Moision taide- ja pitokartano Oy
Moisiontie 163
47200 ELIMÄKI

Puh 040 5272799

Avoinna
Taidesyksy
8.9.-20.12.2019
To, pe, su klo 11–16
La klo 11–15

Muulloin palvelemme tilauksesta kaikkina päivinä aamusta iltaan.

C.L. Engelin suunnittelema Moision kartanon juhlava päärakennus valmistui v.1820 kotitaloksi Strömforsin ruukin elvyttäjän ja Loviisan ensimmäisen pormestarin Jacob af Forsellesin pojanpojan perheelle. ”Moision majuri” Johan af Forselles osti sittemmin isältään myös Viljakkalan kartanon.

Viimeiset 20 vuotta Moisiota on emännöinyt ravintoloitsija ja taidenäyttelyjen järjestäjä Anne Hasu, jonka aikana Moisiosta on tullut Kouvolan seudun tärkeä kulttuurinähtävyys sekä juhlatilaisuuksien ja kokousten pitopaikka laadukkaalla ruuallaan ja Aoikeuksillaan. Kartano ja Elimäen kirkonkylä sijaitsivat aiemmin 500 hehtaarin suuruisen Elimäenjärven rannalla. Matala järvi kuivattiin ja muokattiin viljapelloiksi. 1600-luvulla rakennettu puukirkko on alttarirakenteiltaan, seinämaalauksiltaan ja alttaritaulunsa osalta ainoa laatuaan Suomessa. Sen naapurissa vaalitaan syyskuun 1. lauantaina Elimäen Pestoomarkkinoiden n. 170 vuotta vanhaa perinnettä tuhansien ihmisten voimin.

Moision karjakartanon asuinrakennuksen suunnittelijaksi pestattiin Carl Ludvig Engel

Anjalankoskelle vievän tien ylityksen jälkeen etelän suunnasta tulijat ajavat vielä lyhyen matkan Elimäen kirkonkylän itälaidalle. Moision kartanon päärakennuksen juhlava fasadi näkyy peltojen ylitse lähes kilometrin päähän. Vuonna 1820 valmistuneen 2-kerroksisen rakennuksen suunnitteli sittemmin kuivatetun Elimäenjärven kaakkoiskulmaan saksalainen arkkitehti Carl Ludvig Engel (1778-1840), empiretyylin mestari. Hän oli muuttanut v. 1816 Suomeen Tallinnan ja Pietarin työtehtävistään aloittaen suunnitelmat mm. Turun Vartiovuoren tähtitornistaan ja Helsingin Senaatintorin monumentaalirakennuksistaan ja tehden runsaassa 20 vuodessa valtaisan elämäntyön Suomen johtavana julkisten rakennusten ja kaupunkiasemakaavojen suunnittelijana.

Tiilestä muurattu Moision juhlava päärakennus on mitä ilmeisimmin Engelin ensimmäinen Suomeen ja Suomessa suunnittelema maaseudun säätyläiskartano. Säilyneen kustannus- ja materiaaliarvion mukaan sen rakentaminen on aloitettu v. 1818. Rakennuksen tilaaja oli Strömforsin ruukin elvyttäjän ja Loviisan ensimmäisen pormestarin Jacob af Forsellesin pojanpoika, Ruotsin armeijan majuri ja Suomen sodan 1808-09 veteraani Fredrik af Forselles. Hän oli lunastanut isänsä suureen Peippolan kartanoon kuuluneen Moision ”ikkunattoman” karjakartanon itselleen v. 1814 ja avioitunut säätynsä mukaisesti 1815.

Leskeksi jäätyään Fredrik af Forselles avioitui uudelleen ja kahdesta avioliitosta syntyi peräti 11 lasta. 1820-luvulla hän osti isältään myös toisen Wreden suvun 1600-luvulla Elimäelle perustaman kartanon – Villikkalan. Sen myötä hänestä tuli pitäjän suurin maanomistaja noin 10 000 hehtaarin tiluksillaan. Tiloilla tehtiin merkittäviä tuotannollisia uudistuksia: aloitettiin mm. heinänviljely pelloilla, tuotiin siitossonneja ja lehmiä ulkomailta ja vietiin viljaa ja vuotia Pietariin saakka. Moisiossa valmistettiin myös pehmeää juustoa, jota myytiin 1840-luvulta alkaen useissa Suomen kaupungeissa.

