainitun itseoppineen taidemaalari Il Guercinon (1591-1666), oikealta nimeltään Giovanni Francesco Barbierin.
Hän syntyi Centon pienessä kaupungissa Bolognan pohjoispuolella, työskenteli paavi Gregorius XV:n aikana Roomassa 1620-luvulla ja kuoli oman koulukuntansa luoneena mestarina Bolognassa, jossa on jopa hänen nimeään kantava suosittu hotelli. Centossa on puolestaan hänen taiteelleen omistettu Guercino-museo.
(Lisäys: Tunnen Bolognan kaupunkia ja sen nähtävyyksiä Italian matkoiltani suht hyvin. Esikoistyttäreni on asunut ja työskennellyt siellä teoreettisen filosofian tutkijana ja luennoitsijana).
Poikilon näyttelyssä olleeseen 1660-luvun kookkaaseen maalaukseensa Guercino on kuvannut katolilaisuuden tärkeän neitsytmarttyyri Pyhän Cecilian; säveltäjien, muusikoiden, soitinten rakentajien, kuorolaisten, urkurien sekä laulu- ja soitto-ryhmien suojeluspyhimyksen.
Pyhän Cecilian kerrotaan syntyneen Roomassa varakkaan patriisiperheen tyttäreksi ja omistautuneen avioliitonkin solmineena neitsyenä evankeliseen työhön, kunnes hän joutui perintöomaisuutensa köyhille lahjoittaneena mestatuksi 200-luvulla, koska ei suostunut luopumaan kristinuskostaan kuolemanrangaistuksenkaan uhalla.
Katolisen messukaanonin keskeisimmässä osassa, jossa lausutaan myös viinin ja leivän pyhitysrukous, Pyhä Cecilia mainitaan aina seitsemän tärkeimmän marttyyripyhimyksen joukossa. (Messukaanon hyväksyttiin edellä mainitussa Trenton kirkolliskokouksessa).
Emil Aaltosen lahjoitusvaroilla rakennettiin vuosina 1938-39 hänen kotikyläänsä Sääksmäen Metsäkansaan kaunis kirkko
Metsäkansan kirkko on arkkitehti Jaakko Tähtisen suunnittelema. Kirkkosali on 18 metriä pitkä, 8,5 leveä ja 9 m korkea.
Peruskivi muurattiin 24. heinäkuuta 1938 ja siihen sijoitettiin kaksi kuparista laatikkoa, joiden sisältö kertoi Suomen senhetkisestä tilasta lähestyvän sodan kynnyksellä. Kirkon tontiksi valittiin Pietolan talon Isomäki keskeltä kylää rautatien varresta. Tontin lahjoitti maanviljelijä Pekka Laine. Ensimmäinen jumalanpalvelus kirkossa pidettiin 12. maaliskuuta 1939 ja kirkko vihittiin käyttöön saman vuoden juhannuksena.
Kirkon kookas alttaritaulu on Emil Aaltosen lahjoittama jäljennös kuuluisan espanjalaisen Bartolomé Esteban Murillon (1617-1682) maalauksesta. (Lisäys: Maalaus esittää Mariaa ja Johannes Kastajan äiti Elisabethia lapsineen).
Runsaat 30 vuotta kirkon omistanut Rukoushuoneyhdistys lahjoitti kiinteistön Sääksmäen seurakunnalle vuonna 1972. Kirkkosalissa on noin 200 istuinpaikkaa, ja lehteri ja seurakuntasali mukaan lukien kirkkoon mahtuu noin 230 henkeä. Kirkko on säännöllisessä käytössä. Siellä pidetään jumalanpalveluksia, häitä, hautajaisia sekä mm. konsertteja. Seurakuntasali on käytettävissä tilaisuuksien yhteydessä.
Pekka Hyvärinen