Suomen sahateollisuuden 1870-luvun lopulla kokeman laman seurauksena Moision majurin poika Theodor af Forselles ajautui vararikkoon veljensä perustaman, Pernajanlahden rannassa sijainneen Vehkan sahan epäonnisen takaus- ja lopulta omistussuhteen päätteeksi. Hän joutui luovuttamaan Moision ja Villikkalan kartanot myytäviksi pakkohuutokaupalla kesällä 1880.


Moision Taide- ja pitokartano 1
Moision kartano, seinällä Manuela Boscon maalaus Golden sister
Moision Taide- ja pitokartano 2
Moision kartanon vihreä sali

Kauko Käyhkön Kalastaja Eemelin valssi sai alkunsa Elimäenjärven rannalta.

Elimäen kirkonkylää ympäröivän avaran peltomaiseman äärellä on hyvä muistaa, että sen keskiajalta periytyvä kyläasutus sijoittui 500 ensimmäisen vuoden ajan Kirkkojärven/Elimäenjärven rannoille, ja että nykyisen kirkonkylän taajama-alue sai alun perin nimekseen Peippolan kartanon mukaan Peippolan kylä Kirkkojärven etelärannalla. Rahikkalan kylään kuulunut Moision kylänosa Kirkkojärven itärannalla kirjattiin omaksi veronkantokyläkseen ensi kerran v. 1555. Silloin siellä oli kuusi taloa.

1860-luvulta alkaen vaiheittain pelloksi kuivatettu matala järvi oli vielä 1900-luvun alussa pinta-alaltaan lähes 400 hehtaarin suuruinen. Sotien jälkeen 1940-luvulla Elimäelle asutettiin noin 3 000 karjalaisevakkoa ja heidänkin tarpeisiinsa peltoalaa tarvittiin lisää. Sitä saatiin noin 350 hehtaarin verran kuivattamalla järvi lopulta kokonaan 1950-luvulla. Järven entisen kaakkoisosan alue Moision kartanon läheltä on yhä merkitty karttoihin Elimäenjärven paikkanimellä. Veden alla olleen alemman peltopainanteen reunamat voi helposti havaita Moision kartanolta pohjoiseen vievän sorapintaisen Moisiontien varresta sekä Valtatieltä 7 kirkonkylän luoteis- ja pohjoispuolella.

Noin 400 metrin päässä kartanosta sijaitsevassa Kotirannan talossa varttui 1930-luvun lopulla nuoreksi naiseksi taitava harmonikansoittaja Eini Kotiranta. Hän voitti harmonikansoiton naisten Suomen mestaruuden vuosina 1945-47 kolme kertaa peräkkäin ja tutustui Dallapé-orkesterin aiempaan laulusolistiin Kauko Käyhköön yhteisissä esiintymistilaisuuksissa. He avioituivat maaliskuussa 1950. Samana vuonna Kippari-kvartetin vakiojäseneksi kiinnitetty Käyhkö levytti salanimillä säveltämänsä ja sanoittamansa Kalastaja Eemelin valssin ensi kerran. Käyhkö oli nähty usein Elimäenjärven maisemissa, ja hänen appensa Eemeli Kotiranta tunnettiin innokkaana kalastajana, joka kävi katiskoillaan ja verkoillaan aamuisin ja souteli usein ongellekin.

Samoilta rannoilta kalastaneet naapurit tiesivät Eemeli-laulun alkuidean liittyvän Käyhkön appiukkoon ja Elimäenjärveen, vaikka sen sanat johdattavat kuulijansa merelle. Käyhkön hersyvä esitystyyli ja laulun kansanläheiset sanat tekivät siitä erittäin suositun. Tässä laulun 1. säkeistö ja sen perässä kertosäe:

”Mä seuduilla näillä oon tunnettu kalamies,
ja Eemeliksi mä ristitty oon.
Mä merellä elän ja kuolenkin kukaties,

ja karin kaukaisen jään kainaloon.

Jos lämmin ompi sää
tai kylmä hätistää,
niin yhtään ei väliä sen.

Ei haittaa nälkä näin,
kun jyrsin evästäin,
ja palan paineeksi juon kupposen.”

”Mä verkot vetehen
vain lasken laulellen,
ja luodolle käyn onkimaan.
Koukkuhun madon mä pujotan ja –
PTHYI – Ahti suo antejaan.”